OLAVI UUSIVIRTA: Preeria | Soundi

OLAVI UUSIVIRTA: Preeria(Universal)

Olavi Uusivirran persoona jakaa mielipiteitä. Suurelle osaa rockyleisöstä hän edustaa liian nuorena kultapojuna levyttämään päässyttä opportunistista mediapersoonaa. Toisaalta hän on mitä täydellisin poptähti: komea, hyväkäytöksinen, terävä ja syvämietteinen romantikko. Kaiken tämän vuoksi hän joutuu poikkeuksellisen tiukan kritiikin kohteeksi.

Preeria-levyltä on vaikea aistia minkäänlaista epäröintiä tai haparointia miellyttämisenhalun ja artistisuuden välillä. Levystä on mukava pitää, sillä se luo perinteiseen ja turmiolliseen ”tuhkimotarina”-myyttiin poikkeaman. Viimeistään tämän albumin myötä Uusivirta osoittaa kasvaneensa todelliseksi taiteilijaksi.

Uusivirta hallitsee suomen kielen lyyrisyyden suvereenisti. Hänellä on taitoa luoda teksteihinsä jännitettä taitavilla, draamallisilla rytmityksillä ja sanavalinnoilla. Toki hänen kappaleissaan on paljon tuttua rock-romantiikkaa, mutta juuri kun kuuntelija bongaa tavanomaisuuden, tekee tekstittäjä yllättävän siirtoliikkeen ja näkökulmanvaihdoksen. 

Olavi Uusivirta laulaa usein salaperäisistä tytöistä nimillä puhutellen. Tästä tulee helposti mieleen esimerkiksi Kauko Röyhkä ja Ville Leinonen. Tällainen on omiaan vahvistamaan Uusivirran mainetta tunteellisena ja spontaanina taiteilijana, ja toki tämä saattaa herättää ainakin nuoremmissa kuuntelijoissa toiveita: voisinko minäkin olla hänen rakkautensa kohde. Levyn ensimmäisessä singlessä Nukketalo palaa laulaja kuitenkin yllättää: ”Olin rakastunut mieheen.”

Oma lukunsa ovat lukuisat viittaukset. Levyn avaava Erika vihjaa jo nimellään Ville Leinosen debyyttilevyyn. The Velvet Underground -vaikutteinen Jenni puolestaan alkaa sanoilla ”Aurinko aurinko blaa blaa blaa/kumpi sen nyt ottaa saa” ja sen kertosäkeessä kuunnellaan jukeboksista Tehistä. Mystisessä Unessa puolestaan todetaan: ”Silloin tiesin, mä elän/vaikka huomenna olisin viljaa.”

Kuitenkaan tekstejä ja musiikkia ei leimaa näppärän kikkailun, yliyrittämisen tai itsekorostuksen maku. Tekotaiteelliset manööverit eivät ole saastuttaneet ilmaisua. Syvyys ja substanssi löytyy itse teoksista. Usein Uusivirta viittaa myös itseensä – tekstillisesti kuten myös musiikillisesti – ja näin tehdessään hän taitavasti kiertää plagiaation merkitykset. Keskellä levyä tuleva Johann Sebastian Bachin preludi BMV 846 sekä Ave Marian uskonnollinen kuvasto ja retoriikka luovat vahvaa kontrastia tekstien arkiseen pintarakenteeseen. Tästä huolimatta Uusivirta uskaltaa olla myös naiivi, ”nero, joka haluaa päästä tanssimaan”.

Olavi Uusivirran taiteellinen visio kirkastui kuin kertalaakista, kun hän ryhtyi yhteistyöhön muusikko-tuottaja Jaakko Murroksen kanssa. Murroksella on vahva näkemys tyylistä ja soundista, ja Preeria ankkuroituu Minä olen hullu -levyn (2008) tavoin 1980-luvun uusromanttiseen dekadenssiin, mutta sointia ei voi millään kutsua kuivakaksi retrofiilistelyksi. Etenkin kappaleiden rytminen dynamiikka ja vahvassa roolissa olevat syntetisaattorit tuovat musiikin tähän päivään. Jaakko Kämäräisen pistävästi länkyttävä säröbasso ja Murroksen diskanttiset ja vahvasti kaiutetut chorus-kitarat luovat Olli Krogeruksen tiukan rytmiikan päälle rujon kaunista seittiä. Levy on pikemminkin malliesimerkki modernista suomenkielisestä rockista, joka onnistuu olemaan samaan aikaan henkevää sekä tarkkaa ajankuvaa. Nostalgisimmillaankin artisti peilaa enemmän omaa elämänhistoriaansa kuin ”kadotettua kulttuuria”, ja juuri tämän vuoksi kappaleisiin latautuu paljon läsnäoloa.

