SOUNDI 11 / 2007

VAALEANPUNAINEN KOHINA
www.vaaleanpunainenkohina.com
Aijai miten hyvältä tuntuu törmätä demojen joukossa aidosti omaperäiseen yhtyeeseen, joka on kasvanut yli vaikutteistaan ja luonut jotain ihan omaa. Vaaleanpunaisen Kohinan suomeksi laulettu, sekä sähköisiin että akustisiin ääniin ja kosketinsoundeihin melko tasapuolisesti nojaava musiikki ei ohjaa mielikuvia mihinkään tiettyyn vertailukohtaan, vaan vapauttaa nauttimaan musiikista juuri tässä ja tällaisena. Yhtyeen lähestymistavassa on mukana tutkimusmatkailijan uteliaisuutta, sekä ehdotonta määrätietoisuutta ja kunnianhimoa.
Pitkissä ja tunnelmoivissa kappaleissa on soundien karuudesta huolimatta hienoja yksityiskohtia, rohkeita soundiratkaisuja ja vahvaa tunnelmaa. Pohjavireestä johtuen liitän tämän mielessäni goottifolkin piiriin, vaikka gooteille yleinen ryppyotsaisuus tästä puuttuukin, ja pirteimmillään tässä ollaan hetkellisesti lähellä voimapoppia.
Sanoitukset tuntuvat oikeasti puhuvan merkityksellisiä asioita ja Joonan lievästi teatraalinen laulutyyli sopii musiikkiin hyvin. Tälle toiselle demolle on siunaantunut neljä keskenään sopivan erilaista, mutta kuitenkin samaa päämäärää palvelevaa biisiä, joista kussakin on myös riittävästi sävellyksellistä ideaa seisoakseen omillaan. Ihailtavaa on myös kiireetön tahti, jolla biisejä rakennetaan hitaasti kohti kliimaksia. Useimmiten mielenkiinto pysyy yllä vaivatta.
Helppo uskoa, että Vaaleanpunaisella Kohinalla riittäisi rahkeita myös pitkäsoiton tekoon. Silloin täytyisi vielä hioa pois tätä näytettä hieman vaivaava viimeistelemättömyys ja ilmaisun karkeus, sekä miettiä keinoja dynamiikan ja nyanssien lisäämiseen.

Soundin kysymyksiin vastailivat kosketinsoittaja Markku ja laulaja Joona.
Alkuun pikainen historiankertaus, eli kuinka tähän päädyttiin.

