YUP matkaa vapauden kaupunkiin

21.4.2008 12:07

Maaliskuun puolivälissä suhteensa tamperelaiseen Sakara Recordsiin julkistanut progerockyhtye YUP on saanut uuden albuminsa nauhoitukset valmiiksi. Vapauden kaupungit -otsikon saanut pitkäsoitto on yhtyeen yhdestoista. Levy ilmestyy 21.5.

Yli kaksikymmentä vuotta sitten perustettu YUP on viimeisen puolentoista vuoden ajan vaalinut tulevan levynsä sisältöä: asioita on pohdittu, hiottu, särmätty ja toteutettu. Viimein kaikki on valmista. Vapauden kaupungit on teos, jonka kulmakivenä voidaan pitää omavaraisuutta.

– Otimme totuttua suuremman vastuun kaiken loppuunviemisessä. Tuotantovastaavaksi määrittelimme Valtterin (Tynkkynen, basisti), kansi- ja grafiikkavastaavaksi päädyin puolestaan minä, kertoo laulajakitaristi Jarkko Martikainen.

– Meillä oli varsin yhteneväinen näkemys siitä, miten asiat tulisi tehdä, ja tuottajana toimiminen tuttujen ukkojen kanssa oli kuitenkin varsin helppoa, kuvailee Tynkkynen.

– Jos hyvin käy, kuulija voi jopa sanoa, että yhtyeen todella kannatti tehdä tämä levy, Jarkko summaa.

Radiosinkku He olivat vapaat on kuunneltavissa YUP:n kotisivuilla 25.4. kello 10:00 jälkeen. Myöhemmin valmistuvan musiikkivideon kappaleesta Kunhan kuluu tuhat vuotta ohjaa Stam1nan Antti Hyyrynen.

www.yup.ms

Lisää luettavaa