Kolumni: Masentavaksi sekoiluksi muuttuneet Yhdysvaltain presidentinvaalit saivat ansaitsemansa teemalevyn

Sufjan Stevens.
EPA / HENRIK JOSEF BOERGER / AOP

Yhdysvalloista kantautuu päivittäin kummallisia, riitaisia ja hämmentävä uutisia, jotka vetävät mielialaa väkisinkin alaspäin. Tämä kuuluu myös Amerikkaa käsittelevistä levyistään tunnetun Sufjan Stevensin uusimmalla albumilla. Arttu Seppänen kirjoittaa kolumnissaan, että levyllä laulaa mies, jonka usko kotimaahansa on pahasti koetuksella.

Yhdysvaltain presidentinvaalit on monimutkainen sekoilu. Kisaa ei välttämättä voita se ehdokas, joka saa eniten ääniä, vaan se, joka pitää eniten ääntä.

Korona tuntuu himmentäneen vaalien merkitystä. Yhdysvaltain presidenttivalinta on aina vuoden isoimpia ellei isoin uutistapahtuma. Nyt ilmapiiri tuntuu olevan se, että maailma on jo niin pahasti sekaisin, että yksi presidentti sinne tänne. Ei tunnu enää miltään tässä konkurssissa.

Viimeiset neljä vuotta ovat varmasti olleet elämäni omituisinta aikaa. Marraskuussa 2016 kumppanini herätti keskellä yötä, että nyt näyttää pahalta. Aamulla kävelin yliopistolle, ilma oli paksua sumua ja koko elämä kuin unta. Koko maailma tuntui muuttuneen yhdessä yössä. Uusi epävarmuuden aika. Televisiopellestä tulee maailman vaikutusvaltaisin ihminen.

2000-luvun alussa arroganttina teininä ajattelin, että Yhdysvallat on persereikä ja sen ihmiset ahneita pyllyrosvoja, jotka pilaavat ilmaston ja suurimpana kulttuurisena saavutuksenaan levittävät pikaruokaa ja pyssyjä.

Ehkä olin itse kuitenkin pahempi persereikä. Myöhemmin lievensin ajatteluani.

Elän elämää, jossa estetisoin maita pitkälti kulttuurin ja taiteen kautta: arkkitehtuuri, kuvataide, kirjallisuus, musiikki. Matkustan vähän, ja monissa paikoissa en tule koskaan käymään. Kaadan lasin viiniä, laitan italialaista iskelmää soimaan ja hengitän Rooman ilmaa.

Yhdysvaltoja harva on estetisoinut musiikissa yhtä hyvin kuin Sufjan Stevens. 2000-luvun alussa Stevensin piti tehdä levyt jokaisesta osavaltiosta. Projekti jäi tyngäksi, mutta sitäkin antoisammaksi. Michigan (2003) ja Illinois (2005) ovat edelleen mestariteoksia. Jos joku rakastaa osavaltioita ja niiden tarinoita näin paljon, eivät ne voi olla kovin pahoja paikkoja. Stevens on ollut olennaisimpia lauluntekijöitä vaikuttamassa siihen, että olen alkanut nähdä Yhdysvaltain kulttuurissa sellaista arvoa, jota en nähnyt aiemmin.

Stevens on omistanut oikeastaan koko tähänastisen uransa Yhdysvalloista laulamiselle. Osavaltio levyjen ohella hän on tehnyt kokonaisen levyn Brooklynin ja Queensin välisestä moottoritiestä.

Tänä syksynä mikään levy ei ole tuntunut yhtä surulliselta kuin Stevensin uusin albumi The Ascension, joka ilmestyi juuri vaalien alla. Levyllä laulaa artisti, jonka usko rakastamaansa maahan alkaa rakoilla pahasti. Äänessä ei ole sama esteetikko kuin vuosituhannen alussa.

12-minuuttinen America on kuin rukous, jossa Stevens laulaa: ”Don’t do to me what you did to America.America on peräisin jo Carrie & Lowell -levyn (2015) sessioista. Laulu oli silloin Stevensin mielestä liian kyyninen ja katkera, mutta Trumpin valinta presidentiksi muutti Stevensin ajattelua laulun julkaisun suhteen.

The Atlanticille antamassaan haastattelussa Stevens kuvailee, kuinka hän on pidätellyt halveksuntaansa Yhdysvaltoja kohtaan. The Ascensionilla hän sanoo laulavansa ensimmäistä kertaa, mitä oikeasti ajattelee asioista.

Levyllä laulujen nimet ovat kliseitä ja sloganeita: Make Me An Offer I Cannot Refuse, Tell Me You Love Me. Niitä lukee vastalauseina Make America Great Again -populismille.

The Ascensionilla Stevens jättää paljon taakse. Banjo ei soi, ja hän muutti levyä tehdessä pois New Yorkista 20 vuoden asumisen jälkeen.

Albumin nimen voi suomentaa taivaaseenastumiseksi. Uskonto on aina ollut läsnä Stevensin musiikissa, mutta nyt uskon kysymyksiä käsitellään enemmän esoterian ja uushenkisyyden kautta. Levyä tehdessä Stevens inspiroitui esimerkiksi teosofiasta ja antroposofiasta. Kun maa rakoilee, turva löytyy muualta.

Monet odottavat Stevensiltä edelleen osavaltioista kertovia levyjä ja katkeransuloista folkia. Carrie & Lowell oli upea levy, mutta The Ascension on juuri sellainen levy, jota Stevensiltä voi tässä ajassa odottaa. Yhdysvalloista on tullut Trumpin johdolla kuin tragikoominen alus, joka seilaa kännisen ja harhaisen kapteenin kanssa ilman karttaa.

Mutta pelkästään tämän vuoden poliisiväkivalta on osoittanut, että ongelma on myös Trumpia syvempi.

Born in the USA.

Vuoden 2008 vaaleihin The National antoi Barack Obaman käyttöön kappaleensa Mr. November, joka alkoi symboloida muutosta ja optimismia. Obama tuotti myös omat pettymyksensä, ja nyt hänen soittolistansa ovat tiessään. Vuoden 2020 vaaleissa ei ole positiivista anthemia tai uskoa muutokseen. The Ascension on se levy, jonka nämä vaalit ansaitsee.

America I love you, but you’re bringing me down.

Teksti: Arttu Seppänen
Kolumni on julkaistu Soundissa 9/20.