Kaiken takana todellakin on nainen – Sister Rosetta Tharpen tarina ihmelapsesta rockin isoäidiksi

Naistenpäivän kunniaksi kerromme erään upean, vuosisata sitten syntyneen naisen tarinan.

Gospel-laulaja ja kitaravirtuoosi Sister Rosetta Tharpe rokkasi jalat alta herkässä iässä uinuneilta Elvis Presleyltä, Jerry Lee Lewisilta, Little Richardilta ja Chuck Berryltä. Oliko kaiken takana sittenkin nainen? 

Teksti: Markku Roinila

Sisar Rosetta Tharpe syntyi 20. 3. 1915 puuvillaplantaasille Arkansasiin nimellä Rosetta Nubin. Sekä hänen isänsä että äitinsä olivat laulajia, ja äiti Katie Bell Nubin oli lisäksi myös saarnaaja Church of God in Christ -kirkossa, joka tunnettiin vapaamielisyydestään – siellä saivat jopa naiset tanssia, laulaa ja saarnata. Rosettalla oli siis mainiot lähtökohdat, ja laulu ja kitaransoitto alkoivat jo nelivuotiaana. Jo kuusivuotiaana hän kiersi äitinsä mukana evankelisissa tilaisuuksissa. 1920-luvun puolivälissä perhe muutti Chicagoon ja Tharpen maine ihmelapsena vain kasvoi. Pian hän oli lyhyesti naimisissa erään saarnaajan kanssa, jonka seurauksena taitelijanimi Sister Rosetta Tharpe muodostui. Sister Rosetta ei enää muuttanut nimeään, vaikka oli lukuisissa suhteissa monien miesten ja naisten kanssa ja vieläpä kaksi kertaa aviossakin.

”Hänen soitossaan ja vahvan vibraton leimaamassa shouter-laulussaan kuului blues ja swing.”

Sister Tharpe ei ollut mikään tavallinen gospel-laulaja. Ensinnäkin hän soitti kitaraa, mikä oli tuohon aikaan hyvin harvinaista. Toiseksi hänen soitossaan ja vahvan vibraton leimaamassa shouter-laulussaan kuului blues ja swing, joka teki hänen musiikistaan vahvan lihallista. Ja kolmanneksi, Sister Rosetta Tharpe osasi ottaa yleisönsä – hänen flamboyantti tyylinsä ei todellakaan ollut mitään siveän uskonsisaren perusheinää ja ulkonäkökin oli melkoisen glamöröösi.

Eipä siis ihme, että kun Sister Rosetta levytti ensimmäisen kerran 23-vuotiaana vuonna 1938, hänestä tuli pian sensaatio ja menestyksekkäin aikansa gospel-laulajista. Hartaat kirkossakävijät eivät olleet yhtä vakuuttuneita – miksi tämä nuori nainen laulaa gospel-kappaleita maallisen musiikin ilmiasussa? Ja vielä aika lailla arveluttavia kappaleita? Syntiä sen täytyy olla. Ja kyllähän Sister Rosettan tapa venyttää ärrää tässä hänen ensimmäisessä hitissään Rock Me aika rajulta kuulostaa. Huomatkaa myös väärentämätön blueskitarointi biisin taustalla!

On ilmiselvää, että Sister Rosetta Tharpen tyyli on ainutlaatuinen – yksikään toinen gospel-laulaja (ellei nyt Sam Cookea lasketa) ei ole onnistunut yhdistämään gospelia ja maallista musiikkia yhtä menestyksellisesti. Sister Rosetta olikin vallankumouksellinen ilmestys 1930-luvun lopussa – maalliselle yleisölle hän lauloi gospelia yökerhoissa ja gospel-yleisölle maallista musiikkia gospel-sanoituksilla. Kun hän vielä yhdisti gospel-lauluihin nopeat tempot ja villit sovitukset, vanhoillisimmat uskovaiset eivät voineet sitä hevin niellä.

”Sister Rosetta olikin vallankumouksellinen ilmestys 1930-luvun lopussa.”

Sister Rosetta tuntui viihtyvän villin yökerhomenon parissa, mutta ei ole aivan selvää oliko tämä kaikki hänen omaa valintaansa. Sopimus antoi managerille valtaa biisivalintoihin, ja näyttää siltä, että Tharpe olisi itse halunnut pysyä tiukemmin gospel-aktina suurten orkestereiden solistina toimimisen sijaan. Varsinkin kun mukana oli usein vähäpukeisia showtyttöjä kuten tässä Lonesome Road -swingpalassa vuodelta 1941. Eipä tule seurakunta ensimmäiseksi mieleen, vaikka siskollamme ei ole edes kitaraa.

Maallinen yleisö kuitenkin rakasti säihkyvää uskonsiskoa, ja nopeasti hän esiintyi samalla lavalla sellaisten ajan suuruuksien kuin Benny Goodmanin, Duke Ellingtonin ja Cab Callowayn kanssa. Tharpe esiintyi myös legendaarisessa John Hammondin järjestämässä From Spirituals to Swing -konsertissa vuonna 1938.

