Biisianalyysi: Emppu Suhosella vahvistettu The Rasmus kuulostaa pirteämmältä kuin aikoihin ja karauttaa UMK-kisan keulille

Vilho Pirttijärven toimittamassa UMK-sarjassa analysoidaan tällä kertaa The Rasmuksen kisabiisi Jezebel.
17.1.2022 14:17

The Rasmus on erikoisessa tilanteessa. Yhtye on niin koti- kuin ulkomailla eittämättä eniten mielenkiintoa herättävä nimi tämänvuotisessa Uuden Musiikin Kilpailussa, ja samaan aikaan se on joukon musiikillisesti vähiten relevantti akti. Jopa torstaina kappaleensa julkaiseva kilpakumppani ja tämänvuotisen UMK-joukon nestori Tommi Läntinen vaikuttaa ennakkoon kiinnostavammalta kuin Rasmus.

Yhtyeen Uuden Musiikin Kilpailua edeltäneet singlejulkaisut eivät ole ottaneet tuulta alleen, ja bändin pitkäaikaisen kitaristin Pauli Rantasalmen vahvuudesta poistumisesta uutisoitiin päivää ennen yhtyeen UMK-kisapaikan julkistusta.

Toki Rantasalmen korvaaja, Tiktak-kitaristina tunnetuksi tullut Emilia “Emppu” Suhonen virvoitti odotuksia yhtyeen esityksen suhteen. The Rasmus -esiintymisiä YouTubesta kerratessa näkee, että tv-ohjaajien huomio on aina ollut solisti Lauri Ylösessä ja hänen jälkeensä eniten ruutuaikaa on saanut vuodesta toiseen intensiivistä preesensiä rumpupatteriston takana ylläpitänyt Aki Hakala. Show-potentiaalia yhtyeen uusi kitaristivalinta nostaa huomattavasti.

Esimerkiksi tämä juuri ennen koronapandemian alkua kuvattu esiintyminen Saksan televisiossa kertoo yhtyeen lavashow’n kuivakkuudesta, ja aivan liian paljon huomiota saa nimenomaan Pauli Rantasalmen poissaoleva huojunta ja virkamiesmäinen, pakotettu läsnäolo lavalla. Aavistelin jo ennakkoon valtavaa kontrastia entiseen muistaessani Suhosen pistokeikan Indican kitaristina Ylen Suomilove-viihdeohjelmassa. Lavan laitaan sijoitettu väliaikaiskitaristi varasti huomiota muulta yhtyeeltä käytännössä jokaisessa kuvassa, ja Suhonen toi Indican melko kilttiin olemukseen hirvittävän määrän särmää.

Ensireaktioni siis oli, ettei nykytilaista Rasmusta epäkiinnostavampaa aktia voisi juuri löytää Uuden Musiikin kilpailuun. Viikonloppuna UMK-julkistusta odotellessa kuitenkin kolasin läpi yhtyeen tuotantoa ja ymmärsin, että oikeanlaisella kappaleella tämä vuosi olisi yhtyeelle paras mahdollinen aika esiintyä Euroviisuissa. Viimevuotisissa kisoissa rockmusiikki puski lavalle isommin kuin koskaan kilpailun voittaneen Måneskinin ja kotimaisen Blind Channelin voimin. On kuitenkin huomattava, ettei kumpikaan yhtyeistä varsinaisesti ollut mukana keksimässä pyörää uudelleen, vaan musiikilliset vaikutteet haettiin pitkälti menneisyydestä.

Ajattelin, että mikäli samanlainen menneisyyteen kurottavan mutta energisen ja helposti lähestyttävän rockin tenho menisi läpi myös vuonna 2022, olisi Rasmus siihen karsinaan täydellinen yhtye. Tulin vasta viikonloppuna ajatelleeksi, että yhtyeen kulta-aikojen tuotannon, siis vuodesta 2001 vuoteen 2008 julkaistujen albumien sisimmässä sykkivät vuoden 1991 tuulet. Rockin kulta-aikoja kaipailevat musiikin ystävät päätyvät usein fetisoimaan vuoden 1991 julkaisukalenteria.

Eräässä meemissä on kuva kasettipinosta, josta löytyvät Metallican musta levy, Pearl Jamin Ten, Guns N’Rosesin Use Your Illusion -albumipari, Red Hot Chili Peppersin Blood Sugar Sex Magick, Soundgardenin Badmotorfinger ja Nirvanan Nevermind. Kuvan oheistekstissä muistutetaan, että nämä albumit julkaistiin vuonna 1991 44 päivän sisällä. The Rasmuksen 2000-luvun tuotannosta kuulee kaikkien näiden klassikkolevyjen vaikutuksen. Tuntuu siltä kuin yhtyeen musiikkiin olisi ahdettu hiukan ydinmehua kaikista näistä ja viimeistelty kokonaisuus vaikutteilla yhdeltä vuoden 1991 hittialbumilta, joka taatusti jää rockpuristien keskusteluissa huomioimatta – nimittäin ruotsalaisduo Roxetten Joyride-kolmosalbumilta.

