Arvio: Katja Ketun Ismo Alanko -kirja on keskeneräinen elämäkerta, joka kärsii vakavista lastentaudeista

3.1.2022 16:28

Katja Kettu: Ismo Alanko
Johnny Kniga, 2021

40-vuotistaiteilijajuhlaansa hetki sitten viettäneen Ismo Alangon odotettu elämäkerta aiheutti melkoisen kohun ilmestyttyään. Ei kuitenkaan sisältönsä vuoksi, vaan siksi, ettei se ollut vielä valmis julkaistavaksi. 1800-sivuisesta ensiversiosta vähän yli 500-sivuiseksi typistetty teos kärsii vakavista lastentaudeista: lukuisista kirjoitus-, nimi- ja taittovirheistä.

Näitäkin pahempaa on se, että kirjan kronologia sekoaa tämän tästä. Aikaisemmin kerrottuja asioita kerrotaan lukijalle uusina. Usein hypätään ajan edelle ja asioita paljastetaan liian aikaisin, jolloin jännite raukeaa. Jossain kohtaa sama tekstikappale löytyy sellaisenaan seuraavalta sivulta.

Katja Kettu on oivallinen sanankäyttäjä, mutta on ongelmallista, jos muusikkoelämäkerran kirjoitta jalla ei ole riittävää musiikillista kompetenssia ja alan tuntemusta. Kirjassa mm. roudarit kantavat lavalle lyömäsoittajan ”perkusseja”. Kirjan loppuun on lisätty kitaristi Timo Kämäräisen akateemista ja tarkkanäköistä sointuanalyysiä Ismon tuotoksista, mutta sekään ei korvaa leipätekstin puutteita. Kettu ei nimittäin kontekstoi tarinaa riittävästi musiikin kentällä ja haasta Alankoa. Niinpä kappaleiden analyysit typistyvät ihmettelyksi siitä, kuinka hienoja teokset ovatkaan.

Kyllä tällaisesta haastatteluaineistosta (150 tuntia) olisi vetävän kirjan voinut tehdä. Sen verran mielenkiintoisia ovat Ismon edesottamukset, sattumukset ja anekdootit.

Teksti: Sami Nissinen
Arvio on julkaistu Soundissa 11/21.

Lisää luettavaa