Haastattelu: Miksi 22-Pistepirkko hajosi, ja miten tulehtuneet välit saatiin lopulta paikattua?

Vuonna 2015 Suomen musiikkikentällä vietettiin surujuhlaa, kun uutta levyä työstänyt 22-Pistepirkko ilmoitti lopettavansa toimintansa. Vuonna 2022 yhtye on jälleen kasassa, ja uusi levy tulee syksyllä. Ari Väntänen jututti Asko Kerästä Soundiin 5/22, lue osio artikkelista tästä.

pyhätunturi, heinäkuun loppu vuonna 2015. Kapuan pitkiä puisia portaita kohti Pyhä Unplugged -tapahtuman pääareenaa. 22-Pistepirkon basisti-kosketinsoittaja Asko Keränen kipittää vastaan ja moikkaa iloisesti kiitäessään ohitseni matkallaan alas. Rappusten yläpäässä laulaja-kitaristi PK Keränen ja rumpali-laulaja Espe Haverinen katselevat avaraa maisemaa.

Kuulen Espen kysyvän jotakin. PK napauttaa vastaukseksi ”Ei tod.”

Pelkään kysymyksen kuuluneen, palaisiko heidän bändinsä enää ikinä yhteen.

22-Pistepirkko oli äskettäin tiedottanut hajonneensa kesken albumisessioiden. Keräsen veljesten välit ovat katkenneet ja yhtye on päättänyt lopettaa toimintansa kiertueen jälkeen. Se on ikävä uutinen meille, joille Pirkot merkitsevät paljon.

Bändi alkaa soittaa, ja minä kuuntelen kaukaa. Aittakurun luonnon muovaama amfiteatteri on erikoinen paikka, mutta en tunne saavani musiikista irti niin paljon kuin haluaisin. Keikan kaunein hetki on hauras versio Love Hurtsista. The Everly Brothers ei vuonna 1960 laulanut siinä kiihkeästä suhteestani 22-Pistepirkon musiikkiin, mutta siltä se nyt tuntuu.

”Loppuihan se, saatana”, puuskahtaa edessäni istunut mies bändin poistuessa lavalta ja ponnahtaa jaloilleen jättääkseen kauhean koettelemuksen taakseen mahdollisimman nopeasti. Lähtiessään vaimon paikalle pakottama tohvelisankari vilkaisee minua kuin haluten sanoa, että minun täytyy olla outo, jos pidän tuollaisesta musiikista.

Vastaan katseella, jollaisella en koskaan loukkaisi halpaa makkaraa.

Melkein seitsemän vuotta myöhemmin kolkutan Altai-studion ovea Helsingin Maunulassa.

Peruuttamaton on peruutettu. Se tapahtui vuonna 2019, kun 22-Pistepirkko kokoontui yhteen soittaakseen muutamia keikkoja.

Tuon iloisten syksyn jälkeen koittivat niin kutsutut vittujen keväät I ja II, jolloin pandemia teki konsertoinnista mahdotonta. Onni onnettomuudessa oli, että Pirkot käyttivät ankeat ajat hyväkseen äänittämällä uuden albumin. Nyt ihanasti nimetty levy Kind Hearts Have A Run Run on valmis julkaistavaksi.

Tosin ei aivan olekaan, sillä juuri kun tämä lehti oli lähdössä painoon ilmoitettiin, että toukokuulle vahvasti aikataulutettu albumi olikin viime hetkellä siirretty syyskuulle.

Kun Asko Keränen avaa Altain oven, hän näyttää vilpittömän hämmästyneeltä. Mies ei ole saanut tietoa Soundin haastattelun ajankohdasta, vaan on paikalla aivan sattumalta.

Sydämellinen ja eksentrinen taiteilija mukautuu tilanteeseen saman tien (”Okei… Pärjäätsä mun kanssa?”) ja kutsuu sisään.

Ensi töikseen vieras saa Reinot jalkaansa ja rasvakahvikupin käteensä. Asko selittää, että rasvalla tuunattu musta kahvi on lempeä juoma, jonka energisoiva potku kestää pitkään.

– Tässä iässä on kuljettava kohtuullisuuden kapenevaa polkua, hän sanoo hymyillen. Asko on täyttänyt äskettäin kuusikymmentä.

Kysyn, muistaako hän, millaista oli soittaa Pyhätunturilla vuonna 2015.

– Joo, siellä oli kivaa. Eiks niin? Ainakin tuntui siltä. Tuntui hyvältä soittaa, koska me tiedettiin, että bändi pannaan pakettiin. Me ei tultu toimeen keskenämme, mutta me osattiin soittaa yhdessä ja haluttiin nauttia keikoista.

