Billy Talent – 19 vuotta samalla kokoonpanolla

Berliinin Arena Treptowin sisuksissa kiehuu ja kuohuu. Suomalainen toimittaja sekä konserttipaikalle matkannut Apulannan Toni Wirtanen katselevat toisiaan kummastuneina. Eletään vuotta 2007 ja Suomeenkin on saapunut tarinoita tarttuvan punkrockin, post-hardcoren sekä modernin alternativen maailmassa liikkuvan kanadalaisen Billy Talentin hurjasta suosiosta Euroopan saksankielisellä alueella.

Mutta että tällainen meininki – Pohjolaan kantautuneet huhut eivät tee Billy Talentille lainkaan oikeutta! Kymmenen tuhatta fania sisuksiinsa imaissut berliiniläishalli on valehtelematta revetä liitoksistaan, kun Toronton kupeesta Missis­saugasta saapuva bändi nousee estradille illan avausaktien jälkeen. Jo viitisentoista vuotta konseptiaan ja yhteissoittoaan hionut Billy Talent osoittautuu kiitettävän energiseksi ja riittävän ilmeikkääksi live-esiintyjäksi eikä tuona muistorikkaana iltana tarvitsekaan olla kovin kummoinen meedio ennustaakseen, että bändin tuoreimman Billy Talent II -albumin tarttuvat kappaleet tulevat tekemään selvää jälkeä Suomessakin.

– Jostakin kummasta syystä tämä meidän juttumme iski hienosti läpi Keski-Euroopassa jo ensimmäisen albumin aikoihin vuonna 2003. Jos muistan oikein, niin Billy Talent -debyytti myi Saksassa pikavauhtia yli satatuhatta kopiota. Voin vakuuttaa, että seurasimme tilannetta ihmeissämme Atlantin toisella puolella, kitaristi Ian D’Sa kertaa yhdeksän vuoden takaisia tapahtumia.

Kesällä 2006 saapuneen Billy Talent II:n myötä tahti vain kiihtyi. Sadanviidenkymmenen lapsen hyväksikäyttöön syyllistyneestä katolisesta papista kertovan Devil In A Midnight Mass -singlen johdolla pitkäsoitto nousi myyntilistojen kärkeen muun muassa Kanadassa ja Saksassa.

– Kakkonen osoittautui välittömäksi hittilevyksi monissa maissa, mutta samalla siitä tuli onnistunut käyntikortti uusille markkina-alueille – esimerkiksi te suomalaiset innostuitte pitkäsoitosta hieman jälkijunassa, mutta sitäkin väkevämmin, D’Sa huomauttaa.

Torontolaistuneet muusikot (myös laulaja Benjamin Kowalewicz, basisti Jonathan Gallant ja rumpali Aaron Solowoniuk) eivät kuitenkaan saaneet nukkua öitään täydellisen tyytyväisinä. Kanadan eteläpuolella avautuva maailman suurin rockmusiikin markkina-alue ei nimittäin antautunut Billy Talentin ensimmäisen hittilevyn edessä. Yhdysvaltain-valloituksen takuumieheksi palkattiinkin muun muassa Pearl Jamin, Red Hot Chili Peppersin, Mastodonin, Bruce Springsteenin ja AC/DC:n kanssa työskennellyt nimituottaja Brendan O’Brien.

– Billy Talent III henkilöityy hyvin vahvasti Brendaniin. Tulihan hänestä eräs sankareistamme jo vuonna 1996, kun hän tuotti Rage Against The Machinen mahtavan Evil Empiren. Emme olleetkaan uskoa korviamme, kun kuulimme hänen halustaan ryhtyä yhteistyöhön kanssamme, D’Sa toteaa.

– Billy Talent III osoittautui melkoiseksi opinkappaleeksi paitsi koko yhtyeelle niin varsinkin minulle. Meillehän selvisi varsin hyvissä ajoin, että Brendan todellakin tulee pitkäsoittomme tuottajaksi ja kirjoitimmekin niin tietoisesti kuin alitajuisestikin hänen työskentelytyyliinsä sopivia kappaleita. Sävellysperiodin loppupuolella syntynyt Rusted From The Rain on osuva esimerkki kappaleesta, joka on veistetty Brendanin tuotantotyyliä ajatellen.

Brendan O’Brienin kanssa työskenteleminen osoittautui antoisaksi ajaksi Ian D’Salle. Olihan kitaristi kiinnostunut tuotantotyöstä jo vuosia aikaisemmin ja hän oli myös ehtinyt toimia Billy Talent II -albumin osatuottajana.

– On tietenkin selvää, että opin erittäin paljon levyn tekemisestä ja tuottamisesta Billy Talent III:n valmisteluprosessin aikoihin. Brendan on kivikova ammattilainen ja hänen työskentelynsä seuraaminen opetti enemmän kuin olisin koskaan saattanut uskoakaan. Mihin hän sijoittaa studion mikrofonit? Miten hän neuvoo, opettaa ja kannustaa muusikkoa ongelmatilanteissa? Miten hän luo muhkean soundimaailman, joka risteyttää vaivatta modernin punkin ja amerikkalaishenkisen kaupallisen radiorockin? Ja niin edelleen. Aivan erityisen paljon sain vinkkejä iskevän rumpusoundin luomiseen, kitaristi kertoo.