Rasmuksen yhdistelmä 1990-luvun rockklassikoiden jyräävyyttä, ruotsalaishenkisiä popkoukkuja ja elektronisesta musiikista haettuja tunnelmaelementtejä on kuin luotu Eurovision laulukilpailun Måneskinin ja Blind Channelin jälkeiseen aikaan. Rasmus on samanaikaisesti riittävän rock ja riittävän pop. Kappaletta odotellessani toivoin, että kunhan se ei olisi vain “riittävä”.

Linjasin mielessäni, että jos Jezebel ei ole yhtyeen paras single sitten vuoden 2008, yhtyeen touhu näyttäytyy melko ylimielisenä. Tämä siksi, että yhtyeen tunnettuus tuo sille niin vahvan etumatkan Torinon edustuspaikkaa haettaessa. Toki yhtyeen läpipääsyä ei voi pitää varmana, vaikka Lauri Ylönen joukkoineen loikkasikin heti ennakkosuosikkien kärkeen.

Ylönen on kirjoittanut Jezebelin yhdessä supertähtiluokan laulunkirjoittajan Desmond Childin kanssa. Muun muassa Aerosmithin Dude (Looks Like a Lady) -kappaleen, Bon Jovin Livin’ on a Prayerin, Alice Cooperin Poisonin ja Kissin I Was Made For Lovin’ Youn kirjoittamisessa mukana ollut Child ei työskentele Rasmuksen kanssa ensi kertaa. Vuonna 2008 julkaistun Black Rosesin jokaiselle raidalle on kirjattu Childin laulunkirjoituskrediitti, jonka lisäksi hän tuotti levyn. Child ei kuitenkaan ole enää 2000-luvulla ollut se takuuvarma hittikone, jollaisena hänet 1980-luvulla opittiin tuntemaan.

Ammattilaisten työtä Jezebel joka tapauksessa on. Jos perjantaisessa Bessin kappaleessa tuntui siltä, että kertosäkeeseen harpottiin hirveää tahtia, rakentaa The Rasmus jännitettä säästeliäämmin. Ensimmäinen kertosäe tulee vain muutamia sekunteja myöhemmin kuin Bessin kappaleessa, mutta vaikutelma on huomattavasti harkitumpi.

Valitettavaa on se, että kappaleen ansiot jäävät ainakin ensikuunteluiden perusteella ensimmäisen minuutin vaikuttavaan tunnelmanrakennukseen. Kertosäkeen jälkeen kappale vain rullaa vapaalla vaihteella loppuunsa täyttämällä popkappaleen vaatimukset c-osineen. Pötköisä tuotanto korostaa ongelmaa, mainittu c-osa ei tunnu erottuvan kappaleesta kunnolla ja tuotannossa dynamiikanmuutoksen suomat tehot ovat jääneet hyödyntämättä.

Silti Jezebel on huomattavasti energisempää kuin mikään, mitä Rasmus julkaisi 2010-luvulla. Sittenkin ollaan aika kaukana yhtyeen huippuaikojen imusta. On kuitenkin sanottava, että yhtyeen uusi, sähäkämpi läsnäolo kompensoinee kappaleen latteutta.

Videon perusteella Emppu Suhonen tekee sen mitä uumoilinkin. Hänen rocktähtielkeensä keventävät Lauri Ylösen kuormaa yhtyeen katseenvangitsijana ja keulahahmona. Kun Ylönen ei ole ainoa kohkaaja lavan etualalla, meininki vaikuttaa enemmän yhtyeeltä kuin “Lauri Ylönen’s The Rasmus” -showlta. Toisaalta yhtyeen basistia Eero Heinosta näkyy videolla niin vähän, että se tuntuu kiusalliselta.

Kirkkaankeltaisessa hohdossa uiva video on visuaalisesti vakuuttava. Yksinkertainen soittovideo palvelee kahdella rintamalla. Pätkä luo yhtyeen vanhalle yleisölle kuvan siitä, miten uusi jäsen istuu yhtyeen meininkiin ja toisaalta viisufanit saavat viitteitä siitä, miltä yhtyeen meininki isolla lavalla voisi näyttää. Visuaalinen paketti on vahva ja mieleenjäävä, mutta se tuntuu nimenomaan kappaleen keskinkertaisuuden kompensoijalta, eikä lisäelementiltä, joka syventäisi jo itsessään vahvan kappaleen kuuntelukokemusta.

Vaikka musiikin ja visuaalisten elementtien muodostama kokonaisuus tuntuu hiukan epätasapainoiselta, väitän Jezebelin sijoittuvan UMK:ssa joko ensimmäiseksi tahi toiseksi. Jos kansainväliset tuomaristot tänä vuonna käyttävät valtaansa nimenomaisesti jonkun tietyn artistin tahi yhtyeen UMK-menestyksen suolaamiseen, sen roolin saanee The Rasmus. Aika näyttää, vaikuttaako tämä lopputulokseen. Näyttäisi siltä, että tänä vuonna kisa Suomen edustuspaikasta on äärimmäisen tiukka!

Teksti: Vilho Pirttijärvi

Lisää luettavaa