Helsinkiläisyhtye Tyrantti asteli väkevästi esiin helmikuussa 2019, jolloin ilmestyi yhtyeen nimeä kantanut debyyttialbumi. Vaikka suomenkieliset sanoitukset veivät mielleyhtymiä myös kotimaisten artistien suuntaan, bändin todelliset esikuvat eivät jääneet piiloon: 1980-luvulla ilmestyneet Iron Maidenin ja Judas Priestin albumit olivat selvästi viihtyneet Tyrantin herrojen (basisti-laulaja Nahka-Sami, rumpali Paha-Tapio ja kitaristi Henkka) levylautasilla.
Nyt Tyrantti palaa parrasvaloihin toisen pitkäsoittonsa voimin. Mutta ennen kuin hyppäämme Orjaplaneetta-levyn kiertoradalle, tehdään pikainen paluu ensimmäisen albumin maailmaan.
– Tyrantti oli käytännössä kokoelma bändin alkuaikoina tehtyjä biisejä. Hioimme kappaleet napakkaan iskuun aktiivisella keikkailulla ja pistimme ne purkkiin. Olemme edelleen ylpeitä albumista, sanoo Nahka-Sami.
– Ensilevy sai paljon ”vihdoinkin tällaista kamaa tekee joku nuorempikin bändi” -palautetta. Niin, ehkäpä suomenkielisen metallin virtauksesta on puuttunut härskisti kasaria kuppaava orkesteri… Onneksi Tyrantti on saapunut täyttämään juuri tätä tyhjiötä!
”Vanhassa maailmassa” oli myös keikkoja. Löytyisikö Tyrantti-vetojen ääreltä jotakin kertomisen arvoisia tarinoita?
– Unohtumattomimmat muistot liittyvät debyytin julkaisukeikkaan Helsingin On the Rocksissa. Siellä oli ihan älyttömästi porukkaa, ja esimerkiksi Konesydän-biisin kertosäkeessä meni iho kananlihalle, kun yleisö alkoi laulaa mukana aivan hervottomalla volyymillä. Puhumattakaan Kobra– ja Tulipyörä-biisien riettaiksi yltyneistä moshpiteistä. Niin ja Tulipyörähän me jouduttiin ”ihan captainjackeina” soittamaan kaksi kertaa tuolla keikalla!
Mutta niin, Orjaplaneetta. Vaikuttiko koronatilanne uuden levyn tekemiseen mitenkään?
– Jos jotenkin, niin sitten positiivisella tavalla, sillä meillä oli runsaasti aikaa käytettävänä. Hyvä niin, sillä Orjaplaneetta on konseptialbumi, jossa sanoitukset ja visuaalisuus palvelevat yhtä teemaa. Kokonaisuuden työstäminen vei siis aikaa, mutta onneksi meillä ei ollut kiire, sanoo Nahka-Sami.
– Kerrottakoon myös, että tarkkaavaiset kuulijat saattavat havaita albumilta tiettyjä toistuvia teemoja ja melodioita, joiden avulla rakensimme kokonaisuudesta entistäkin kiinnostavampaa.
Mikä oli ykköstavoitteenne albumin suhteen?
– Tiiviin ja ehjän levykokonaisuuden rakentaminen oli tärkeintä. Olihan siinä sitten tekemistä, että saimme Feeniksin kaltaisen kolmen minuutin riffimyrskyn ja 11-minuuttisen Orjaplaneetta-progemetallieepoksen ”mahtumaan” samalle levylle, mutta onnistuimme kuin onnistuimmekin. Täytyy myös mainita, että studiovelho Juhis Kauppisen apu oli aivan korvaamatonta.
Mainitsit Feeniksin. Onko Urheiluruudun puolelta jo lähestytty teitä?
– Niin, Urheiluruudun tunnariksihan se on tehty. Hah hah! Luetaankohan Ylen urheilutoimituksessa Soundia? Tässäpä terveisiä: katsokaa Feeniksin musavideo!
Palataanpa albumin konseptiin.
– Ensimmäinen ajatus Orjaplaneetasta syntyi jo vuonna 2016, ja tästä ideasta sikisi debyyttilevyn kappale Konesydän. Ideoita oli kuitenkin paljon enemmän kuin yhden biisin tarpeiksi, ja päätimme lopulta työstää aiheesta kokonaisen teemalevyn. Albumi ei kuitenkaan tarjoa kappale kappaleelta lineaarisesti etenevää tarinaa vaan biisit ovat kohtauksia planeetan synnyn, loiston ja tuhon hetkistä, sanoo Nahka-Sami.
– Emme myöskään halunneet, että tarina olisi yksiulotteinen scifi-pläjäys, joten toimme mukaan myös taistelun kiihkoa Veritiikeri– ja Matkalla vapauteen -kappaleisiin. Herkempää draamaa on tarjolla muun muassa Tulella merkitty -biisissä, kun taas Toinen maailma on kunnon voimaballadi. Junttapuolta edustaa esimerkiksi massiivinen Valon uhka.
Millaisia ovat yhtyeen suunnitelmat tulevan suhteen?
– Ei Tyrantin taru kahden julkaisun mittaiseksi jää, sillä kolmoslevyn valmistelu on jo aloitettu. Mutta Matti Nykäsen sanoin: keikathan ne on aina mielessä, joten toivotaan että päästäisiin veivaamaan niitä ensin!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 2/21.