Jonna Tervomaa juhli viime vuonna omia 50-vuotissyntymäpäiviään sekä 40-vuotiasta artistiuraansa. Sen kunniaksi paluun teki niin sanottu J-kokoonpano (Jussi Jaakonaho, kitara, Juha Kuoppala, koskettimet, Jonne Von Hertzen, basso ja Juho Viljanen, rummut ja perkussiot), jonka kanssa artisti keikkaili huomattavan määrän vuosituhannen vaihteessa ja sen jälkeen. 50-vuotiskiertueella jopa monitorimiksaajan etunimi alkoi J:llä.
– Kiertue painottui alkupään tuotantoon. Tällä hetkellä pinnalla oleva musiikki on melko kaukana rockbändimusasta, joka tulee täysin livenä. Tuntui todella raikkaalta soittaa vanhoja biisejä. Se ei tuntunut missään kohtaa pakotetulta.
Kiertueelle löysi myös faneja vuosien takaa. Osalla oli jälkikasvuakin mukana.
– Sellaiset ihmiset ovat löytäneet takaisin keikoille, jotka ei ole vaikkapa elämäntilanteiden takia käyneet keikoilla kovin aktiivisesti viime aikoina. Keikoilleni on löytänyt myös uutta sukupolvea esimerkiksi vanhempiensa kautta.
Tietyt vuosikymmenet katoavat muodista ja tulevat sitten uudelleen pinnalle sykleissä. Tervomaa arvelee, että musiikki luo ihmisessä yhteyden sellaiseen osaan itsestään, joka on saattanut unohtua vuosien varrella.
– Ihmisistä huomaa, että he ovat itsekin yllättyneitä, millaisen vaikutuksen musiikki saa aikaan. Se on ollut lähes hurmoksellista.
Vuosituhannen vaihteen suomirock on ollut huomattavassa suosiossa viime aikoina. Suosiota saattaa selittää 2000-luvun alussa nuoruuttaan viettäneiden sopiva ikä ja rauhoittuneempi elämäntilanne. Lapset ovat potentiaalisesti jo aikuisia ja työtilanne voi olla vakiintuneempi.
– Kaikki sukupolvet ovat aikansa tuotoksia. Uskon, että eri aikakausien ihmiset ovat tallentaneet asioita eri tavalla. Musiikki ja se, mitä kuuntelee, on ollut tärkeämpi osa omaa identiteettiä. Tietyt asiat ovat kuitenkin puhtaasti nostalgisia.
Rockyhtyeen sointiin ja energiaan liittyy paljon asioita lähtien korvamonitorien käytöstä tai käyttämättömyydestä, soitinvalinnoista ja vaikkapa siitä käytetäänkö putkivahvistimia keikalla vai ei. Tervomaa kuvaa J-kokoonpanon bändisoundia inhimilliseksi.
– Ei ole mielekästä pohtia, mikä on parempi. Tavat ovat vain hyvin erilaisia. Mutta ainakin meidän keikkojen perusteella ihmiset ovat löytäneet 2000-luvun alun suomirockin uudelleen. Ihmiset ovat olleet eri tavalla haltioituneita keikoista kuin ennen. On kiva ajatella, että ihmisten musiikilliselle kartalle mahtuu monenlaista.
Tervomaa ei ole aikaisemmin tehnyt kokoelmakiertueita. Kokoonpano, jonka kanssa treenikämpällä on eniten hikoiltu alkupään levyjen aikana, oli onnekkaasti käytettävissä keikoille.
– Soittaminen tuntui heti mahtavalta ja kaikki kuulosti alusta lähtien todella hyvältä. Se tuntui samaan aikaan tutulta, mutta kauan kaivatulta, Tervomaa hehkuttaa.
Onnistunut kiertue helpotti myös albumin tekemistä vaikeiden koronavuosien jälkeen.
– Se muistutti, mistä tässä on kyse. Että kaikki on ehkä parempaa kuin koskaan.
Paljon suunnitelmia
Tänä vuonna 20-vuotisjuhlia viettää Jonna Tervomaan klassikkoalbumi ja neljäs pitkäsoitto Halo (2004). Vaikka isoja pyöreitä tulee täyteen jatkuvasti, suhtautuu artisti omaan vanhenemiseen ymmärtäväisesti.
– En ole koskaan pitänyt ihmisen ikää minään. En koskaan mieti, että minkähän ikäinen joku on. En kiinnitä siihen huomiota. Tosin mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän se alkaa vaikuttaa fysiikkaan. Olen kiitollinen urheilijataustastani, josta on jäänyt terveellisiä elämäntapoja.
Tervomaa paljastaa törmänneensä ikärasismiin musiikkikentällä. Se oli myös osasyynä musiikkikentän lähipiirin vaihtumiselle.
– Se alkaa näkyä pienissä määrin. Naismuusikkona on vaikea löytää hetki, jolloin minkäänlaista ohittamista ei tapahtuisi. Ensin on liian nuori, sitten liian nätti ja sitten onkin jo liian vanha. Yhteiskunnassa helposti ajatellaan, että ”etkö ole jo hommasi tehnyt”, vaikka todellisuudessa koen voimavarojeni ja ilmaisukykyni olevan parhaimmillaan. Sain tuntea sen nahoissani.
Kun ylimääräistä aikaa siunaantuu, Tervomaa kirjoittaa omaelämäkerrallista kirjaa.
– Kirja on pitkä prosessi, jonka olen aloittanut jo vuosia sitten. Nyt uskon, että oikea näkökulma on viimein löytynyt. Se on minulle kiinnostava projekti, jolle olen halunnut ottaa oman aikani.
– Esimerkiksi lapsuus on jo niin kaukana, että punaisen viivan löytäminen voi olla vaikeaa. Uskon kuitenkin, että elämänkaarestani saa herkullisen tarinan.
Hän kertoo peilaavansa kirjassaan omia kokemuksia ja pohdintojaan muun muassa musiikkialan kehitykseen.
Tervomaalla on paljon suunnitelmia tulevaisuudelle myös musiikin saralla. Hän kertoo halunneensa jo pitkään nostaa katalogista valikoituja kappaleita ja versioida ne toisenlaisella estetiikalla.
Inspiraatiota on löytynyt kappaleiden erilaisista sovituksista eri kokoonpanojen kuten triojen ja sähköduon kanssa. Pekka Kuusiston kanssa kappaleista on tehty ja tallennettu jopa jousisovituksia. Alkukesällä Tervomaa soitti Stripattuna-keikkoja, joissa kappaleista sovitettiin yhdessä Artturi Tairan ja Juha Kuoppalan kanssa kitarattomia versioita.
Tervomaa haluaa tallentaa eri kokoonpanoja ja sovituksia myös levylle. Samalla lauluntekijä on todistanut, että kappaleet vääntyvät moneen.
– Superaurinko oli niin pitkä prosessi, että toivon prosessin pysyvän käynnissä jatkossakin.
Teksti: Artturi Siromaa
Haastattelu on julkaistu Soundissa 7/24.
Lue haastattelun alkuosa täältä.