Gospel’n’roll

Toisen maailmansodan aikana Sister Rosetta Tharpe oli niitä harvoja gospel-laulajia, jotka esiintyivät joukkojen viihdytyslevyillä, ja myös Billboardin tavoiteltu top ten aukeni Tharpelle boogie-woogie biisillä Strange Things Happening Every Day. Biisiä on usein kutsuttu ensimmäiseksi rock-biisiksi eikä tuo liioittelulta tunnu. Ja tämä on seitsemän vuotta ennen Jackie Brenston and his Delta Catsin Rocket 88 -klassikkoa, jolle samaa titteliä on usein soviteltu.

Tharpen vaikutus ensimmäiseen rocksukupolveen onkin vahva. Little Richard on maininnut Tharpen lapsuudensa suosikkilaulajaksi, ja vuonna 1945 pikku-rikun ensimmäinen keikka kirkon ulkopuolella olikin Tharpen vieraana tämän konsertissa – Sisar Rosetta oli kuullut Richardin laulua kirkossa ja vaikuttunut.

Myös Johnny Cash ja Elvis Presley ovat maininneet Tharpen suosikkilaulajakseen ja tämä esiintyi myös usein monilta Elviksen hiteiltä tutun lauluyhtye The Jordanairesin kanssa. Muita Tharpen faneiksi tunnustautuneita ovat olleet mm. Aretha Franklin, Tina Turner, Jerry Lee Lewis ja Isaac Hayes. Vilahtaapa Tharpe Amélie-leffassakin tv-ruudulla.

”Tharpen vaikutus ensimmäiseen rocksukupolveen onkin vahva.”

1940-luvulta lähtien Tharpe alkoi käyttää sähkökitaraa ja kehitti aivan omanlaisensa sormipikkaustyylinsä, joka ei ole niinkään sukua Chicago-bluesille tai etelän artisteille, vaan pikemminkin swingille ja jump-bluesillle. Eipä ihme, että Tharpe vaikutti voimakkaasti mm. Elvis Presleyiin ja Chuck Berryyn. Eikä ihme – katsokaapa alla biisiä That’s All. Eikös uskonsisaremme kitaratyöskentely kuulosta jollakin tavalla tutulta? Ja samaan aikaan vielä vertauskohtaakin rajummalta? Sister Rosettaa voi hyvinkin pitää ensimmäisenä rock-soolokitaristina. 1950-luvun lopussa hänen vakiokitarakseen vakiintui valkoinen Gibson SG, joka näyttää kyllä aika päheältä jo hieman ikääntyneen gospelstaran vyötäröllä.

Bluesin kirous

Sodan jälkeen Tharpe lyöttäytyi yhteen toisen shouterin, Madame Maria Knightin kanssa ja seurauksena oli paitsi kiihkeä rakkaussuhde, myös jättihitti Up Above My Head, josta lisää vähän myöhemmin. 1950-luvun alussa kaksikko levytti myös puhdasta bluesia, mistä yleisö ei pitänyt. Gospel-yleisö menetti uskonsa uskonsisareen ja duo hajosi Knightin siirtyessä kokonaan maalliseen musiikkiin ja Sister Rosettan palatessa kirkon huomaan.

Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut. Tharpe kiersi 1950-luvulla paljon Euroopassa, jossa hänen musiikkinsa kyllä kelpasi ja vuosikymmenen lopulla blues ja muu amerikkalainen perinnemusiikki tuli muotiin myös Englannissa. Vuonna 1964 Tharpe kiersikin siellä mm. Muddy Watersin, Sonny Terryn ja Brownie McGheen kanssa, ja kiertueesta nauhoitettiin ohjelma, jossa Tharpe esiintyy hylätyllä rautatieasemalla – tyyliä kyllä löytyy, vai mitä?

Tharpe teki lähtemättömän vaikutuksen moniin britteihin. Yksi heistä oli avoimesti homoseksuaali hujoppi ja mahtava laulaja Long John Baldry, joka puhekyvyttömänä kuolinvuoteellaan pyysi viimeistä palvelusta. Hän osoitti tärisevällä sormellaan kasettinauhuria, josta lähti soimaan Sister Rosetta Tharpen Up Above My Head, jonka aikana bluesjätti vaihtoi rauhallisesti hiippakuntaa. Kieltämättä perinteinen gospel-kappale ja kuoron tuki sisältävät kyllä varsin hyvät eväät henkiseen hurmioon, mutta lopullisesti taivaaseen vie Sister Rosettan tulinen kitarasoolo kappaleen lopussa.

Brittien ihastumisesta huolimatta Tharpen menestys ei ollut enää entisensä, mutta hän jatkoi kiertämistä sinnikkäästi, kunnes sai vuonna 1970 sydänkohtauksen ja hänen toinen jalkansa jouduttiin amputoimaan diabeteksen seurauksena.

Sister Rosetta Tharpe kuoli 58-vuotiaana Philadelphiassa 9. 10. 1973. Moni ei entistä supertähteä enää muistanut, ja hänet haudattiin merkitsemättömään hautaan. Viime vuosien kiinnostus tähän rokkaavan gospeljättiin on kuitenkin noussut: hauta on jäljitetty ja hautakivi pystytetty postuumisti. Vuonna 2007 hänet valittiin postuumisti Blues Hall of Fameen.

Teksti: Markku Roinila

Bonus: Tunnin dokumentti Tharpesta nähtävillä Open Culturen sivulla.