Vuoden parhaan rockalbumin ansiomerkin kanadalaisessa Juno-gaalassa napannut Billy Talent III ei kuitenkaan osoittautunut aivan toivo­tun kaltaiseksi kultasammoksi. Pitkäsoitto ei suinkaan flopannut, mutta vanha ”joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa” -sanonta tuli joka tapauksessa yhtyeelle tutuksi, sillä osa vanhoista faneista ei sulattanut uusia tuulia etsinyttä julkaisua.

– Tosiaan, jotkut diggarimme eivät ottaneet levyä entisellä tavalla omakseen, syystä tai toisesta. Itse pidän albumista ja sen soundimaailmasta edelleen erittäin paljon. Tämä toki johtuu paljolti siitä, että me lähdimme aivan tarkoituksella hakemaan jotakin uutta ja tuoretta, sillä Billy Talent II:n uudelleen tekeminen ei tuntunut millään tavalla haastavalta tai mielekkäältä. Tällainenhan on bändille kuin bändille haastavaa ja mielenkiintoista, mutta fanin näkökulmasta tilanne näyttäytyy helposti toisenlaisena, kitaristi myöntää ja kiirehtii lisäämään:

– Tuorein pitkäsoittomme, numero-otsikot hylkäävä Dead Silence, on puolestaan eräänlainen kakkos- ja kolmoslevyjen välimuoto, niin soundillisesti kuin sävellyksellisestikin. Itse asiassa kappaleiden muotokieli saattaa olla jopa lähempänä kakkosta. Minähän toimin Dead Silencen tuottajana ja hyödynsin tietenkin kaikkea Brendanilta oppimaani – muun muassa niitä rumpusoundeja – mutta uusin tulokas ei todellakaan ole Billy Talent III:n toisinto.

Dead Silencen lopullinen äänimaailma muovautui Los Angelesissa nimimiksaaja Chris Lord-Algen työpajalla.

– Chris kertoi meille samalla tarinoita Green Dayn viimeisimmästä tempauksesta eli kolmesta uudesta studioalbumista. Kaikki kunnia Billie Joelle ja kumppaneille, sillä trilogia on todella hieno idea! Tuollainenhan on aivan loistava juttu fanien kannalta – he saavat lähes neljäkymmentä uutta kappaletta muutaman kuukauden aikana, D’Sa nyökkää.

Palataanpa kuitenkin hieman taaksepäin, jonnekin vuoteen 2010, Dead Silencen alkulähteille. Billy Talent ryhtyi nimittäin kirjoittamaan tuoreen julkaisunsa materiaalia jo hyvissä ajoin, Billy Talent III:n maailmankiertueen ollessa vielä pahasti kesken. Bändi ei laiskotellut esimerkiksi soundcheckien aikana vaan kokeili jatkuvasti uusia ideoita.

– Eräs aihio nousi pian muiden yläpuolelle. Treenasimme sitten tätä uutta ideaa jossakin päin maailmaa ja kiertuemanagerimme käveli konserttisaliin. Hän kuunteli soittoamme hetken aikaa ja tokaisi: ”Tämä kuulostaa aivan viikinkien kuolemanmarssilta”. Katsoimme toisiamme ja nauroimme, että kiitosta vaan, siinähän se otsikko sitten onkin. Viking Death March päätyi myös Dead Silencen ensimmäiseksi singlelohkaisuksi, kitaristi sanoo.

– Yllättävän moni muuten huomautti, että kannattaisikohan teidän vielä miettiä tuon kappaleen otsikkoa. Me taas ihmettelimme, että miksi ihmeessä? Jos biisi todella soundaa viikinkien kuolemanmarssilta niin sitten se soundaa.

Satutko tietämään metalliyhtye Amon Amarthin? He olisivat varmasti ottaneet Viking Death Marchin mielihyvin omakseen – siis ainakin biisin nimen.

– Itse asiassa, Viking Death March­istahan löytyy vaikutteita 80-luvun New Wave Of British Heavy Metalista ja varsinkin Iron Maide­nista, joten siinäkin mielessä otsikko on varsin osuva, D’Sa naurahtaa.

Billy Talentin ystävien ei kuitenkaan tarvitse olla kovin huolissaan. Kitaristin mainitsemat NWOBHM-vaikutteet eivät ole hallitsevia edes Viking Death Marchissa, puhumattakaan albumin muista kolmestatoista raidasta. Yhtyeen soundi on edelleen hyvin tunnistettava, mutta samalla monipuolisuutta löytyy entistä enemmän.

