Haastattelu: Günter Kiviojan sisäinen kissa mouruaa jälleen vapaana – ”Tätä bändiä ei pysäytä enää mikään”

Laulaja-kitaristi Günter Kiviojan keulakuvittama Kissa julkaisi toisen albuminsa toukokuussa. Timo Isoaho haastatteli yhtyettä Soundiin 5/23.
24.5.2023 07:00

”Kaiken maailman pellet koittaa mut pysäyttää / mut ne jää nuolemaan näppejään / ne koittaa riisuu mut mun haaveista / mun on tullu aika päästä näistä kahleista.”

Kissan uudelta Apinalinna-albumilta löytyvän Näkemiin Apinalinna -kappaleen nasevat rivit kertovat kaiken tästä hetkestä. Kissa ja sen kippari Günter Kivioja ovat liekeissä.

– Mainituissa laineissa on vanhan suomipunkin henkeä, eli asiaan mennään suoraan ja kiertelemättä. Tietenkin tällaisten sanoitusten silmäkulmassa on pilkettä, mutta samaan aikaan ne ovat myös totisinta totta, toteaa Kivioja.

Mutta mitkä pellet, haaveet ja kahleet? Ymmärtääksemme tämän hetken itsevarmana mouruavaa Kissaa meidän pitää lähteä liikkeelle takavuosista.

– Synnyin Tartossa 90-luvun vaihteessa. Mummoni oli inkerinsuomalainen, ja meidän perhe palasi Suomeen 90-luvun alkupuolella. Päädyttiin ensin Juvalle, sitten Kokkolaan. Kun olin viisivuotias, me muutettiin Kouvolaan. Sieltä on paljon hyviä muistoja, mutta varsinkin alussa naamalle tuli kovia iskuja. Olin avoin ja herkkä lapsi, ja kun Kouvolassa alkoi sataa vastapalloon, vetäydyin saman tien kuoreen. Ajattelen niin, että olin lapsena kissa – itsevarma, uskalias ja omapäinen – mutta sitten se kissa-Günter joutui unohtamaan haaveensa ja menemään piiloon. Minusta tuli miellyttämisenhaluinen ja yritin vain sulautua joukkoon.

Oli kuitenkin ongelma: jos etunimi on Günter, on vaikea uppoutua juhien ja pirjojen harmaaseen massaan.

– En uskaltanut teininä esitellä itseäni oikealla nimellä. Sanoin vaan, että Gyntsä. Nykyään olen erikoisesta nimestäni ylpeä, mutta sen kantamista on pitänyt harjoitella aika paljon.

– Kun taannoin lähdimme Hard Action -yhtyeen kanssa soittamaan Saksaan, olin ihan innoissani. Että vihdoinkin pääsen güntereiden luvattuun maahan. No, se meni sitten niin, että jo ensimmäinen tapaamani paikallinen ihmetteli, että oletko sinä ihan oikeasti Günter… Sitten se lisäsi, että Saksassa Günter on vanhusten nimi. En ole itse asiassa kertaakaan tavannut toista Günteriä!

Sitten eräänä päivänä tapahtui jotakin hyvin tärkeää.

– Päätin muuttaa Helsinkiin. Ero paikkakuntien ilmapiireissä oli ihan käsittämätön. Täällä ei vähätelty, vittuiltu tai vedetty turpaan vaan kannustettiin toteuttamaan itseään ja tekemään kaikkia siistejä juttuja. Ja niin kävi, että eräänä päivänä esiin tallusteli Kissa.

Karmit ryskyen

Kissa syntyi vahingossa. Kivioja oli maaliskuussa 2020 soittoreissulla New Yorkissa Ghost World -yhtyeen kanssa, mutta rytmiryhmä joutui palaamaan Suomeen koronatilanteen vuoksi. Kivioja sulkeutui asuntoonsa karanteeniin, ja biisejä alkoi tulla.

– Olin pitkään miettinyt, että suomenkielisen musan tekeminen olisi mielenkiintoista, mutta mitään tarkempia ajatuksia tai tavoitteita asian suhteen ei ollut. Kun sitten palasin Nykistä, istahdin kotisohvalle ja aloin katsoa Netflixistä Tiger Kingiä ja soittaa kitaraa. Sitten lähetin tekemiäni alustavia demoja muutamille ystäville, ja he halusivat perustaa uuden bändin.

Kun Kissa sitten asteli parrasvaloihin, siitä tuli mieleen Circle. Molemmat bändit luottivat – ja luottavat – riemastuttavan musiikin ja törkeän näyttävien kuteiden muodostamaan hillittömään kokonaispakettiin.