Tuntuu oudolta, että kymmeniä vuosia yhdessä soittaneet veljekset ajautuvat välirikkoon vielä siinä vaiheessa.

– Siinä oli kyse musiikista ja sellaisesta tyhmyydestä, että ihmiset eivät päivittäneet käytöstään. Me oltiin jaettu hotellihuoneita ja iloja ja murheita tosi pitkään, kasvettu aikuisiksi yhdessä ja huomattu, että hei, me ollaan hyvin erilaisia ihmisiä. Ei ihme, että alkoi pänniä.

Asko puhuu 22-Pistepirkon lopettamispäätöksestä ikään kuin iloisesta asiasta. Sitä se varmasti osaltaan olikin, mutta siinäkö kaikki? Eikö elämäntyön päättäminen herättänyt haikeutta tai pelkoa?

– Ei, koska tilanne oli hyvin pohjustettu. Syitä lopettaa oli paljon ja tuntui hyvältä päästä eroon koko show’sta. Me pidettiin kokous, jossa mietittiin, myydäänkö romut pois ja luovutaanko tästä paikasta. Joku meistä totesi, että hei, annetaan kaiken olla vielä. Jos vaikka joskus huvittaakin jatkaa, niin ei tarvitse aloittaa alusta.

Ei ole ihme, etteivät Pirkot tahtoneet lähteä Altailta. Tila tuntuu olevan osa bändiä itseään. Vierailin siellä edellisen kerran vajaat viisitoista vuotta sitten, ja jo silloin Altai vaikutti enemmän salaiselta kerhotilalta kuin studiolta. Nykyisin se on kuin aikuisten resursseilla rakennettu maja, josta en mielelläni lähtisi koskaan. Treenikämppiä, työhuoneita, kirjoja, vinyylilevyjä, soittimia ja tauluja on kaikkialla. Äänityskalusto on valmiinä käytettäväksi, ja pieniä, kiinnostavia yksityiskohtia ja esineitä ja värejä riittää.

Selaan vanhoista bluesmiehistä kertovaa kahvipöytäkirjaa, kun Asko kertoo 22-Pistepirkon hiljaisista vuosista.

– Sain jostakin sen verran rahaa, että kerrankin ei tarvinnut surra, että varat ovat lopussa. Vaimoni, tai nykyinen ex-vaimoni Kati (Salo) ehdotti, että lähdetään talveksi Äkäslompoloon. Kysyin, että miksi sinne, siellähän on pimeää. Kati selitti, että siellä on mahtavaa. Siispä me oltiin talvi siellä.

– Jossain välissä me käytiin Ylva-bändin kanssa Senegalissa ja Gambiassa ja huomattiin, että vau, Afrikka on ihana. Siispä me vietettiin seuraava talvi siellä. Mietin, että herranjumala, miten kivaa mulla on! Lapset ovat täysi-ikäisiä, ja olen vapaa lähtemään mihin tahansa, mihin voi ottaa mukaan piirustuslehtiöitä ja kitaroita. Se teki hyvää mulle, koska olen ollut aina vain tässä bändissä.

Se on ollut yksi 22-Pistepirkon ongelmista. Jäsenet ovat olleet niin lujasti kiinni yhtyeessään, että se on käynyt ahdistavaksi. Sellaista suhdetta ei niin vain katkaista.

– Gambiassa ystäväni Pa otti selfieitä lehmien kanssa ja tokaisi yhtäkkiä, että ”hei Asko, sun pitäisi laittaa se vanha bändi kasaan”. Tiesin, että Kati oli näyttänyt sille Birdy-videon, mutta sanat tuntuivat hassuilta, koska tulivat niin kummassa tilanteessa. Kysyin miksi. ”Musta tuntuu, että pitää”, Pa vastasi.

Ajatus oli ilmassa, mutta Asko ei vielä tarttunut siihen vaan rakenteli 3 Step Andy -albumia (2022) Kati Salon kanssa. PK teki Serobi Songs -soololevyn (2020), ja Espe tuotti Jack’s Basket Roomin Wrong Turnin (2020) ja soitti Brown Stripesissa.

Loppujen lopuksi 22-Pistepirkon paluu oli syntymäpäivälahja myyttisen folkmuusikon Pekka Strengin pojalle.

– Joonia Streng lähetti mulle tekstarin ja kysyi, tultaisiinko me soittamaan sen synttäreille. Mä mietin, että nythän tää alkaa olla kuin jossain elokuvassa. Kysyin PK:lta ja Espeltä, että mitäs tehdään, kun tällaista keikkaa tarjotaan ja Joonia on kiva. Ne sanoivat, että no joo. Siitä se lähti.

Teksti: Ari Väntänen
Lue koko haastattelu Soundista 5/22.