– Vaaleanpunaisen Kohinan esiaste oli Markun projekti nimeltä Sys Rq, joka oli "AC/DC kohtaa Aavikon" –tyyppistä, rock-vaikutteista instrumentaalia lo-fi-electroa. Ideana oli käyttää täysi kapasiteetti hyväksi käden ulottuvilla olevista halvoista, mutta sympaattisista kotikoskettimista, kliinisyyttä välttäen.
– Vaaleanpunainen Kohina syntyi vuonna 2005. Tällöin pohdimme, voiko näillä halvan kuuloisilla instrumenteilla saada aikaan myös koskettavampaa popmusiikkia. Markulla oli varastossa perinteisempiä, englanniksi laulettuja kappaleita, jotka olivat jääneet yli muista musiikkiprojekteista. Joona ja Petteri (rummut) liittyivät mukaan, jolloin yhtyeeseen tuli lisää ilmaisuvoimaa ja tilaa liikkua musiikillisesti.
Muutitte laulukielen englannista suomeksi vasta tälle äänitteelle. Viisas päätös, mutta mikä sai teidät järkiinne?
Joona:
– Tutustuin uusiin suomalaisiin yhtyeisiin, joiden suhtautuminen sanoitukseen on todella lähellä sitä, mistä pidän englanninkielisissä sanoissa. Sanoitukset ovat todella kauniita, niiden tunnelma brittiläisen maalaileva ja melankolinen. Siis lauluja ilman perkele-faktoria, ja ilman mä- ja sä-kieltä. Tämä rohkaisi yrittämään.
– Olin myös tyytymätön kirjoittamiini englanninkielisiin sanoihin, ja koin että kielitaitoni rajoittaa luovuuttani. Suomen kieli on sanoittaessa paljon anteeksiantamattomampi. Englanniksi sanoittaessa on toisinaan valmis jopa tinkimään kieliopista soljuvuuden vuoksi, mutta suomeksi moinen on mahdotonta, koska se kuulostaa välittömästi nololta. Tämä ns. automaattisensuuri mahdollistaa olennaiseen keskittymisen. Suomalaisen kuulijan on myös varmaan helpompi samaistua kappaleisiin heti ensi kuulemasta lähtien, sen sijaan että sanoituksen joutuu kuuntelemaan kymmenen kertaa korvat höröllä.
Minkä takia ette saa mahtumaan sanottavaanne popstandardin mukaiseen kolmen minuutin mittaan?
Markku:
– Ainakin nykyisissä kappaleissa etenemme sanojen tarpeiden mukaisesti. Tällä kertaa Joonalla syntyi lauluja, joissa oli monta säkeistöä painavaa tekstiä. Pidemmät kappaleet mahdollistavat kappaleiden kasvattamisen ja useamman yksityiskohdan lisäämisen. Kappaleiden pituus ja paisuttelu eivät kuitenkin ole mitään kiveen kirjoitettuja sääntöjä. Kun on mahtipontinen, se pitää vetää mahtipontisesti yli.
Miten suhtaudutte siihen, jos joku pitää teidän musiikkia tylsänä?
Markku:
– Jos tahtoo musiikiltaan ilmiömäistä soittotaitoa, matematiikkaa ja muistisääntöjä, korvia tuuttaavia kitaravalleja, tai täydellistä bassotaajuuksien toistoa, voi kääntyä toisten vähemmän tylsien bändien puoleen. Mikään ei ole yhtä hauskaa kuin käpertyä peiton alle perjantai-iltana voivottelemaan omaa surkeuttaan ja laittaa Galaxie 500 -levy soimaan.
Joona:
– Kysymys on makuasioista. Itse käsittelen musiikkia täysin tunnelmana, en suorituksena. Tuo Galaxie 500 on juuri mahtava esimerkki yhtyeestä, joka on ihan törkeän huono mutta loistava.
Luetelkaa kolme adjektiivia, jotka eivät sovi Vaaleanpunaiseen Kohinaan?
Markku:
– Normaali, yö, popeda.
Joona:
– Aggressiivinen, eroottinen, onnellinen
Missä teillä on omasta mielestänne vielä kehitettävää?
Markku:
– Huumorintajun lisäksi äidinkielen kielioppia voisi kehittää. Kappaleita voisi kehittää yhä mahtipontisemmiksi, mutta samalla minimalistisemmiksi. Liiallista mikrotason säätämistä voisi vähentää, ja spontaanisuutta lisätä. Ylimääräinen tuotteliaisuus ei myöskään olisi pahasta.
Joona:
– Sanoittaminen on ainakin loputon suo, tahtoisin tulla hyväksi sanoittajaksi, oli kieli sitten mikä hyvänsä. Laulajana tahtoisin tietenkin kehittyä vielä ilmaisuvoimaisemmaksi.

M U U T  K A T S A S T E T U T

 