– Circlen kuvia tuli kieltämättä vilkaistua. Ei haluttu apinoida liikaa, mutta otettiin vaikutteita. Tiukkaa spandexia, paksuja niittivöitä. Se vaihe on kuitenkin jäänyt jo taakse, sillä nykyään me näytetään paljon enemmän 70-lukulaiselta glam-bändiltä.

Ahtaat asenteet ovat onneksi vuosien vieriessä muuttuneet radikaalisti, mutta ”entisessä Kekkosslovakiassa” ei olla vieläkään täysin totuttu siihen, että rock’n’rollin uudet supersankarit saapuvat taloon karmit ryskyen.

– Niinpä. Jos monet katsovat Kissan kaltaista yhtyettä vielä tänäkin päivänä kieroon, niin millaista se onkaan ollut Hanoi Rocksin ja Dingon kulta-aikoina?

– Näyttävä pukeutuminen kuuluu hyvin oleellisesti Kissan juttuun, eikä kyse ole mistään Sleepy Sleepers -vitsistä. Me voidaan näyttää aika yliampuvilta kuvissa ja lavalla, mutta silti me ollaan täysin tosissamme. Se oli tietenkin etukäteen selvää, että rajut meikit ja kirkkaat värit tulevat ärsyttämään joitakin ihmisiä.

Kivioja pitää pienen tauon. Sitten hän hymähtää.

– Olen toki kuullut kommentteja, että mitä Kissasta jäisi jäljelle jos meiltä riisuttaisiin ulkokuori. Olen vastannut, että helvetin hyvät biisit.

Kiviojan väitettä on vaikea kiistää. Vaarallinen bändi -debyytistä olisi tuskin otettu (tähän mennessä) kolmea vinyylipainosta, mikäli Kissan kappaleet olisivat ”ihan kivoja”. Jo ensilevyn avausbiisi Rock’n’roll sotilas on kaikessa yksinkertaisuudessaan vastustamaton.

– Meillä ei ollut mitään odotuksia tai tavoitteita, ja ensimmäisen levyn lämmin vastaanotto tulikin isona yllätyksenä. Hyväksyntä on tuntunut mielettömän kivalta, ja samalla se on vaikuttanut omaan itsetuntooni ihan valtavasti, sanoo Kivioja.

– Niin, arvaapa mitä? Se oma sisäinen kissani on nyt täysin valloillaan, eikä tätä bändiä pysäytä enää mikään. Kaikki on nyt mahdollista.

Erilaisissa fiiliksissä

Nyt esiin siis astelee Kissa 2.0, ja uuden tulemisen vipuvartena toimii kunnianhimoinen studioalbumi Apinalinna. Levyn materiaali ikuistettiin muutaman viikon aikana Lammaskallion Audio -studiossa Tuusulassa, ja joukkoja johdatti tuottaja Liisa Tani (Ghost World, Sir Liselot).

– Meillä oli erittäin mukava ja hedelmällinen studiorupeama, ja monenlaiset kivat yksityiskohdat nostivat tunnelmaa entisestään. Esimerkiksi ennen sessioita kävin vuokraamassa Pave Maijasen vanhan Rickenbackerin, ja me käytettiin sitä tiiviisti biisien nauhoituksissa. Paven lämmin henki inspiroi meitä studiossa.

Millaisia tavoitteita teillä oli albumikokonaisuuden suhteen?

– Nopeasti kasaan roiskaistua Vaarallista bändiä ei osannut odottaa kukaan, mutta nyt meillä on oma kuulijakunta. Apinalinna tehtiinkin täysin erilaisissa fiiliksissä verrattuna debyyttiin, ja sitä myös suunniteltiin aika paljon tarkemmin ja huolellisemmin. Apinalinna on popimpi, harkitumpi ja hienostuneempi – ja vaihtelevampi, kuvailee Kivioja.

– Myös esimerkiksi levyn äänimaailmaa mietittiin huolella. Joidenkin uusien biisien riffit ovat hyvinkin tanakoita, mutta varsinaiset soundit eivät ole säröisen hevit vaan kitara soi kuivasti ja orgaanisesti. Jos miettii vaikka vanhaa AC/DC:tä, niin niiden 70-luvun kama on kunnon kovismusaa, mutta soundit on ihanan kuivat.

Kiiltävällä kolikolla on myös toinen puoli, ja osa Apinalinnan kappaleista on varsin kaukana ”kovismusasta”. Esimerkiksi Kaikesta nään esittelee Kissan hempeämpää puolta hyvin koskettavasti.

Kaikesta nään on itse asiassa Liisan biisi. Se on hänen lahjansa Kissalle. Kysyin parikin kertaa, että oletko nyt ihan varma, että haluat antaa näin hienon kappaleen jollekin muulle? Liisa nyökkäsi ja kertoi kirjoittaneensa biisin nimenomaan meitä ajatellen.

