Kolumni: Musiikkimaailmasta tulee tylsä paikka, jos muusikot keskittyvät albumien sijaan singleihin

YUP:n ja Timo Rautiaisen Neljäs sektori -yhtyeen basistina tunnettu sekä tuottajanakin kunnostautunut Valtteri Tynkkynen innostui pohtimaan musiikkibisneksen muuttuvia kuvioita.

Freeimages.com

Jo pitemmän aikaa on ollut puhetta siitä, siirtyvätkö useammat bändit ja artistit julkaisemaan albumien sijaan yksittäisiä kappaleita. Näin musiikia julkaisseen ja levyjä tuottaneen kaverin näkökulmasta herää kysymys siitä, miten yksittäisen biisin julkaiseminen käytännössä toteutetaan.

Silloin, kun kyseessä on ohjelmoitu musa, joka voidaan tehdä artistin omalla työhuoneella alusta loppuun, on projekti täysin toisenlainen kuin silloin, jos kyseessä on vaikkapa perinteinen rockbändi.

Perinteiseen tapaan äänittää tarvitaan hyvät tilat, eli käytännössä studio. Etenkin rumpujen kohdalla tilan merkitys on oleellinen, samoin taito mikittää ne kyllin hyvin.

Ongelmahan on siinä, että voisin musadiggarina luetella melko pitkän liudan yhtyeitä, joiden tuotannosta singlelohkaisut ovat ehdottomasti sitä tylsintä antia.

Yleisesti ottaen kyllin laadukkaaseen lopputulokseen yltääkseen bändi tarvitsee ammattiapua hyvän tilan, äänittäjän ja tarvittavan laitteiston muodossa. Ja sehän ei tietenkään ole ilmaista.

Nykyään julkaistaan kyllä paljon ihan kelvollisesti treenikämpälläkin toteutettua musiikkia, mutta monelle studio on se ainut ja oikea paikka äänitteen taltioimiseen.

Tästä päästäänkin ongelman ytimeen: kun vaikkapa viisihenkisen bändin (esimerkiksi rummut, kaksi kitaraa, basso ja koskettimet) laitteet mikitetään, soundit tarkistellaan ja muuten valmistaudutaan äänittämiseen, kuluu aikaa helposti yksi työpäivä. Tällä työpanoksella on aivan sama, äänitetäänkö kappaleita yksi tai vaikkapa yksitoista – perusinvestointi on sama.

Yhden kappaleen äänityksiin menee kaikkineen helposti sitten kaksi päivää. Eli tässä vaiheessa saldo on kolme työpäivää.

Loppujen kymmenen biisin äänitykset sujuvat tavallisesti nopeammin. Kun soittaja tai laulaja saadaan työn ääreen, taittuu alun kangertelun ja testailun jälkeen useampikin ralli varsin helposti.

Tämän esimerkkisession bändi on treenannut hyvin ennen studiota ja saa kaiken musiikin taltioitua yhteensä kahdeksassa päivässä.

Loppulaskelma: yksi kappale = kolme työpäivää ja yksitoista kappaletta = kahdeksan työpäivää.

Jos yhden studiopäivän hinta olisi vaikkapa kaikkineen 500 euroa, maksaisi single 1500 ja koko levyllinen 4000 euroa. Albumilla yhden kappaleen hinta on siis noin 360 euroa. Yksitoista kappaletta erillisissä sessioissa taltioituna maksaisi sen sijaan 16500 €.

Mahdolliset vaihtoehdot tietenkin ovat A) single-sessio (1500 €) tai B) albumisessio (4000 €). Näistä EDM-tuotantojen kulurakenteisiin hurmaantunut levy-yhtiömoguli valitsee luonnollisesti vaihtoehdon A.

Tästä päästäänkin sitten musiikin kuluttajan kannalta konkreettiseen ongelmaan,

Mitä tapahtuu niille kymmenelle ”yli jääneelle” kappaleelle? Singlehän on valittu luonnollisesti tiettyjen kriteerien mukaan, kuten singlet on tapana valita.

Singlen kesto on tavallisesti alle neljä minuuttia ja ensimmäinen kertsi tulee viimeistään ekan minuutin kohdalla. Kappaleen pitää olla tarpeeksi yksinkertainen (siis helppo laulaa mukana), ja sen tekstissä on usein jonkinlainen hokema tai jokin hyvin iskevä punchline. Eli biisi on radiokelpoisuuden normit täyttävä ja mahdollisimman laajalle yleisölle räätälöity ”tärppi”.

Ongelmahan on siinä, että voisin musadiggarina luetella melko pitkän liudan yhtyeitä, joiden tuotannosta singlelohkaisut ovat ehdottomasti sitä tylsintä antia. On toki myös oikeasti hyviä singlebiisejä, mutta lähes poikkeuksetta ne kirkkaimmat ja aikaa kestävimmät helmet löytyvät loppulevyltä.

Siellä on kappaleita, joita tehdessään artistit ja bändit eivät ole miettineet kaupallisia mahdollisuuksia, vaan muusikot ovat antaneet sydänveren virrata. Turhia kelailematta ja tietoisina siitä, että ”ne sinkut ovat sitten asia erikseen”.

Onnistunut albumikokonaisuus sisältää ainakin minun mielestäni eri tavoin toisistaan poikkeavia mutta yhteisen yläotsikon alle mahtuvia kappaleita, joiden järjestys on tarkkaan mietitty siten, että jännite säilyy levyn alusta loppuun.

Tästä syystähän hittikokoelmat ovat usein melko puisevia kokonaisuuksia nautittavaksi.

Siispä kuka sitä jaksaisi pelkkiä sinkkuja kuunnella?

Valtteri Tynkkynen