THROWAWAY HEROES
www.myspace.com/throwawayheroesmusic
Pitkästä aikaa englanninkielistä riffirockia, joka ei heti tunnu varta vasten teinitytöille tehdyltä. Ainakaan pelkästään heille. ThrowAway Heroesin musiikissa on toki glamrockin makuista riffittelyä, koreilua ja kukkoilua, mutta vähintään yhtä paljon räkäistä actionrockia ja raskaasti punkahtavia elementtejä.
Adrenalin on vahva aloitus, vaikka säkeistön rauhallisessa alussa haiskahtaa turvallinen jenkkilän radiorock. Kakkosbiisi Hope vie mukanaan tarttuvalla riffittelyllä, mutta lopullinen niitti on bändin nimibiisi T.A.H. Balladi osoittautuu todella upeaksi sävellykseksi, eikä sitä ole kuorrutettu teennäisellä meikkiromantiikalla. Biisin kertosäkeessä kuulee selvästi yhtyeen potentiaalin. Suicide City on puolestaan simppelin tehokas riffirock skandinaaviseen action-tyyliin.
Selkein yhtyeen lukuisista kaltaisistaan erottava tekijä on biisinkirjoitustaito, jossa ei kikkailla turhalla vaan lyödään hyvin toimivia osia toisensa perään ja muistetaan vielä ottaa melodiat mukaan. Laulaja Tommilla on vielä pieni itsetutkiskelun paikka edessä, sillä äänessä kuuluu selvää väkinäisyyttä ja jännitystä, joka todennäköisesti johtuu yliyrittämisestä.

TSUHNA CARNIVAL
www.tsuhnacarnival.net
Jokaiseen demosatsiin mahtuu joku äkkiväärää ja tietoisen nokkelaa, suomenkielistä progepunkrockia veivaava yhtye. Vaikka esikuvat usein juontavat turhan selvästi niiden kahden kolmekirjaimisen veteraanin luo, on kunnianhimoinen rutiinien kyseenalaistaminen aina kunnioitettavaa. Myös Tsuhna Carnivaliin pätee edellinen lause, mutta lisäksi kolmanteen demoon ehtinyt yhtye on onnistunut luomaan selvästi omannäköistä nahkaa. Laulajan ylimielinen ja psykoottinen ulosanti toimii vakuuttavasti ja istuu saumattomasti bändin yhtä röyhkeään musiikilliseen antiin.
Tsuhna Carnival onnistuu siinä vaikeimmassa: tekemään moninaisista ja vähän joka suuntaan pomppivista palasista varsin selkeän ja luontevan kokonaisuuden. Mielenkiintoista nähdä, miten yhtye pitäisi huomiota yllä pitkäsoiton parissa. Toivottavasti mahdollisuus sellaisen tekemiseen tulee.

SPACE BAR
www.spacebar.fi
Space Barin laulaja-basisti Jussi Saxlin on päässyt nauttimaan suuristakin yleisöistä, sillä mies soittaa myös Irinan bändissä. Mutta eipä tunnu lainkaan mahdottomalta, etteikö Space Barille itselleenkin siunaantuisi laajempaa suosiota, sillä valmiin kuuloisesta rockbändistä tässä on kyse. Space Barin powerpopin ja rankemman rockin välillä risteilevä musiikki sopisi kuin nakutettu tämän hetkisille soittolistoille, ja biisimateriaalin puolesta peittoaisi monet kollegansa. Tarttuvat kertsit ovat tietenkin ansio sinänsä, mutta lisäksi Space Barissa on selvää kunnianhimoa löytää biiseihin jotain omaa näkökulmaa. Siis vaikka hyvin tutusta genrestä on kyse, yhtyeelle on ehtinyt muodostua omaakin persoonaa. Jussin laulussa ääntämys on pikkuisen kankeaa, ja hieman lisää voimaa kaipaisin, mutta toisaalta taitavasti ja miellyttävän kuulaasti mies vetää.

OLKI
www.olkimusic.com
On viisas ratkaisu Olki-yhtyeeltä jättää särökitarat taka-alalle, tukemaan biisejä tarvittaessa, sillä suomenkielistä mukarankkaa särörokkia tässä maassa on vähintäänkin riittävästi. Tässä tapauksessa huomio kiinnittyykin musiikin helposti soljuvaan melodisuuteen, sekä yhtyeen sävykkääseen soittoon, johon saadaan väriä ilman mitään sen kummempia temppuja, eli ihan peruskokoonpanolla.
Yhtyeestä tekee kiinnostavan myös miellyttävän maneeriton ja vahva laulaja, sekä yhtyeen tiukka rytmiryhmä jonka ansiosta biisit rullaavat vetävästi eteenpäin. Piristävää on, että Olki ei sorru ainakaan näillä biiseillä suomalaisille popbändeille tyypillisiin itsesäälisanoituksiin – yksi biisi pohjautuu muuten Leinon runoon.

