John Grant tekee kaunista ja täyteläistä popmusiikkia, ja esittää laulunsa pehmeällä, melankolisella äänellään. Kun höristää korviaan ja kuuntelee sanoja, löytää avoimia ja hätkähdyttävän rehellisiä tarinoita elämän varjopuolista. Uudella Pale Green Ghosts -albumilla kummittelee yksi aiempaakin synkempi aihe: hiv.
Vaikka jotain tällaista tapahtuu, voi silti löytää tavan rakastaa itseään ja nauttia elämästä.
LONTOON MELTDOWN-FESTIVAALI, elokuu 2012. John Grant on saapunut newyorkilaisen Hercules & Love Affairin vieraaksi laulamaan I Try To Talk To You -kappaleen, mutta sitä ennen Johnilla on yleisölle tärkeää asiaa. Koko teltta hiljenee, kun John paljastaa olevansa hiv-positiivinen.
Synkkä aihe on esillä myös John Grantin uudella Pale Green Ghosts -albumilla, joka on kolme vuotta sitten ilmestyneen Queen Of Denmark -debyytin tavoin täynnä riipaisevan rehellisiä mutta lämpimän huumorin läpäisemiä tarinoita seksuaalisuudesta – John on homoseksuaali ja kertoo siitä hyvin avoimesti–, ikääntymisestä, päihteistä ja muista 44-vuotiaan miehen mieltä askarruttavista aiheista.
Näppäilen puhelimeen Islannin suuntanumeron ja vedän syvään henkeä. John on tunnetusti leppoisa ja sanavalmis haastateltava, mutta silti hiv:n puheeksi ottaminen jännittää. Millä sanoilla aihetta olisi korrektia lähestyä ja onko John ylipäätään halukas avautumaan aiheesta?
Haastattelun päättyessä 45 minuuttia myöhemmin John on kertonut sairaudestaan ja paljosta muustakin avoimesti ja vuolaasti, mutta aloitetaan kuitenkin puhumalla jostain kevyemmästä. Kuten säästä.
– Rakastan Islannin kylmyyttä. Tunnen itseni hyvin virkistyneeksi tässä kirpeässä talvi-ilmastossa, John kertoo innostuneena. – Minähän kasvoin Michiganissa, jossa oli talvisin hyvin kylmää.
Islanti on ollut John Grantin kotimaa viimeisen vuoden ajan. Siellä syntyi myös Pale Green Ghosts, jonka John teki yhdessä islantilaisen elektroyhtye GusGusin Biggi Veiran (oikealta nimeltään Birgir Þórarinsson) kanssa.
Kuinka ihmeessä päädyit asumaan Islantiin?
– Siihen oli kaksi syytä: musiikki ja kieli. Kuulin Sugarcubesia (Björkin vanha bändi) heidän debyyttinsä aikoihin vuonna 1988, ja olen ajatellut Islantia siitä saakka. Minulta vain vei 25 vuotta päästä tänne.
– Esiinnyin Icelandic Airwaves -tapahtumassa vuonna 2011 ja tapasin silloin Biggin. Juttelimme ja kokeilimme tehdä musiikkia yhdessä. Tammikuussa 2012 minulla oli kuukauden loma ja päätin palata Islantiin. Aloitimme yhteistyön ja pian ymmärsin, että minun täytyy tehdä koko levy hänen kanssaan.
– Olen myös kielifriikki. En todellakaan aio valittaa suomalaiselle, kuinka vaikeaa islanti on, koska teillä on 15 muotoa substantiiveille ja täällä on vain neljä, mutta islanti on silti erittäin vaikea kieli. Vaikeampi kuin venäjä. Itse asiassa vaikein kieli mitä olen opiskellut.
Soundin Tero Alanko haastatteli sinua debyyttisi jälkeen ja lupasi lähettää suomen kielen sanakirjan. Tuliko se koskaan perille?
– Tuli! Minulla on se tallessa ja pidän siitä kovasti. Ostin myös suomen kieliopin nähdäkseni millainen rakenne teidän kielessänne on. Erittäin kiinnostavaa. Mutta en usko, että tulen opiskelemaan suomea, koska luulen, että se veisi liikaa tilaa aivokapasiteetistani. Etenkin kun siellä on jo kaikki ne muut kielet.
