Rock’n’rollin kummitäti – Tiedäthän kuka on Sister Rosetta Tharpe?

14.1.2015 11:05

Tänä aamuna Soundin Stalker Teppo Vapaus heräsi kuudelta kuuntelemaan bluesia. Hän löysi bluesin kurtcobaininsa, Sister Rosetta Tharpen, ja haluaa varmistua siitä, että sinäkään et ole jäänyt tältä paitsi!

Haastattelin eilen suomalaisen rockin kauhukakaraksi kutsuttua, jo 20-vuotisen rock’n’roll-uran tehnyttä kulttihahmo Knucklebone Oscaria hänen White Knuckles Trio -yhtyeestään, joka vaalii armottoman viileällä tyylillä bluesin perinnettä ja valmistelee keväällä julkaistavaa debyyttialbumiaan. Yhtyeen This Train -livevideo johdatti tämän traditionaalisen gospelkappaleen tarinaan, joka ulottuu 20-luvulle asti. Kappaleen tekijä on tuntematon, mutta laulun teki tunnetuksi 30-luvun lopulla eräs rock’n’rollin todellisista innovaattoreista, maailman kovin mimmi Sister Rosetta Tharpe. 50-luvun alussa Tharpe levytti laulusta maallisemman version, josta tuli iso hitti.

Aamuöinen tutkimusmatka Tharpen useisiin YouTubesta löytyviin livetaltiointeihin herätti Stalkerissa kysymyksen: miksei tämä mimmi ole yhtä kuuluisa kuin Elvis?

Lyhyestä virsi kaunis, joten tässä herkkua rock’n’rollin syntyhetkiltä teille, jotka ette ole vielä todenneet Rosettan kylmiä väreitä aiheuttavaa presenssiä, määräävää tulkintaa ja sydänveristä kitarointia. Jatkoa keskiviikon bluesille seuraa iltapäivällä White Knuckles Trio -haastattelun muodossa.

THIS TRAIN (Presenssi!)

THAT’S ALL (Kitarointi!)

DIDN’T IT RAIN (Rosetta!)

THE GODMOTHER OF ROCK’N’ROLL (BBC-dokumentti)

Lisää luettavaa