Haastattelu: Alex Webster muistelee Cannibal Corpsen sensuurikohuja ja Floridan vanhaa äärimetalliskeneä

Cannibal Corpse julkaisee tänään jo viidennentoista albuminsa. Timo Isoaho jututti yhtyeen perustajajäsentä Alex Websteriä ja kyseli tältä orkesterin vanhoista ja uudemmista meiningeistä.

Floridassa päämajaansa pitkään pitänyt Cannibal Corpse on eräs maailman tunnetuimmista death metal -yhtyeistä – ellei peräti se kaikista tunnetuin.

Cannibal Corpsen perustukset yltävät vuoteen 1988, joten kuluvan kalenterivuoden aikana bändin ikämittariin rapsahtaa numero 33. Kun mainitsen asiasta yhtyeen aikoinaan perustaneelle Alex Websterille, basisti alkaa pyöritellä päätään työhuoneessaan.

– En ikimaailmassa olisi kyennyt kuvittelemaan, että Cannibal Corpsen kaltainen äärimmäinen yhtye voi toimia näin pitkään. Kun me aloitimme tämän homman 18-vuotiaina, vaikkapa nelikymppiset muusikot tuntuivat täydellisiltä ikälopuilta… Ja nyt minäkin olen jo yli viisikymmentävuotias!

Kun Websterille esittää kysymyksen unohtumattomimmista muistoista liittyen yhtyeen alkuaikoihin, tarinoista ei tunnu olevan pulaa.

– Perustimme Cannibalin Buffalon kaupungissa New Yorkin osavaltiossa, mutta lähdimme nauhoittamaan Eaten Back To Life -debyyttilevyä (1990) Floridaan. Tampassa sijaitseva Morrisound Recording -studio oli jo tuolloin kuuluisa metallimekka, emmekä joutuneet pettymään… Kun tulimme ensimmäisen kerran Morrisoundiin, death metal -yhtye Deicide oli siellä treenaamassa. Ulkona paistoi aurinko ja lämpöasteita oli vaikka kuinka paljon, mutta Deiciden kaverit olivat pukeutuneet yltä päältä nahkaan ja kaikenlaisiin panos- ja niittivöihin… Ja he olivat siis treenaamassa, huudahtaa Webster ja jatkaa:

– Katsoimme toisiamme ja totesimme tulleemme oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Eikä mennyt aikaakaan, kun tutustuimme myös Morbid Angelin, Obituaryn ja Deathin kavereihin. Tampan seudun metalliskene oli todellakin aivan uskomaton!

Eaten Back to Lifelta löytyi vielä varsin paljon thrash metal -vaikutteita, mutta kakkoslevy Butchered at Birth (1991) olikin sitten jo tyylipuhdas death metal -albumi.

Kreator, Sodom, Slayer ja muut thrash-pioneerit olivat meille isoja esikuvia, mutta sitten death metal vei lopullisesti mennessään. Myös sanoituksien sävy muuttui, sillä ensilevyn teksteistä löytyi vielä humoristisia piirteitä, mutta Butchered at Birthin tarinat olivat jo kautta linjan varsin synkkiä.

Cannibal Corpsen huumori ei avautunut aivan kaikille, sillä jo Eaten Back To Life joutui muun muassa Saksassa kiellettyjen levyjen listoille.

– Vuosien aikana Cannibalin julkaisuja on asetettu monessa maassa pannaan mitä kummallisempien syiden takia. Esimerkiksi Saksan viranomaiset ovat laittaneet joitakin biisejä esityskieltoon, kun taas joidenkin muiden – paljon rankempien – kappaleiden livenä soittamisessa ei näytä olevan mitään ongelmaa, Webster ihmettelee.

– Koko sensurointikuvio on hyvin epälooginen. Miksi elokuvateattereissa voi aivan hyvin esittää Saw’n kaltaisia raakoja gorejuttuja, mutta Cannibal Corpse ei missään nimessä saisi julkaista kauhuelokuvista inspiroituneita sanoituksia?

Cannibal Corpsen uusi pitkäsoitto ilmestyy huhtikuun puolivälissä. Violence Unimagined on yhtyeen viidestoista studioalbumi, mutta taso ei edelleenkään ole laskemaan päin. Pikemminkin tuntuu siltä, että Cannibal Corpse vain parantaa juoksuaan iän myötä.

– Tämä on toki tylsä klisee, mutta teemme joka kerta parhaamme. Emme koskaan päästä keskeneräisiä biisejä käsistämme vaan työstämme kappaleita aina niin kauan, että sävellykset tuntuvat täydellisiltä meidän omissa korvissamme, sanoo Webster.

– Eikä unohdeta sitä, että uusi kitaristimme Erik Rutan kirjoitti albumille kolme kokonaista kappaletta. Hänen sävellyksensä ovat hieman erilaisia verrattuna minun ja toisen kitaristin Rob Barrettin teoksiin, ja tämä toi Violence Unimaginedille myös kaivattua vaihtelua.

Jo mainittu sensuurin koura ei ole pysynyt loitolla Cannibal Corpsesta tälläkään kerralla.

Violence Unimagined julkaistaan kahdella eri kannella. Sensuroidussa kansikuvassa äiti syö lastaan ruumiiden keskellä, hymähtää Webster.

– Se toinen kansi on sitten hieman siistimpi!

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 3/21.