– Vaihtelevan levyn tekeminen oli eräs päätavoitteistamme. Sävelsimme biisejä kaikkiaan noin kahdeksan kuukauden ajan ja tuossa ajassa syntyi vähän yli parikymmentä varteenotettavaa kappaletta. Nauhoitimme viisitoista ja levylle päätyi lopulta neljätoista, kitaristi kertaa.

Miten hankkimanne oma studio vaikutti työskentelyyn?

– Koko juttu käynnistyi onnekkaasta päähänpistosta. Työskente­limme treenikämpällämme Dead Silencen sävellysvaiheessa ja jonakin päivänä keksimme, että mehän voisimme asentaa suurimpaan huoneeseen väliseinän ja rakentaa syntyneeseen tilaan oman studion. Suunnitelma osoittautui erittäin toimivaksi ja lopulta purkitimmekin siellä suurimman osan Dead Silencen kitararaidoista – sekä kaikki levyn lauluosuudet. Rumpujutut taas taltioitiin tutussa vancouverilaisessa Warehouse-studiossa, D’Sa kertoo.

– Onhan ikioman paikan fiilis aivan erityinen. Käytetyn ajan määrää ei tarvitse laskea eivätkä levyn tekemispaineet tunnu niskassa läheskään sellaisina kuin jossakin jättihinnalla vuokratussa hollywoodilaisessa nauhoituskompleksissa. Nyt sävelsimme musiikkia, kirjoitimme tekstejä, sovitimme aihioita ja nauhoitimme juttuja kaikessa rauhassa. Tietyin väliajoin pidimme viikon tai parin tauon ja sitten jatkoimme taas työskentelyä kirkkain mielin. Mutta tietenkin jokaisesta asiasta löytyy se kolikon kääntöpuolikin: omassa studiossa ideoita voi hioa ja hämmentää loputtomiin eikä valmista tule välttämättä milloinkaan. 

Tuottajana ja biisinkirjoittajana taisit olla tässä suhteessa avainasemassa?

– Aivan totta. Tällainen selkeä tuplarooli tuntui aluksi hieman haastavalta, mutta onneksi työskentely muuttui koko ajan joustavammaksi, D’Sa kuvailee.

– Projektin alkuvaiheessa oli haastavaa muuttua yhdessä käänteessä bändin kitaristista ja säveltäjästä tulevan albumin tuottajaksi. Mietipä asiaa: kirjoitat riffin ja sitten seuraavassa hetkessä hyppäät aidan toisella puolelle pohtimaan, että onko tämä sittenkään tarpeeksi tasokas idea. Tuottajan ominaisuudessa on myös liiankin helppo takertua pikkuseikkoihin ja jäädä pohtimaan, että pitääkö tämä rumpukomppi soittaa hi-hat kiinni vai auki. Tällaisten asioiden kanssa painiminen ei ollut aluksi ollenkaan helppoa, usko huviksesi… Mutta älä kuitenkaan käsitä minua täysin väärin, sillä levyn tekeminen oli kaiken kaikkiaan valtavan hauskaa!

Hauskuudella ei näyttäisi olevan paljonkaan tekemistä albumin otsikon kanssa.

– Oikeastaan tajusimme vasta jälkijunassa, miten vahvasti kuluvaan vuoteen liitetyt synkät teemat ja kaikenlaiset maailmanlopun ennustukset ovat vaikuttaneet teksteihin, kitaristi huomauttaa.

– Kaavailimme Dead Silencea albumin päätösnumeroksi ja sitten huomasimme, että kappaleen nimi kuvastaa yllättävän sanoitusten yleistä ilmettä. Että napataanpa siitä otsikko koko pitkäsoitolle.

Jos muun muassa mayojen ennustama maailmanloppu ei kuitenkaan tapahdu niin Billy Talent juhlii ensi vuonna kahdenkymmenen vuoden mittaista taivalta.

– Ehkä soitamme keikan vanhan koulumme jumppasalissa. Jotakin repäisevää me joka tapauksessa keksimme, D’Sa vakuuttaa.

– Ja vaikka sanonkin tämän itse niin yhdeksäntoista vuotta samalla kokoonpanolla… Se ei ole lainkaan huono saavutus näinä päivinä – varsinkin kun ongelmiakin on riittänyt. Esimerkiksi Aaronille alkuvuodesta tehty vaikea sydänleikkaus pelästytti meidät pahan kerran, mutta onneksi hän toipui soittokuntoon ennätysajassa. Eihän mies ole paukuttanut rumpuja näin ankarasti koskaan aikaisemmin!

Ennen parikymppisien juhlintaa Billy Talent ehtii myös Suomeen. Luvassa ovat konsertit Seinäjoella, Oulussa, Tampereella ja Helsingissä.

– Olen aidosti todella iloinen, että pääsemme viimeinkin soittamaan myös pienempien suomalaiskaupunkien klubeihin. Ehkä ehdimme katsomaan myös jääkiekkoa?

Teksti: TIMO ISOAHO