Haastattelu: Dave Gahan teki viimein coverlevyn – versio Mark Laneganin kappaleesta nousi yhdeksi levyn avainbiisiksi

Sami Lommi

Depeche Moden rinnalla soolohommia tekevä Dave Gahan sekä tuottaja Rich Machini kertoivat Jukka Kittilälle Gahanin tuoreen Imposter-coveralbumin synnystä. Julkaisemme osion Soundissa 1/22 ilmestyneestä haastattelusta myös verkkomuodossa.

Kun Gahan esitteli idean coverlevystä Machinille, tämän pohti ehdotusta tovin ennen kuin viimein totesi, että varsin antoisan projektin kynnyksellähän tässä ollaan.

Vaikka Imposter on ensimmäinen kerta, kun Gahan tulkitsee levyllisen lainakappaleita, ei toisten tekemiin biiseihin tarttuminen ole hänelle outo asia. Sitähän hän on tehnyt Depeche Modessa vuosikymmenet, ottanut solistina Martin Goren tekemät kappaleet omikseen. Vasta Playing The Angel -albumista (2005) alkaen Depeche Moden levyillä on kuultu myös Gahanin kädenjälkeä, kolmisen biisiä per levy.

Gahanille on tarjottu mahdollisuutta coverlevyn tekemiseen aiemminkin, mutta eri lähtökohdista. Tarjoajat ovat luvanneet valita kappaleet ja muusikot, Gahania on kaivattu ”vain” laulamaan. Tällaiset mahdollisuudet eivät ole solistia kiinnostaneet.

Imposter syntyi huomattavasi henkilökohtaisemmista syistä. Gahanilla on syvä yhteys kaikkiin kahteentoista levylle valikoituneeseen kappaleeseen. Yhteyden syvyys selvisi solistille kunnolla vasta levynteon lomassa: Gahan kokee levykokonaisuuden heijastavan omaa elämäänsä, muiden kirjoittamin kappalein mutta hänen tulkitseminaan.

Elämäntarinalliset sävyt rakentuivat miltei kronologisesti, sillä kappaleet äänitettiin lähes samassa järjestyksessä kuin ne levylle päätyivät.

– Koskaan ei tiedä millainen levystä lopulta muotoutuu, ei ennen kuin se on jo miltei valmis. Tämä seikka korostuu levyissä, jotka tehdään niin kuin me teimme Imposterin. Kaikki biisit on äänitetty studiossa livenä, meidän kaikkien soittaessa yhdessä. Olemme tallentaneet hetkiä, viisiminuuttisia joiden päätteeksi olemme katsoneet toisiamme ja todenneet, että se oli siinä, tämä on se otto, nyt ei muuteta enää mitään. Yhä harvempia levyjä tehdään enää tuollaisin metodein, Gahan sanoo.

– Kun olemme saaneet onnistuneen hetken tallennettua, tuo hetki on jo ohi, kaikonnut. Soitimmepa samaa biisiä miten monta kertaa uudelleen tahansa, se tulee joka ikinen kerta kuulostamaan vähän erilaiselta, Machin lisää.

Gahan korostaa, miten keskeinen kysymys jokaisen kappaleen kohdalla oli, tarvitsiko kyseinen biisi 11-henkisen kokoonpanon jokaisen muusikon panosta.

– Joissain biiseissä oikea ratkaisu oli hyödyntää vain muutamaa elementtiä. Kun olet valintasi tehnyt, on paras pitää niistä kiinni, kyseenalaistamiselle ei yksinkertaisesti ole enää tilaa. Kun ikuistamme hetkiä, meiltä puuttuu ylellisyys jälkiviisaaseen korjailuun.

Tasapainoilua Dylanilla

Smile on kappale, joka onnistuu ajassa kuin ajassa kuulostamaan kuin olisi juuri tuota hetkeä varten kirjoitettu. Charlie Chaplinin Nykyaika-elokuvassa (1936) instrumentaalina soinut sävelmä sai nimen, sanoituksen ja Nat King Colen tulkinnan 1954.

Always On My Mind muistetaan ennen kaikkea Elvis Presleyn tulkitsemana vuodelta 1972, mutta tokikaan ei sovi ohittaa Depeche Moden synapop-aikalaisen Pet Shop Boysin versiota 15 vuotta myöhemmin.

Klassikkokaksikko ei kerro Imposterista läheskään koko totuutta. Levylle mahtuu myös enemmän tai vähemmän tunnettuja albumiraitoja kuten Neil Youngin A Man Needs A Maid, Rowland S. Howardin Shut Me Down, PJ Harveyn The Desperate Kingdom Of Love ja Mark Laneganin Strange Religion.