HYDRA
Demon aloittava murisevan saksofonin ja basson vetämä riffi tuo heti mieleen Morphinen, ja samankaltaista pahaenteistä tunnelmointia Hydran musiikki parhaimmillaan on. Fonisti Jupe tuo yhtyeeseen väriä myös tyylikkäillä kosketinmatoilla. Mörean mieslaulun sijaan Hydran vokaaleista vasta Susanne, jonka äänessä sopivan hienostelematon ote, vaikka vieläkin voimakkaammin hänen soisi vetävän.
Ripeämpi ja standardirokkiriffiin nojaava Muuta maalle on levyn heikoin raita, etenkin kornin puoleisen tekstinsä takia. Samankaltaista vieraannuttavaa hardrock-vaihdetta on myös Näkymättömässä unessa. Muissa biiseissä sen sijaan on tempo ja tunnelma yhtyeelle sopivampi, eli raukeasti svengaava ja tumma. Eniten viehättää Huumeinen kuu, joka toimii kaikilta osiltaan luontevasti, ja jonka kertosäkeen vieno iskelmävivahde tuo Hydraan piristävää hienostuneisuutta.

TÄSSÄ TYTÖT VS. POJAT
Ilman saatekirjettä saapuneen levyn kannesta tulkitsin tuon kummallisen nimen, en tiedä onko oikea. Mutta sisältö se vasta hämmentääkin, sillä vahvasti yhden miehen projektilta kuulostava äänite esittelee kiistatonta osaamista. Kolmen raidan aikana mielikuvissa vilahtelee muun muassa Juice, Leevi ja Zen Cafe, mutta eipä tätä mihinkään suoraan voi niitata. Homma on vedetty riittävän tyylikkäästi ja selvästi kaikki osaaminen likoon laittaen. Sanoituksissa on huumorivivahdetta, mutta onneksi huumori on harvinaisen hyvällä maulla tehtyä.
Eniten ihastusta aiheuttavat sävellykset, sillä vaikka kyseessä on kolme simppeliä rockbiisiä, on niissä jokaisessa (ja etenkin avausraita Tupakkalakossa) poikkeuksellista viehätystä. Kitararaidat on sovitettu värikkäästi ja stemmalaulutkin on sävelletty huolella. Demo rasittaa liian kotikutoinen näpräilyfiilis, mutta selvää potentiaali tässä lymyää.

WITHOUT
www.withoutmusic.net
Emo on viime vuosina kärsinyt terminä niin pahan inflaation, että harva sitä enää vapaaehtoisesti haluaa käyttää. Helsinkiläinen, jo kuusi vuotta tahkonnut Without kuitenkin myöntää auliisti kuuluvansa genreen. Sietää myöntääkin, sillä Without edustaa juuri sitä alkuperäistä karheaa, emotionaalista ja raskasta kitararockia, mitä tuo epämääräinen termi alun perin syntyi kuvaamaan.
Yhtyeen soinnissa on melko luontevasti sopusoinnussa metalliseksikin yltyvä rankkuus ja melodinen herkkyys. Kitarat kirskuvat tehokkaasti ja sävellyksetkin toimivat, joskin melko ennalta arvattavia ne kieltämättä ovat. Antin laulu taipuu sekä huutoon että herkistelyyn, mutta pieni jäykkyys miehen ulosantia vaivaa.

