Kemin pilottitakit uhkasivat kääntää keikkabussin nurin, mutta kuinkas kävikään? Paleface muistelee uransa käänteitä

Paleface kertoo Soundissa 3/23 pitkän artistiuransa hyvistä ja huonoista hetkistä. Julkaisemme osion haastattelusta nyt verkkoversiona. Petri Silas toimittaa.
5.4.2023 10:57

Olet ollut jo vuosia raitis. Koska panit korkin kiinni?

– Kesällä 2009 La Coka Nostran keikalla Virgin Oilissa. Diggailin innoissani Ill Billin, Everlastin ynnä muiden meininkiä ja kumosin tuopin toisensa perään. Kalja ei tuntunut nousevan päähän lainkaan ja mietin, onko touhussa mitään tolkkua. Pari päivää myöhemmin päätin alkaa rajoittaa läträämistä. Ratkaisua vauhditti häätö luukustani Punavuoressa.

– Onneksi olin tavannut viehättävän ja mukavan naisen. Bella jaksoi ymmärtää ja otti minut siipensä suojaan. Vähän ajan päästä roudasin rojuni hänen luokseen ja pian muutimme yhdessä Lauttasaareen. Autofiktion raita Kahvi ja fernetti kertoo niistä ajoista. Joulun lähestyessä hoksasin olleeni selvin päin La Coka Nostran keikasta asti. Päätin pinnistellä uuden vuoden yli. Ote piti eikä ole lipsunut.

Pilven polttamista et tainnut lopettaa.

– En. Sehän auttaa, jos haluaa eroon alkoholista. Jeesasi minuakin.

Elämäntaparemontti ja Helsinki – Shangri-La’n valmistelu osuivat päällekkäin, eikö vain?

– Kyllä. Raitistumisen aiheuttama yli-ihmismäinen hybris sai täydellisen purkukanavan, kun törmäsin vanhaan frendiini Joel Attilaan. Hän oli aikoinaan työharjoittelussa Suomalaisen Antin studiolla Tampereella, kun teimme The Pale Ontologistia ja hän muun muassa soitti ekan hittini The Ultimate Jedi Mind Trickin synabassot. Nyt Jopi oli perustamassa studiota thai-ravintolan varastotilaan Bulevardille, eikä kestänyt kauan ennen kuin olimme käärineet hihat. Hänestä oli juuri tullut poikamies, ja keskityimme musan tekemiseen vimmaisesti. Bella soitteli välillä varmistaakseen, että muistamme käydä syömässä.

Oliko englannista helppo luopua?

– Muistin, miten ihmisillä pysähtyi viimeisillä Studio Tanin keikoilla purkan jauhaminen kuin seinään, kun räppäsin välillä suomeksi. Lähdin vain ihan intuitiivisesti siihen suuntaan. Kuvioon tuli mukaan toinenkin vanha yhteistyökumppani. Olen sparraillut graafikko Kai Arposen kanssa siitä lähtien, kun hän aikanaan suunnitteli Paleface-logon. Kaide on aikaansaava tyyppi, joka oli juuri viimeistellyt Exogenic Recordsin visuaalisen ilmeen. Pian hän esitteli minut firman perustajalle Jacob Ehrnroothille.

– Fat Beat Sound System oli tehnyt Jaskalle pari vuotta aiemmin Feed The Vocalists -lätyn, jonka merkeissä DJ Bunuel oli usuttanut minut ja Don Johnson Big Bandin Tommy Lindgrenin räppäämään suomeksi. ”Te viimeiset mohikaanit saatte nyt sellaisen kotiläksyn, että teette kumpikin biisin suomeksi”, Bunu uhosi. Yhtäkkiä olin itse Exogenic XO -labelilla. Moni juttu linkittyi silloin aika mystisellä tavalla.

Miten alasvaihto monikansalliselta BMG:ltä paikalliselle indiemerkille sujui?

– Ajoitus oli lähes taianomainen, koska Jouni Tamminen oli juuri siirtynyt Pokolta Exogenicille. Sain A&R-kontaktiksi Flegmaatikkojen kautta tutun jäbän, eikä yhteistyötä tarvinnut käynnistää lähtöruudusta. Kun Radio Helsingin toimipiste siirrettiin Sanomataloon, tutustuin Miska Rantasen kaltaisiin avarakatseisiin toimittajiin ja aloin saada virkeitä syötteitä musan tekoon. Tutkin kotimaista perinnekamaa, romanimusiikkia, vähän kaikenlaista ja tein Act Like You Know -ohjelmaani juttuja muun muassa joikaaja Wimme Saaren sekä tuaregibändi Terakaftin kanssa. Vaikka en hommaa tietoisesti hiffannutkaan, se oli täydellinen kasvualusta tuleville julkaisuille.

Mitkä Helsinki – Shangri-La’n kappaleista syntyivät ensimmäisinä?