Turhankin lesoa

Jos Kissan alkuajat hinasivat mielleyhtymiä esimerkiksi mainitun Circlen suuntaan, Apinalinna-aikakaudella mieleen nousee vahvasti eräs toinen suomalaisyhtye. Nimittäin Tehosekoitin.

– Aloin ottaa Tehareita kunnolla haltuun vasta pari vuotta sitten. Silloin tajusin, että tämähän on aika hyvää musaa. Erityisesti meidän uudesta Mä katon sua (sä katot mua) -biisistä löytyy vaikutteita Syntynyt köyhänä -kappaleesta. Molemmista biiseistä löytyy glamrockia ja poppikertsi, mutta siellä on myös jousia. Ja minä satun rakastamaan jousia.

Kiviojan mukaan ”näihin hommiin kuuluu sopiva kierrätys, kohtelias lainaaminen ja kunnianosoitukset”.

– Todella monissa Kissan jutuissa viitataan tavalla tai toisella johonkin bändiin, biisiin tai vaikka elokuviin. Esimerkiksi Apinalinnan päättävästä Estonian Stallionista löytyy useita leffajuttuja. Kertosäkeeseen on lainattu Robert Tepperin No Easy Way Outia (”ei oo helppoa tietä ulos / ei oo oikotietä himaan”), kun taas säkeistön laini ”rotsi symboloi yksilöllisyyttä / ja uskoani vapauteen” viittaa Wild At Heart -elokuvaan.

Estonian Stallionin otsikko pistää silmään, sillä se tuntuu yllättävän maskuliiniselta Kissan biisin nimeltä.

– Nimenomaan! Minähän olen itse kaikkea muuta kuin macho tai maskuliininen. Hauskan rock’n’roll-uhon ja muuten vaan typerän uhon raja on joskus hyvinkin häilyvä, hymähtää Kivioja.

– Rakastan hevosia, mutta horse-sana ei tuntunut sopivan tähän yhteyteen. Vedin sitten taas leffakortin esiin, sillä Rocky Balboa -hahmon lempinimihän on Italian Stallion. Se soundaa hyvältä, ja päätinkin sitten mukailla sitä.

Hauskasta rock’n’roll -uhosta puheen ollen, jo aiemmin mainitusta Näkemiin Apinalinnasta löytyy myös rivi ”yhteiskunnan vihollinen numero yksi”.

– Se on kieltämättä jo vähän turhankin leso rivi, Kivioja nauraa.

– Lause on mukailtu Alice Cooperin Public Animal #9 -kappaleesta. En tarkkaan tiedä, mitä Alice tarkoittaa tuolla jutulla, mutta se on hienon kuuloinen julistus.

”Yhteiskunnan vihollisen” voi käsittää myös toisella tavalla. Jos Kissan faniarmeija kasvaa parin viime vuoden vauhdilla, niin yhtyeestä tulee vielä jonakin päivänä uhka establishmentille. Sehän ei vallan kahvoissa roikkuvia miellytä, mikäli nöyrä kansa alkaa muuttua liian omapäiseksi ja itsevarmaksi.

– Me kannustetaan nimenomaan siihen, että ihmiset toisivat esille omaa ääntä ja uskaltaisivat kokeilla muutakin kuin niitä valmiiksi pureskeltuja juttuja. Uppoutukaa täysillä oman rakkaan asian – mikä se sitten onkaan – äärelle ja antakaa palaa. Se johtaa hyviin asioihin.

Entä miten hyviä asioita Kissan tulevaisuudessa siintää?

– Bändin sisäinen fiilis on loistava, ja intoa riittää yllin kyllin. Jo nyt varastossa on biisejä ainakin parille seuraavalle levylle, joten homma ei ole kuihtumassa ihan lähiaikoina.

– Jos taas visioidaan enemmän, niin keikkoja taas olisi kiva soittaa muuallakin kuin Suomessa. Esimerkiksi Tartossa olisi mahtavaa esiintyä. Tukholmassahan me jo pistäydyttiinkin, ja se oli hieno reissu.

Vielä yksi asia esiintymisistä. Kissan ”talla pohjassa, ei huolta huomisesta” -liveshow on riehakas, räiskyvä, värikäs ja viihdyttävä, mutta mikä tärkeintä: yhtye puhuu painavasti ”turvallisen keikkakokemuksen” puolesta.

– Esimerkiksi punkstoo on äärimmäisen tärkeä ja vaikuttava asia. Musiikkiskene tarvitsee tällaisia juttuja. Me taas teemme omasta puolestamme kaikkemme sen eteen, että keikoilla olisi turvallista.

Kivioja hiljenee hetkeksi. Sitten hän hymyilee.

– Niin, me ei varmaankaan enää olla niin vaarallinen bändi, sillä meistä on tullut vastuullinen bändi!

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 5/23.

Lisää luettavaa