AUBURN
www.myspace.com/auburnorchestra
Ja emon asialla ollaan tässäkin, tosin auBurn tulee toiselta puolen Suomea, Oulusta. Ainoa uskottavuutta järsivä seikka yhtyeessä on se, että vokalisti Markus Pätsin kerrotaan niittäneen mainetta Idolsissa. Musiikillisesti yhtyeen sävykäs kitararock toimii onneksi varsin uskottavasti, vaikka hieman liiaksi touhussa maistuu keskitien kulkeminen ja massojen miellyttäminen, mikä ei tähän tyylilajiin luontevasti istu. Riskinottoja ja kuulijan pysäyttäviä ratkaisuja kaipaisin.
Markuksen laulu toimii hyvin ja kuulostaa intohimoiselta, vaikka vähempikin falsettihyppely ja kiemurtelu riittäisi.
Biiseissä on hallussa dynamiikan vaihtelut ja muut lajityypin temput, mutta sävellykset ja etenkin melodiat kaipaavat vielä hiomista iskeäkseen paremmin.

POHJOLAN VALKEUS
www.pohjolanvalkeus.urli.net
16 biisiä 16 minuutissa, eli muusta ei voi olla kyse kuin hardcoresta. Jo vuosien ajan biisejä läjään rytännyt Pohjolan Valkeus on genressä poikkeuksellisen kiinnostava tapaus. Vaikka tempo on hengästyttävä ja meno aggressiivista, on laulajan ulosanti yllättävän selkeää, minkä takia fiksuista sanoituksistakin voi nauttia. Hienosti musiikkiin on mahtunut paahdon sekaan hyvin monenlaisia sävyjä aina humppakompista hetkittäisiin melodioihin ja totaaliseen kaaokseen.
Yhtye suositteli jaksamaan edes yhdeksänteen biisiin saakka, mutta minä kuuntelin sujuvasti koko teoksen.

GORDIONIN SOLMU
www.gordioninsolmu.com
Vaikka sävellyksellisesti helsinkiläisen Gordionin Solmun toinen demo ei mitään hirveän erikoista tarjoa, jää yhtyeestä kuitenkin selkeästi erottuva muistikuva. Yhtyeen suomenkielinen, sävykkään naislaulun vetämä pop erottuu massasta hienostuneella fiiliksellään, johon vaikuttaa tärkeässä osassa oleva Rhodes. Yhtye istuu jossain Maija Vilkkumaan ja Emma Salokosken puolivälissä.
Soundit ovat selkeät, yhtyeen soitto taidokasta ja miellyttävän niukkaa, ja varsinkin Ruttopuiston kohdalla myös sävellys on kiitettävää tasoa, joten lupaavasta äänitteestä on kyse. Kaipaisin lähinnä pientä vaaran tunnetta, hulluutta ja riskinottoa, joka saisi hieman liian siistin äänimassan vetämään vahvemmin puoleensa.

STONESTORM
www.myspace.com/stonestorm
Ottaen huomioon, että rovaniemeläinen Stonestorm on perustettu vasta kuluvan vuoden maaliskuussa, on yhtye tällä ensiäänitteellään jo kunnioitettavan hyvässä kunnossa. Raskas grunge soi yhtyeen käsissä massiivisesti ja mukana on selvää kunnianhimoa sekä soiton että sävellysten suhteen. Jopa Destinationsin Kingston Wall –tyylisesti rönsyilevä soitto pysyy melko hyvin kasassa.
Valitettavasti yhtyeessä kuulee myös alkuvaiheelle tyypillisen hiomattomuuden, ja kirkkaampaa oman olemuksen kiteytymistä tässä myös kaipaisi. Stonestormin musisointia vaivaa paikoin myös pienoinen laahaavuus, mikä korostuu etenkin Cyan-biisissä.