JOHN GRANT ALOITTI levytysuransa denveriläisen rockbändi The Czarsin keulilla. Se teki puolenkymmentä albumia vuosien 1994 ja 2004 välillä, jonka jälkeen John alkoi valmistella soolomateriaaliaan. Vuonna 2010 ilmestynyt Queen Of Denmark sai osakseen ylistäviä arvioita. Albumilla Grantin vahvoja lauluja säesti maineikas texasilainen kantrirockbändi Midlake.
Pale Green Ghosts valmistui tuhansien kilometrien päässä debyytin syntysijoilta ja hyvin erilaiselta se kuulostaakin.
Tiesitkö alusta asti, että teet seuraavaksi elektronisemman albumin?
– Oikeastaan olen halunnut jokaisen tekemäni albumin olevan elektronisempi, sillä sellaista musiikkia olen rakastanut aina ja se on hyvin iso osa siitä, mikä saa minut onnelliseksi. Rakastan syntikoiden ääntä, John huokaisee ja luettelee pitkän listan vanhoja suosikkejaan: Icehouse, Depeche Mode, Devo, New Order, Cabaret Voltaire, Yello, Chris And Cosey, Kraftwerk, Visage, Ultravox…
Rakastan syntikoiden ääntä
– Luulen, että se alkoi siitä kun kuulin Abban Eaglen tai siitä, kun kuulin Captain & Tennillen Love Will Keep Us Togetherin kosketinsoundit. Tai tiedäthän sen 70-luvun Popcorn-hitin? (John hyräilee Popcornin melodiaa hyvän tovin.) Joten kun 1980-luku tuli ja kaikki hullaantuivat syntikoista, minä olin taivaassa.
Tunsitteko Biggin kanssa toistenne musiikkia entuudestaan?
– Luulen, että Biggi oli ainakin kuullut minusta, tai sitten hän oli vain kohtelias. Joka tapauksessa hän oli utelias tietämään, miksi minä haluaisin työskennellä hänen kanssaan. Minä olen kuunnellut GusGusia siitä saakka kun he aloittivat ja tiesin, että Biggi on todella hyvä tekemään ääniä ja luomaan jännitteitä musiikkiin. Lisääminen ja poistaminen on harvinainen ja erittäin tärkeä taito etenkin elektronisessa musiikissa.
Jäikö sinun ja Midlaken yhteistyö yhteen albumiin?
– On täysin mahdollista, että työskentelemme yhdessä taas jonain päivänä. Minun piti itse asiassa mennä Texasiin ja tehdä tämäkin levy heidän ja tuottaja John Congletonin (St. Vincent, Bill Callahan) kanssa, mutta päätin peruuttaa sen session ja tutkia, mihin yhteistyöni Biggin kanssa vie.
Albumilla laulaa muutamassa biisissä taustoja Sinéad O’Connor. Hän versioi debyyttisi nimibiisin viimevuotiselle How About I Be Me (And You Be You)? -albumilleen. Tiesitkö, että hän aikoo tehdä niin?
– Ei se yllätys ollut. Me tapasimmekin, minkä tuloksena meistä tuli hyviä ystäviä.
Vau, olen kateellinen!
– Heh, tiedän mitä tarkoitat. Hän on aivan upea nainen.
On mielenkiintoista, että päätit kuitenkin jättää Sinéadin osuudet levylläsi melko huomaamattomiksi.
– Minulle oli tärkeää, etten ylikäyttäisi hänen ääntään. On oltava varovainen noin vahvan laulajan kanssa. Hänen läsnäolonsa vähäeleisyys tällä levyllä on kaunista.
– Luultavasti julkaisemme levyn päättävästä Glacier-kappaleesta duettoversion. Se on periaatteessa jo tehty, mutta päätin, ettei hänen laulusuorituksensa ollut vielä tarpeeksi vahva. Haluan, että me laulamme vuorosäkeistöt. Siitä tulee upea versio, kunhan vain löydämme sopivan ajan ja studion.