Talonomistaja ja Perussuomalainen jenkka, josta tuli levyn nimibiisi. Teimme musaa aivan maanisesti. Vierailijoista painui erityisesti mieleen Hilja Grönfors. Kun soitin ja ehdotin yhteistyötä, hän sanoi voivansa lähteä mukaan ”sellaiselle räppilevyllekin, kunhan kappaleessa ei kiroilla eikä pilkata Jumalaa”. Äänityspäivä oli järkyttävän kuuma, emmekä osanneet Jopin kanssa edes arvailla, millaista oli laulaa Saapuu elokuun yötä pienessä kopissa täydessä romanivarustuksessa. Mutta Hissu vain tokaisi iloisesti, ettei olekaan ennen äänittänyt iskelmäkappaletta.

Levyn teko oli kesken, kun sait mullistavan tiedon.

– Bella odotti lasta, mikä oli tietenkin fantastinen uutinen. Paitsi että stipendihakemukseni Villa Karoon oli juuri hyväksytty. Onneksi vaimokin oli sitä mieltä, ettei tilaisuutta saa hukata, joten lähdin Beniniin kahden kuukauden jaksolle suomalaiseen taiteilijaresidenssiin. Minulla oli mukana ultraäänikuva tyttärestäni, ja sehän oli paikalliselle shamaaninaiselle jotain käsittämätöntä.

– Matka Afrikkaan oli antoisa ja jännittävä, mutta se myös ajoi korostamaan tekeillä olleen materiaalin suomalaisuutta. Niin kansanmusakuvioista tutun Juho Puronahon viulusta tuli yksi albumin kantavista äänistä. Helsinki – Shangri-La ilmestyi syyskuussa 2010, ja esikoisemme syntyi marraskuun alulla. Se oli harmonista hyvän fiiliksen aikaa. Perheen perustaminen tuntui merkitykselliseltä, ja koin olevani tarpeellinen.

Oliko selvää, että nimibiisistä tehdään pilottisinkku?

Helsinki – Shangri-La’n piti olla vain yllättävä avausraita, eikä kukaan alkuun ajatellut sitä sinkkuna. Muistin parin vuoden takaa Steen1:n levyn Varasta pomolta, jonka eka biisi on räväkkää hc-punkkia, ja halusin vetäistä samalla tavalla maton kuulijan alta. Jengi odottaa räppiä, mutta levy starttaakin kupletilla! Kun soitimme valmiin masterin Exogenicin eräänlaisena mentorina toimineelle Timo Kuoppamäelle, hän ehdottikin juuri ekaa biisiä. Idea yllätti ja osui maaliin. Tavastialle järkätty julkaisukeikka myytiin vauhdilla loppuun.

Esikoiskirjasi Rappiotaidetta ilmestyi syksyllä 2011 ja pian sen jälkeen ryhdyit Maan tapa -albumin tekoon.

– Olin kääntänyt erilaisia kirjallisia tuotoksia sekä Eminemin 8 Mile -elokuvan, ja Likellä poiketessa virisi idea suomalaisen hiphopin historiateoksesta. Se oli hyvä uusi avaus, sillä en ollut koskaan ajatellut rajata ilmaisuani musiikkiin. Maan tapaa alettiin työstää turhan nopeasti Helsinki – Shangri-La’n jälkeen, vaikka ostimmekin välissä aikaa Palaneen käryä -remixlevyllä.

– Olin rekrytoinut bändikseni Aki Haaralan kaltaisista frendeistä ja osaajista koostuvan kokoonpanon, joka oli toteuttanut Tuomo Prättälän upean My Thingin (2007). Yhtye nimettiin Räjähtäväksi Nyrkiksi, ja jäbät ottivat Jopin kanssa isosti vastuuta levyn teosta. Olin henkisesti aika finaalissa paitsi tiiviistä keikkailusta, myös perheenisän paineista. Maan tapa myi kultaa, mikä oli kelpo saavutus platinaan yltäneen Helsinki – Shangri-La’n vanavedessä.

Vuonna 2013 julkaistiin sekä Matren kanssa tehty Food For The Gods, jolla sukkuloidaan suomen ja englannin välillä, että Ricky-Tick Big Band & Julkisen Sanan debyytti Burnaa.

– Studio Tanin tuottanut Poutiaisen Jussi oli törmännyt losangelesilaiseen Matreen eli Matt Sawayaan, joka halusi yhteistyöhön suomalaisten hiphop-tyyppien kanssa. Siitä tuli nasta projekti.