MIKAN PAJA
www.mikanpaja.net
Kevyttä bossanovapoppia Oulusta! Jo ensimmäinen raita osoittaa, että mitään tyypillisintä kamaa ei Mikan Pajasta tule, mistä iso plussa. Muuten näytteellä vieraillaan vuoroin soulin, iskelmän ja funkin parissa. Hyvin touhu kulkee soitonkin puolesta, jossa kevyeen iskelmätatsiin yhtyy puhaltimia. Meiningissä on hienoa leikittelevyyttä, eikä bändiläisillä tunnu olevan tarvetta turhaan soittotaidon esittelyyn, mikä on aina tervettä.
Yhtyeen nokkelasta suomipopista tulee paikoin mieleen iskelmällinen versio Kauko Röyhkästä, tai aikuisempi versio Karkkiautomaatista. Mitään modernia bändistä ei löydy, mistä kertoo jo laulaja-lauluntekijä Mika Hatulan ulkomainen suosikkibändi The Beatles.
Paikoin tyylissä on aistittavissa vaara värittömän radioiskelmän puolelle lipsumiseen, joten kannattaa muistaa pitää leikkimieli ja kokeilunhalu vahvasti mukana.

ROYAL LIPS
www.myspace.com/royallips
Grungen perintö elää vahvana tässä kuopiolaispoppoossa. Kovaa/hiljaa-vaihtelut ja angstisen kuuloinen laulu leimaavat etenkin ensimmäistä raitaa, mutta onneksi paletti hieman laajenee jatkossa. Itselleni tästä äkkiväärästä ja rupisesta kitaraindiestä tulee mieleen Breeders, johtuen osittain myös Miss Kitty Carolinen sievistelemättömästä laulusta.
Tämän näytteen perusteella Royal Lips valloittaa ennakkoluulottomalla energisyydellään ja kunnolla olan takaa hakatulla rockauksellaan, mutta vahvoja sävellyksiä tai muuten erityisen merkittävää mekkalointia ei vielä ole kovalevylle tallentunut.

THE FRANTIC MOTION
www.thefranticmotion.com
Vuoden vanha oululaisporukka runttaa menemään reipasta rockia, joka monipuolisuudessaan nojaa paikoin rockabillyyn, osiin eeppiseen stadiorockiin. Yhtyeessä viehättää luonteva soundi niin soitossa kuin laulussa, sekä koko touhua leimaava vaivattomuus ja konstailemattomuus.
Yhtyeen Rancid-QOTSA-U2 -tyylimelskan levottomuudesta voisi toki urputtaa, mutta toisaalta tällaisenaan biisirypästä kuuntelee mielellään. Sävellysten taso vaihtelee perustemppuja tehokkaasti toistavasta rockkaahauksesta Bitter Latten ylvääseen melodisuuteen.

MIGRAINE EYES
www.migraineeyes.com
Vaikea paikantaa, mikä Migraine Eyesin kohdalla ei ole loksahtanut kohdilleen. Periaatteessa yhtyeen tummasävyinen, sekä riffeillä että maalailulla pelaava rock on kiehtovaa, mutta samaan aikaan läsnä on tietynlaista haparoivuutta. Yksi syy on Sakarin laulu, joka on toisaalta persoonallisuudessaan kiehtovaa ja rohkeaa, mutta esimerkiksi Farewellin korkealta vedetty kertosäe ei toimi yhtään.
Soitto on sävykästä, joskaan ei järin kekseliästä. Samanlaista kompromissittomuutta kaipaisin soitinten sovitukseen kuin mitä parhaimmillaan on laulussa. Sävellyksistä vahvin on kiehtovalla melodialla etenevä avausraita. Jään kiinnostuneena odottelemaan, mihin suuntaan näin mielenkiintoinen yhtye kehittyy.