Viimeksi mainittu on Machinin mukaan yksi levykokonaisuuden avainkappaleista.

– Sovittuamme että lähdemme kokeilemaan Strange Religionia, tunsimme löytäneemme kokonaisuudelle tukipisteen. Kaikki kävi järkeen jo valitessamme biisin, ja kun äänitimme sen, totesimme iloksemme että tämähän todellakin toimii, Machin kertoo.

Ennen kuin levy on pyörähtänytkään, pomppaa Not Dark Yet – ensisingle Bob Dylanin myöhemmän vahvan kauden aloittaneelta Time Out Of Mind -albumilta (1997) – itsestäänselvänä valintana Gahanin ja Soulsaversin käsittelyyn.

– Se osoittautui haastavaksi toteuttaa. Tiesin alusta saakka, että tulisimme tasapainoilemaan toimivan ja kammottavan rajalla. Kun versiomme alkoi hahmottua ja huomasin sen kuulostavan samalta kuin se oli kuulostanut päässäni, saatoin jatkaa projektia luottavaisin mielin, Machin sanoo.

– Se oli kieltämättä minustakin haastava, mutta jo muutaman kokeilun jälkeen kävi selväksi, että saisimme sen toimimaan. Teimme huomattavan määrän töitä sen parissa jo ennen äänityksiä löytääksemme oikean sävellajin ja tempon. Myös sovituksellisia ratkaisuja hioimme huolella ennen kuin koitti äänittämisen aika, Gahan kertoo.

Armoa ideoille

Joidenkin kappaleiden kohdalla Gahan teki tietoisesti erityisen kovaa työtä karkottaakseen mielestään aiemmat tulkinnat, löytääkseen tilan omalleen. Levynteon aikana hän törmäsi myös itselleen ennestään tuntemattomiin versiointeihin. Lilac Wine on ollut Gahanille niin merkittävä Nina Simonen tulkitsemana, että hän oli pitkään täysin tietämätön Jeff Buckleyn versiosta.

Huijarisyndrooma saati muut epävarmuudet eivät kuitenkaan vaivanneet levynteossa siinä määrin, että muusikot olisivat joutuneet rohkaisemaan toinen toistaan tiettyihin kappaleisiin tarttuessaan.

Machin painottaa, ettei rohkaisua erikseen tarvita, kun keskinäinen luottamus on vahva.

– Kun olet saanut haluamasi joukon muusikoita yhteen, luota heihin. Jos he haluavat kokeilla jotain tiettyjä juttuja, luota heidän vaistoonsa, seuraa heitä ja katso mihin se johtaa. Muusikoille tulee antaa tilaa seurata vaistojaan ja tehdä ratkaisuja, jotka he kokevat oikeiksi. Ei heitä pidä yrittää ylipuhua hylkäämään ideansa. Ne pitää toteuttaa, ja jos jokin menee vikaan, sitten on aika kokeilla jotain muuta. Et tiedä millaisilta ideoilta katkot siivet, ellet kokeile niitä ensin.

Gahan toteaa, ettei mikään ole työtilanteessa pahempaa kuin se, että jonkun annetaan ymmärtää ettei hänen ideoitaan kaivata, etteivät ne ole tarpeeksi hyviä. Silloin kaikki luovuus kaikkoaa.

– Arvaas mitä: meistä jokaisella on hyviä ideoita, toiset vain eivät ole muotoutuneet yhtä selkeiksi kuin toiset. Kun ilmapiiri on kohdillaan, noita ideoita ainakin kokeillaan. Muutamaa biisiä työstäessämme jouduimme päivän päätteeksi toteamaan, ettei viimeisimmillä kokeiluillamme yksinkertaisesti ole sijaa sovituksissa. Eikä kyse ollut siitä, etteivätkö nuo kokeilut olisi olleet ideoina hyviä.

Gahan ja Soulsavers ovat työskennelleet pitkään taustalaulajien Janet Ramusin, Wendi Rosen ja TJ Colen kanssa. Gahanin ja taiteilijanimellä Cookie tunnetun Ramusin tiet ovat kohdanneet myös Depeche Moden levyillä ja lavoilla.

– Usein kun he työstävät harmonioitaan, he kääntävät katseensa minuun odottaen ohjeistusta. Ja usein vain sanon, että tehkää niin kuin hyvältä tuntuu, leikitelkää yhdessä. Se tuottaa lähes aina loistavia tuloksia. Cat Powerin Metal Heart -biisin versiossamme Janetin sooloilu on aivan huikeaa, Gahan ylistää.

Teksti: Jukka Kittilä
Lue koko haastattelu Soundista 1/22.