– Ricky-Tick-kuvio taas käynnistyi niin, että tutustuin kitaristisäveltäjä Valtteri Pöyhöseen. Hän oli hahmotellut rumpali Jaska Lukkarisen kanssa spoken word -levyä Gil Scott-Heronin ja The Last Poetsin hengessä, mutta sain myytyä heille ajatuksen Tommy Lindgrenin, Redraman ja itseni muodostamasta cypherista. Olimme tehneet kolmeen pekkaan Maan tavalle biisin Muista! ja siltä pohjalta oli hyvä rakentaa. RTBB & Julkisen Sanan tarina on jatkunut mahtavien keikkojen ja kahden albumin myötä. Korottaa panoksii ilmestyi 2015 ja Pidä valot päällä kolme vuotta sen jälkeen.

Kuudes oma levysi Luova tuho on jälkikäteen helppo nähdä toisen taiteellisen syklin päätöksenä. Hahmotitko tilanteen loppuvuodesta 2014, kun albumi ilmestyi?

– Sessioista Mamba Assefan kanssa on pelkästään hienoja muistoja, mutta lätty todellakin jäi Exogenicin viimeiseksi Paleface-julkaisuksi. Jacob oli pyörittänyt firmaa lähes viisitoista vuotta ja alkoi himmailla. Minunkin piti kääntää katse muualle. Luovan tuhon myynti ei noussut kummoiseksi, mutta XO-katalogini herätti kiinnostusta Sonyssa ja Playgroundissa. Jälkimmäisen tarjous meni läpi. Jaskalla ei indietyyppinä ehkä ollut sydäntä myydä bäkkistä yhdelle maailman suurimmista viihdejättiläisistä, vaan hän valitsi Pleikkarin.

Tulit toisen kerran isäksi kesällä 2015. Noin vuotta myöhemmin ilmestyi Emme suostu pelkäämään, joka nosti poliittisen aktivismisi uudelle tasolle. Jännititkö kappaleen vastaanottoa?

– Otin pakkia Luovan tuhon massiivisuudesta hahmottelemalla musaa bluegrass-hengessä banjon soittaja Miihkali Jaatisen ja viulisti Matti Pitkäsen kanssa. Teksti syntyi reaktiona Soldiers Of Odinin toimintaan, ja Voiman toimittajan Jari Tammisen ehdotuksesta biisi julkaistiin seiskatuumaisena. Puolet painoksesta lahjoitettiin varainhankintaan Loldiers Of Odin -pelleporukalle, jonka tempaus Tampereen Hämeenkadulla oli ollut mahtava kannanotto. Loput levyt myytiin Voiman nettikaupassa ja keikoilla. Uuden diilin hierominen oli kalkkiviivoilla, ja biisistä haluttiin minun eka Sony-julkaisuni. Sitä kautta nopeasta underground-vetäisystä tuli iso uutinen, jota osa mediasta lietsoi klikkiotsikot silmissä kiiluen.

– Julkaisuhetkellä ei jännittänyt, vaikka tajusin tekeväni itsestäni entistä isomman maalitaulun öyhöttäjille. Kemistä tuli pilottitakkisilta kavereilta viesti, jossa he uhosivat kääntävänsä keikkabussin nurin, jos uskaltaudun paikkakunnalle. Keikalla käytiin, mutta tyyppejä ei näkynyt. Ei ole liioiteltua sanoa, että Emme suostu pelkäämään on yksi urani käännekohdista.

Mistä oli kyse mielenilmauksessa saman vuoden syksyllä Järvenpäässä?

– Kuhina biisin liepeillä poiki traagisen sivujuonteen, kun sen videolla ihmisjoukon seassa vilahtanut mielenterveysongelmainen räppärijäbä meni psykoosiin ja puukotti vanhuksen Espoossa. Kuulin tapauksesta Arhinmäen Paavolta, joka vinkkasi käymään Twitterissä. Siellä oli täysi rähinä päällä. Olin tehnyt itselleni turvakiellon jo Helsinki – Shangri-La’n aikaan, ja nyt ulotin sen muihinkin perheenjäseniin. Oikeiston syvässä päässä hermostuttiin lisää, kun minut nimettiin Suomi 100 -neuvottelukuntaan. He järkkäsivät joidenkin Q-Anon-hörhöjen kanssa synnyinkaupunkiini minua vastustavan miekkarin. Siis voi äiti, miten himmeää!

– Eikä siinä vielä kaikki. Puolustusministeriksi sittemmin edennyt persukansanedustaja Jussi Niinistö teki nimityksestäni hallitukselle kirjallisen kysymyksen. Kun aloin tehdä Yleisradiolle Laulu sisällissodasta -proggista, pyysin välittämään kutsun saapua keskustelemaan aiheesta tv:ssä. Hän kieltäytyi. Lähdin juhlavuoden suunnittelupaneeliin luottavaisena, koska viranomaiset tiesivät minuun ja läheisiini kohdistuvan uhan mahdollisuudesta. Sillä vedenjakajalla tajusin, että Paleface on hahmo, jota en enää täysin hallitse. Käsittelen asiaa teoksessani Viides Maamme-kirja.

Teksti: Petri Silas
Lue koko haastattelu Soundista 3/23.

Lisää luettavaa