SUURI TUNTEMATON
www.suurituntematon.net
Aikusrock on termi, josta ei juuri positiivisia mielikuvia nouse. Se kuitenkin istuu hyvin tähän kotkalaisyhtyeeseen, jonka sekä jäsenet että kuvitteellinen kohderyhmä ovat jo tovi sitten aikuisiän rajapyykin ylittäneitä. Eikä siinä ole sinänsä mitään pahaa, sillä Suuri Tuntematon ei juurikaan lankea siihen suurimpaan helmasyntiin, eli tylsyyteen. Yhtyeen musiikki on paikoin hyvinkin raskasta rockia, jota etenkin rauhallisemmissa raidoissa leimaa vahvasti iskelmäsävyt. Uutta tyyliä tässä ei siis olla luomassa, mutta valitsemansa tien bändi kuitenkin kulkee kunnialla. Bändillä on soitto riittävän napakasti hanskassa, ja laulajan lievästi nasaali mutta vahva ääni on toimiva ja aika persoonallinen. Perusmeininkiä varsin hyvin vedettynä, mutta seuraavalle tasolle noustakseen tämä tarvitsisi mielikuvitusta, rohkeampia toteutusideoita ja sitä kautta persoonallisuutta.

HALLA
www.hallarock.net
Vaikka saatteessa puhutaan alternativerockista, niin lähempän Hallan musiikki on iskelmää. Kyseessä on juuri sellaista radioaalloilla vellovaa iskelmäpoppia, mitä tässä maassa tunnetusti tehdään ja paljon – ja kysyntäähän riittää. Sen huomioon ottaen on Halla lajissaan lupaava yhtye, ja tästäkin materiaalista voisi saada tuotettua melko valmista tavaraa. Sävellyksissä ja sanoissa on nimittäin ideaa vähintään keskiverto Nova-hitin verran ja Nooran laulua kuuntelee mielellään. Toivoisin kuitenkin ettei yhtye tyytyisi olemaan taas yksi hyvin tuotettu tusinapopbändi, vaan kaivaisi jostain uudenlaista ja omaperäistä lähestymistapaa.

SOREX

www.sorexsite.net
Harjavaltalainen Sorex on siinä tutussa pisteessä, jolloin edessä on armeijan aiheuttaman huilitauon jälkeinen ”uusi alku”. Soittotaito bändillä kuulostaa olevan hallussa ja biiseissäkin on tarttuvuutta, vaikka yhtään todella erottuvaa raitaa tällä demolla ei vielä ole. Yhtye pitää itseään vaikeasti kategorisoitavana, mutta kuulijalle Sorex välittyy erittäin tyypillisenä rockbändinä, jolla on persoonallisuus vielä pahasti haussa. Tällä hetkellä Negativen ja kumppaneiden miehittämä melodinen rock on jo niin kovasti tapetilla ja niin kansoitettu, että samoilla aseilla pärjätäkseen pitäisi olla todella kovatasoinen bändi. Sitä Sorex ei vielä ainakaan ole, sillä niin laulussa kuin muussakin toteutuksessa kuultaa läpi arastelu ja hapuilu. Viisainta olisi siis pitää palaveri ja miettiä perusteellisesti, miten yhtyeen oma ilme saataisiin läpi kuulijalle saakka. Ja sitten vaan rohkeasti lyömään päätä seinään, kyllä se reikä sinne syntyy jossain vaiheessa.

TOHTORI NO
www.tohtorino.net
Periaatteessa tässä demossa on paljon kohdallaan. Yhtyeen monivuotinen historia kuuluu soittovarmuutena, sävellykset ovat ok-tasoa ja laulu on stemmoja myöten riittävän kohdallaan.
Ongelmana on valittu tyylilaji, eli iskelmällinen suomirock, joka ikään kuin jo genrenä sallii latteat laulumelodiat, harmittoman soundimaailman, ilmeisintä rataa kulkevat sovitukset ja etenkin kornit sanoitukset. Kaikkiin noihin Tohtori No nimittäin syyllistyy.
Toivottavasti yhtye jaksaa yrittää kunnollista irtautumista valitsemastaan reitistä, sillä ilman rohkeita ratkaisuja yhtye ei tule etenemään lähiökuppiloita edemmäs. Sanoituksista on myös pakko karsia Haikara-biisin tyyliset muka-humoristiset latteudet.