OLAVI UUSIVIRTA: Ikuiset lapset

OLAVI UUSIVIRTA
Ikuiset lapset
Johanna Kustannus

”Joku istutti mieleen sävyt harmaan, nyt tämä on varmaa.”

Ikuiset lapset -albumin avaavalla En tiedä mitä menetän jos jään -kappaleella äänessä on se betonikaupungin poika, joka lähes vuosikymmen sitten haaveili kevyemmästä hengitysilmasta hattarana huvenneiden öiden läpi vaeltaessaan. Vuoden 2010 Preeria oli intellektualistisen urakehityksen lakipiste, jonka jälkeen Uusivirta on parilla viimeisimmällään loiventanut lukeneisuutta kansanomaisuudella tullen näin fiksusti vastaan niin sanottua keskivertokuulijaa.

”Olavi Uusivirta on maamme taitavimpia sanoittajia, mitään todellista tarvetta ylähuomiolle 80-luvulla syntyneisyydestä ei ole.”

Ikuisten lasten saatteessa yhtye kertoo kuudennen Olavi-albumin sisältävän 2010-luvulle päivitettyä suomirockia. Kansikuvan Narkissos-problematiikka vaikuttaisi kulkeneen varjona itseään vakuuttamaan pyrkineen miehen vierellä jo pitkään. Sen sijaan mielen harmaus on saanut uutukaisella seurakseen Nuoruustango-debyytin (2003) aikoihin vielä punastelevaisesti pilkahdelleen romanttisuuden kareen. Nyt 30-vuotias Uusivirta palaa peilipintaiselle lähteelle pelottomampana kuin aiemmin. Uusivirran uskallus psyykensä ruohonjuuritasolla piehtarointiin on usein tehnyt miehen taiteesta paitsi piirun virkaveljien vastaavaa kiusaannuttavampaa, myös perverssiltä tuntuvalla tavalla samaistuttavampaa.

Ikuiset lapset on bändilevy. Kämäräiset Jaakko ja Timo muodostavat yhdessä Uusivirran ja Olli Krogeruksen kanssa iloluontoisen sävyisään soitantaan taipuvaisen kvartetin, joka tarjoaa lyriikoiden allegoris-esteettiselle peruskuvastolle sitä juuri tarvittavissa määrin viihteellistävän kontrastin. 80-luvusta läsnä ovat kannen Siekkari-fontti, Pave Maijanen (Paperisiivet) ja Eppujen Vuonna 85 (360°). Tiedän miten tulta tehdään -kappaleella mukana on myös puumaisuuttaan himpun karistanut Anna. Minä olen hullu -albumista (2008) lähtien Uusivirta-albumeille sisältynyt psykoilunumero tarjoillaan tällä kertaa Glorian koti -rypistyksen muodossa – milloinpa tasapainoisuus olisi rockmusiikissa kiinnostavaa ollut? Hienoimman kertosäkeen paljastaa Manneralaatat, jonka kasvatuspsykologinen ote ravistelee: ”Pilkkakirveillä veistettyjen kasvojen mannerlaatat liikkuu nopeaan.”

Uusivirta on pätevä kasarikisälli, mutta miehen vahvuudet ovat siellä missä ennenkin – elämän eheyttävien rakenneosasten ujuttamisessa tötteröihimme tavalla, joka suistaa meidät takaisin omiin öihimme. Me nautimme, emmehän koskaan valinneetkaan unohtaa. Näennäisenä viitekehyksenä toimivasta 1980-luvusta saamme turvariepumme sitä kaivatessamme. Olavi Uusivirta on maamme taitavimpia sanoittajia, mitään todellista tarvetta ylähuomiolle 80-luvulla syntyneisyydestä ei ole. Suomirockia tai ei, Ikuiset lapset on ennen kaikkea allegoria kyseenalaistamattoman lapsenmielisyyden säilyttämiselle ja uteliaisuudelle niitä tuhansia meitä muinoin ympäröineitä mahdollisuuksia kohtaan. Kiinnostavaa? Näkemyksellisyys on aina. Parasta Uusivirtaa? Tuskin vielä.