ALBUMILTA HYPPÄÄ esiin diskopumppaus Sensitive New Age Guy, jonka tekstiä syytin edellisen Soundin levyarviossa irrallisen tuntuiseksi. Olisi pitänyt kysyä ensin Johnilta, sillä käy ilmi, että kyseessä on yksi levyn rankimmista ja henkilökohtaisimmista teksteistä.
Kansivihkon mukaan kappale on ”oodi Schwalle”. Mitä se tarkoittaa?
– Schwa on foneettisen symbolin nimi (merkitään ə), ja englannin kieli on täynnä sitä äännettä. Kun joku ei tiedä mitä sanoa, hän sanoo ”ööö”. Juuri se on schwa-äänne, John yrittää selventää.
– Mutta Schwa oli myös erään transvestiitin drag-nimi. Hän oli erittäin hyvä ystäväni, mutta teki itsemurhan reilu vuosi sitten. Varsin väkivaltaisella tavalla vieläpä, eli ampumalla itseään päähän.
– Hän oli alunperin hipin näköinen, hyvin karvainen mies, mutta muutti vartalonsa täydellisesti. Hänellä olikin uskomaton vartalo. Schwa oli yksi mahtavimpia ihmisiä, joita olen koskaan tuntenut ja hän muutti monien ihmisten elämää.
– Sensitive New Age Guy on ikään kuin tämä henkilö laulun hahmossa. Se toimii albumilla juuri siksi, koska monet kokevat, ettei se oikein kuulu sinne. Mutta juuri sellainen Schwakin oli.
Aikuiset usein yrittävät tappaa lasta sisällään
Kello tikittää ja vaikein aihe, eli Johnin hiv-tartunta, on vielä käsittelemättä. Päätän kaartaa lähemmäs aihetta ottamalla puheeksi albumin selkeimmin sairautta kommentoivan laulun.
Ernest Borgninen lopussa käytät vertauksena Hohto-elokuvan kohtausta, jossa Jack Nicholson jahtaa lastaan kirveen kanssa lumihangessa. Mihin sillä viittaat?
– Aikuiset usein yrittävät tappaa lasta sisällään, jotta heistä voisi tulla maailmassa pärjääviä aikuisia. Olen itsekin käsitellyt sisäistä lastani samalla tavalla kuin Jack yrittäessään hakata Dannyn miljooniksi palasiksi kirveellään. Mutta mielestäni meidän ei pitäisi tappaa sitä lasta.
Minusta kuulostaa, että sinun sisäinen lapsesi voi varsin hyvin.
– Kiitos paljon! Minäkin todella uskon niin. Olen erittäin utelias maailmaa kohtaan.
– Ernest Borgnine on tavallaan minun miniversioni Woody Allenin Kairon purppuraruusu -elokuvasta. Se siis kertoo siitä, kuinka voi paeta elokuvamaailmaan, jos arkielämä on liian vaikeaa käsitellä.
Sinun laulujesi tarinoita kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, että olet surullinen. Pitääkö se paikkansa?
– Tiedän mitä tarkoitat, mutta minusta ne ovat kuitenkin positiivisia lauluja, sillä vaikka niissä käsitellään vaikeita aiheita, kuten kuolemaa, itsemurhaa, seksuaalisia identiteettikriisejä ja sairauksia, niissä on myös paljon huumoria ja optimismia. Lisäksi uskon, että kauniit melodiat ja harmoniat vihjaavat, että niiden tekijä kuitenkin rakastaa elämää aika lailla.
SAIRAUS MAINITTU, nyt uskallan viimein avata suuni aiheesta.
Sait kaksi vuotta sitten kuulla olevasi hiv-positiivinen. Sopiiko sinulle, jos kysyn jotain aiheesta?
– Totta kai, kysy ihan mitä vain!
Olet itse asiassa ensimmäinen hiv-positiivinen ihminen, jonka kanssa juttelen. Tuntuu tyhmältä tunnustaa tätä, mutta ensimmäinen mieleeni noussut asia kun sairaudestasi kuulin, oli tietenkin Freddie Mercury ja hänen surullinen kohtalonsa.