Säveltäjänä Uusivirta pystyy vaivattomasti soljuviin kappaleisiin, joiden kerto­säkeessä on lähes poikkeuksetta euforisen nostattava moodi. Taitava soinnuttelu ja kiehtovat välikkeet estävät suureellisimpiakin kappaleita latistumasta. Yksittäisiä huippukohtia on jopa vaikea nostaa esiin, kun kokonaisuus on kauttaaltaan niin vahva. Houreinen Uni kuitenkin tekee kertomuksen haukkakohdassa minuun suurimman vaikutuksen. Kappaleen eeppinen krautrock -poljento sovittuu loppusointuisiin riimeihin ja kansanlaulumaiseen melodiaan upeasti. Lauluista ainoastaan Puberteetti kärsii hakevuudesta ja turhautumisesta, mutta toisaalta tämäkin voidaan mieltää tyylivalinnaksi.

Sen pohtiminen, onko levyllä hittejä, on täysin epäolennaista. Sattuman oikut ja markkinoiden ”reaaliteetit” eivät levyn merkitystä muuta. Minä olen hullu- ja Preeria-levyillä käynnistynyt luku hakee vertaistaan suomenkielisen rockin lähihistoriasta. Murroksen ja Uusivirran yhteistyön toivoisi jatkuvan ainakin vielä yhden albumin verran.

Arvio julkaistu Soundissa 3/2010

Tähän liittyvät jutut

Uusia musavideoita – kotimaan katsaus

Kotimaan musiikkivideorintamalla on riittänyt viime päivinä kuhinaa. Katsottavana Olavi Uusivirran, Kap Kapin, Teflon Brothersin, Muuan Miehen ja Kiveskiveksen uudet videot.

Ei paha! Kaveri maksutta mukaan Kotiteollisuuden tai Putron keikalle

Kaveri mukaan -kampanjalla haetaan uutta nuorta yleisöä keikkapaikkoihin.

OLAVI UUSIVIRTA: Ikuiset lapset

”Joku istutti mieleen sävyt harmaan, nyt tämä on varmaa.”Ikuiset lapset -albumin avaavalla En tiedä mitä menetän jos jään -kappaleella äänessä on se betonikaupungin poika, joka lähes vuosikymmen sitten haaveili kevyemmästä hengitysilmasta hattarana huvenneiden öiden läpi vaeltaessaan.

Maaliskuun lopulla tarjolla Hikikuvia

The Hearing- ja Pintandwefall-yhteyksistä tuttu Ringa Manner on valokuvannut ahkerasti viimeisen vuoden aikana. Mannerin esikoisnäyttely on esillä Helsingissä maaliskuun lopulla.

Soundi 2/2014

Soundi 2/2014 nyt kaupoissa! Kurkistamme artistien treenikämpille, tarkistamme Wilko Johnsonin soittopelit sekä juttelemme muun muassa Olavi Uusivirran ja Samuli Putron kanssa.

Lauantaisoittolista: Vuonna '95 – Olavin oppivuodet

Lauantaisoittolistasarja, osa numero kolmetoista. Soittolistan nimi? Vuonna '95 – Olavin oppivuodet. Jaa kenen Olavin? Uuden levyn kuun lopulla julkaisevan Uusivirran Olavin.

Suede, Wiz Khalifa ja The Offspring kesällä Ruisrockiin

Myös brittiyhtye Bastille, ruotsalaislaulaja Veronica Maggio ja elektropopparit Icona Pop sekä liuta muita uusia nimiä nähdään Turun Ruissalossa 4.–6. heinäkuuta.