Kolumni: Urheilijat eivät enää laula – onneksi internet ei unohda 1990-luvun hämmentäviä viritelmiä

Arttu Seppänen muistelee kolumnissaan aikaa, kun menestyneet urheilijat talutettiin studioon äänittämään hittibiisejä. Näistä projekteista syntyi joitain kotimaisen populaarimusiikin kummallisimpia helmiä.

Kuluneen kesän aikana törmäsin jatkuvasti uutisiin pika-aitajuoksija Annimari Korteesta. Koska kiinnostukseni urheiluun on rajallinen, aloin tietysti miettiä, milloin viimeksi suomalainen urheilija on viritellyt uraa myös musiikin puolella.

Jos elettäisiin 1990-lukua, joku tuottaja taatusti virittelisi jo hittisinglen levyttämistä pika-aitajuoksija Korteen kanssa, jolta löytyy tällä hetkellä julkisuusarvoa. Instagramissakin seuraajia on miltei 50 000.

Enää tuskin kannattaa raahata urheilijoita levytysstudioon. Fyysisiä levyjä ei mene kaupaksi, eikä yhden singlen striimauksella kummoisia rahoja revittäisi. Musiikkialan opportunismi kohdistuu näinä aikoina tyystin toisenlaisiin keinoihin ja hahmoihin kuin urheilijoihin ja heidän yhden kappaleen mittaiseen uraan.

Se on tavallaan harmillista. Onhan urheilijoiden levyttämä musiikki tuonut ilahduttavia hetkiä kotimaisen popmusiikin historiaan.

Suosikkini on Ringa ja Tuija sekä lapset -poppoon levyttämä Juokse pois vuodelta 1990. Biisissä on sanoma, johon moni voinee samaistua: ”Juokse pois, se kannattaa.

Ringa Ropolla on edelleen hallussaan naisten pituushypyn Suomen ennätys. Laulupartneri Tuija Helander puolestaan toimi pikajuoksun ja viisiottelun parissa. Myös Kikan levy-yhtiönä tunnettu AXR ymmärsi laittaa Ringan ja Tuijan yhdessä studioon. Epävireinen laulu, omituinen lapsikuoro sekä ysäriestetiikka syntikoineen ja kitaroineen saa aina haikailemaan juoksuratojen sijaan lähikuppilan nurkkaan.

Vuotta myöhemmin AXR tarttui mäkihyppääjä Eddie Edwardsiin. Hän oli levyttänyt yhden singlen jo vuonna 1988, nimeltään Fly Eddie Fly/Straight to the Top. Kyllähän sama temppu piti tehdä suomeksi: Mun nimeni on Eetu/Eddien siivellä ilmestyi vuonna 1991.

Edwards oli laulavana urheilijana siinä mielessä poikkeus, että hän oli lajissaan umpisurkea. Mutta hänen persoonaansa rakastettiin julkisuudessa. Hän oli altavastaaja: muita paljon painavampi mäkihyppääjä, joka kärsi myös korkean paikan kammosta. Hän edusti Isoa-Britanniaa ensimmäisenä mäkihyppääjänä olympialaisissa, joskin vain siitä syystä, ettei muita ehdokkaita ollut.

Eddie Edwardsin kappaleet löytyvät Spotifyssa kätevästi myös samannimisen gospel laulajan artistiprofiilista. Tällä hetkellä Mun nimeni on Eetu on suosioltaan striimauspalvelussa suurempi hitti kuin Fill My Cup Lord.

Edwardsin biisejä kuunnellessa tulee aika vaikea olo. Studiossa on luotettu siihen, että hauskaa tulee, kun suomea osaamaton laulaa suomeksi.

Vuotta myöhemmin AXR julkaisi Matti Nykäsen debyyttialbumin Yllätysten yö, joka on tietysti klassikko. Levyn julkaisu oli sangen kannattava projekti, sillä se myi yli kultalevyn rajan.

Toisin kuin Edwards, Nykänen tunnetusti menestyi mäkihypyssä. Mutta Nykänen oli siinä mielessä poikkeus, että laulu-ura ei ollut hänelle mikään pistokeikka. Hän esiintyi elämänsä loppuun saakka ja hänen kappaleensa laajenivat käsittelemään myös muuta kuin urheilua.

Internet ei koskaan unohda vuonna 1995 tehtyä Souvareiden ja hiihtäjä Jari Isometsän yhteistyötä Karpaasi on jätkä raju. Youtubesta löytyvässä videossa Isometsä istuu sadesäällä kumppareissa mökkirappusilla ja laulaa hytkyttää poissaolevan näköisenä. Mitähän Isometsä on mahtanut kuvaushetkellä ajatella. Kenties ”kai tämä kuuluu urheilijan ammattiin”.

2000-luvulla on ollut urheilijoiden laulamisen suhteen hiljaisempaa. Showpainija ja nyrkkeilijä Tony Halme levytti vuosituhannen vaihteessa yhden albumin ja muutaman singlen mittaisen tuotannon. Niistä parhaiten menestynyt Viikinki tehtiin Frederikin esittämän Titanicin säveleen.

Jos 1990-lukulainen huumoribiisikulttuuri ja fyysisten levyjen myyntikäppyrät olisivat pitäneet pintansa, niin ehkä olisimme kuulleet ainakin Mikael Granlundin levyttämässä ilmaveivibiisiä ja Huuhkajat laulamassa vuoden 1991 jääkiekkomaajoukkueen tavoin. Silloin Laulavat leijonat ylistivät lajiaan: ”Ice Hockey, Ice Hockey/Totta toki/Ice Hockey/On siinä jokin!

Sen kappaleen unohtaisin mieluusti, mutta Ringan ja Tuijan muistan ikuisesti. Kiitos ja hyvästi!

Teksti: Arttu Seppänen
Kolumni on julkaistu Soundissa 7/20.