Laulun paikka -artikkelisarjassa käydään paikoissa, joista laulut kertovat. Sarjan 12. osassa hypättiin Niko Ahvosen kyytiin ja ajeltiin vintage-Buickilla ympäri Etelä-Helsinkiä.
Fleksiibeliä sanailua Helsingistä ska-rytmein
Laulu: Niko Ahvonen & Cortina Jets − Aavekaupunki
Levyltä: Eilen tänään huomenna (2003)
Sanat ja sävellys: Niko Ahvonen
Koordinaatit: 60° 9’ 58”, 24° 57’ 10”
Niko Ahvonen kertoo, että Aavekaupunki lähti syntymään todella kerien.
− Biisi kuulostaa rakenteeltaan, soinnutukseltaan ja melodioiltaan varsin yksinkertaiselta, mutta ei ole montaa kappaletta, jossa olisin pohtinut yhtä paljon sitä, että millainen kipaleesta oikein tulee, Ahvonen alkaa kertomaan tarinaa kappaleesta lähtiessämme ajelemaan hänen vintage-Buickillaan ympäri Etelä-Helsinkiä.
− Pave Maijanen, joka on tavallaan oppi-isäni, mies, jolla on järkeä ja korvaa näille asioille, kuunteli biisin ja ehdotti, että siitä tehtäisiin Kurt Weill- ja Tom Waits -tyyppinen. Kun sitten treeneissä sanoin bändin jätkille, että Pave ehdotti tällaista ideaa, siitä ei tullut mitään. He tiesivät, mitä ajettiin takaa, mutta se ei vaan lähtenyt. Tuskastuin ja sanoin, että vedetään biisi ska-rytmillä.
Ahvosen ja Cortina Jetsin keskuudessa ska-sovitus oli eräänlainen vitsiksi muodostunut ratkaisu.
− Olen aina digannut ska-musaa. Jos biisi ei muuten lähtenyt, se vedettiin ska-rytmillä. Yleensä kaikki toimii sillä tyylillä, mutta minulla ei ollut halua siihen, että olisimme alkaneet ska-bändiksi. Yhtä lailla, en ikinä ajatellut, että minua tituleerattaisiin soul-taiteilijaksi. Mutta näin se on mennyt ja samahan se minulle on miksi minua kutsutaan.
”Ruttopuisto työntää leppää, sammal peittää Kolme Seppää / Ruoho kasvaa kadun saumoista / Maailmanpyörä kaatuu, Vanha Kauppahalli maatuu / Torit täyttyy koiralaumoista”
Cortina Jetsin basisti Tero Palo, joka soittaa nykyään Chisun bändissä, kehitti Aavekaupunkiin bassolinjan, joka istui sävellykseen täysin.
− Sen jälkeen oli selvää, että vitsi tai ei vitsi, tämä biisi tehdään näin. Siitä tuli sinkku ja se oli viimeiseen kymmeneen vuoteen ainoa hittini, kunnes viime kesänä Kantapöytä lähti soimaan radioissa. Radiosoitto on tällaisille vanheneville kansantaiteilijoille sellainen juttu, että jos Radio Suomi ei lähde soittamaan biisiä, niin sitten menee huonosti. Mun musa on eräänlaista iskelmää ja se sopii sinne sekaan hyvin. Olen pyrkinyt tuomaan esiin muutakin soundia ja fiilistä kuin “Keijo-Annikki-meininkiä”.
Kun puhutaan Helsinki-aiheisista lauluista, Aavekaupunki jää usein huomaamatta.
− Kun sain ensimmäisen säkeistön tekstin valmiiksi, loppubiisi syntyi melkein itsestään. Biisin nimessä ei mainita Hesaa tai Stadia, mutta se on silti minun Helsinki-lauluni. Slangikuvioissa muun muassa Dumarilla ja Raittisen Jussilla on vankka etupelto. Käytän slangia ja ymmärrän sitä oikein hyvin, mutta en ole käyttänyt sitä biiseissä. Se tuntuisi vähän apinoimiselta. Tässä on muutenkin tullut apinoitua isompia lauluntekijöitä, ei sitä viitsi joka juttua sentään. Olisi hauskaa, jos slangia käytettäisiin musiikissa enemmän. Jotkut räpäyttäjät sitä onneksi tekevät.
”Vantaanjoen vanha uoma on kai sentään luojan luoma / Putoukselta pauhu kantautuu”
Laulaja toteaa, että vain harvoista biiseistä tulee sellainen olo, että levytetty versio tyydyttää täysin.
− Yliluonnollinen on yksi onnistuneimpia, Aavekaupunki ilman muuta toinen. Sen olisi voinut laulaa ehkä vähän roisimmin. Syrjäsen Panu, joka soitti silloin Cortina Jetsissä saksofonia, teki puhallinsovituksen ja siitä lähtien keikoillakin biisi on pysynyt lähes samassa kuosissa. Panun ja Tero Palon merkitys Aavekaupungissa oli merkittävä.
Niko Ahvosen vintage-Buick kaartaa Vanhan Kauppahallin parkkipaikalle ja juttuhetki alkaa olla ohi. Laulaja julkaisi loka-marraskuun vaihteessa uuden albumin nimeltä Pohjoinen soul.
− Toivottavasti uudet biisit tuntuvat yhtä hyvältä tulevaisuudessa. Albumi julkaistaan pienen Turenki Records -yhtiön kautta, isoilla levy-yhtiöillä on muut kuviot, ei siellä minua tarvita. Siellä haetaan ihan toisenlaisia hahmoja ja toisenlaisia soundeja. Minulla ei ole tuntumaa nykymusiikkiin, olen omalla maata kiertävällä radallani. Pyhä hullu, vihkiytynyt omaan touhuunsa.
Teksti ja kuva: Visa Högmander
Artikkeli julkaistu alun perin Soundissa 10/2014