– Ymmärrän hyvin. Se oli erittäin surullinen tarina, ja Freddie oli tietenkin paras. Parhaista paras. Mutta tiedätkö, tässä on juuri se syy miksi haluan puhua sairaudestani. Ensinnäkään en halua, että kukaan tuntisi oloaan vaivaantuneeksi aiheesta kysyessään. Ja toisekseen on hyvä tietää, että hoitomuodot ovat kehittyneet valtavasti.
On hyvä tietää, että hoitomuodot ovat kehittyneet valtavasti
– Olen tällä hetkellä hyvässä kunnossa ja tautia hoidetaan. Sitä ei saada kokonaan pois, mutta virusta härnätään niin, ettei se pysty tekemään niitä kytköksiä, joita se haluaisi. Käytännössä sille ei siis sallita sosiaalista elämää elimistössäni.
– Vaikein asia sairaudessa on itselleni ollut sen psykologinen puoli. Esimerkiksi kun saan haavan, ajattelen heti olevani kemiallinen ase ja että voisin vahingoittaa muita ihmisiä pahasti. Sellaiseen on todella vaikea tottua.
– Tunnen myös oloni usein hyvin epähaluttavaksi ja epäseksikkääksi, enkä halua olla tekemisissä muiden kanssa, koska koen olevani viallinen tuote. Olen miettinyt paljon sitä, että miten ja miksi minulle kävi näin. Minun on täytynyt pohtia suhdettani seksiin, mitä se on edustanut minulle ja kuinka olen käyttänyt sitä hyväkseni tunteakseni itseni arvokkaammaksi.
Kerroit asiasta ensimmäisen kerran julkisesti kesken Meltdownin keikan. Olit sillä hetkellä varmaan kauhuissasi.
– Itse asiassa se ei ollut kovin pelottavaa, koska olin ajatellut sitä paljon. Halusin olla varma, että teen sen oikeista syistä. Huomasin ajattelevani, että minun pitäisi pysyä hiljaa ja hävetä sitä, ja halusin taistella tuota tunnetta vastaan. Siksi päätin kertoa asiasta. Halusin välittää positiivista viestiä, että vaikka jotain tällaista tapahtuu, voi silti löytää tavan rakastaa itseään ja nauttia elämästä.
Nykyään suurimmat paheeni lienevät sokeri ja kahvi. Ja vähän pornoa aina silloin tällöin.
Laulat Glacier-kappaleessa kuinka suru ja vastoinkäymiset muokkaavat ihmistä ja saavat esiin uusia, kauniita maisemia. Osaatko nähdä, että sairastumisestasi olisi seurannut mitään hyvää?
– Se on pakottanut minut ottamaan etäisyyttä seksiin ja ihmissuhteisiin, mutta ajattelen sitä hyvänä seikkana. Olen hyvin vihainen itselleni siitä, että olen antanut tämän tapahtua ja että olen kohdellut itseäni paskamaisesti vuosikymmenien ajan. Joten oli ehdottomasti korkea aika joutua myöntämään itselleni, että olen todella mokannut. Että minun täytyy alkaa pitää parempaa huolta itsestäni ja ihan vain pysähtyä miettimään, että miksi olen siellä missä olen ja miten haluan jatkaa.
Huume- ja alkoholiriippuvuus on ollut osaltasi historiaa jo usean vuoden ajan. Mitä paheita sinulla vielä on?
– Käytin myös seksiä paheenani pitkään, mutta en halua enää, että seksi on minulle pahe. Tunnen, että olen valmis käsittelemään sitä muunakin kuin vain leikkikaluna. Haluan kokea sitä jonkun ihmisen kanssa merkityksekkäämmällä tavalla. Mutta yhä minä himoitsen seksiä ja orgasmia.
– Nykyään suurimmat paheeni lienevät sokeri ja kahvi. Ja vähän pornoa aina silloin tällöin.
Jos saisit ihan minkä tahansa supervoiman, minkä valitsisit?
– Luulenpa, että haluaisin olla näkymätön. Haluaisin kävellä ympäriinsä ja katsella ihmisiä ilman, että he kokisivat oloaan epämukavaksi minun tuijottaessani.
Julkaistu alun perin Soundissa 3/2013