1990-luvun puolivälin jälkeen kaihoisan kivirekensä liikekannalle nytkäyttäneen Viikatteen varhaiset vuodet vierähtivät Kouvolan takamailla romuluisten demojen ja ep-levytysten parissa. Uuden vuosituhannen kajastuksessa Kaajärven rantojen kasvattien moottorit alkoivat kuitenkin kasvattaa kierroksia.
Loppuvuodesta 2000 ilmestynyt Noutajan valssi -debyyttilevy vei ”studioprojektiksi” tarkoitetun Viikatteen ensimmäistä kertaa myös esiintymislavoille. Vuonna 2003 saapunut Surut pois ja kukka rintaan taas kipusi Suomen albumilistalla komeasti kuudenneksi ja keikkasuosio nousi vähintään yhtä ripeästi.
Viikatteen visuaaliseen puoleen on aina kuulunut kunnian tekeminen suomiviihteelle. Mopoilulla järvessä viitataan Tankki täyteen -sarjaan.
Suurin yksittäinen jysäys tapahtui keskitalvella 2007, kun Marraskuun lauluja -albumikaksikon ensimmäinen osa kiiruhti virallisen listan kärkipaikalle. Julkaisu saavutti pian myös kultarajan, ja vastaavaan saavutukseen ylsi myös saman vuoden lopulla ilmestynyt Marraskuun lauluja II.
Yhtäkkiä Viikate löysi itsensä Suomen suosituimpien ja tunnetuimpien rockyhtyeiden joukosta. Joku toinen bändi olisi pelannut tässä tilanteessa varman päälle, mutta sellainen ei kuulunut Kouvostoliiton pakkasenpalvojien suunnitelmiin. Viikate otti suunnan kohti tuntemattomia vesiä uuden luotsin kanssa.
Syyskuussa 2009 ilmestyneen Kuu kaakon yllä -merkkiteoksen syntyvaiheisiin pureutuvat seuraavassa kitaristilaulaja Kalle ”Kaarle Viikate” Virtanen, kitaristi Ari ”Arvo Viikate” Taiminen ja pitkäsoiton äänittänyt, miksannut sekä tuottanut Miitri Aaltonen.
Kalle: – Olin puhunut Miitrin kanssa mahdollisesta yhteistyöstä jokusen kerran vuosien mittaan. Yleensä nämä juttutuokiot olivat tapahtuneet kahden ja neljän välillä aamuyöstä, ja kielenkantojen vapaamuotoisesta liikehdinnästä huolen olivat pitäneet pöytää koristaneet lukuisat valkovenäläiset.
Ari: – Viikate oli nauhoittanut aikaisemmat julkaisut studioteknikko J-J Nippalan kanssa Kouvolassa. Nippala tunsi äänittämisen salat, mutta hän ei vaikuttanut sävellyksiin millään lailla. Jossakin vaiheessa alkoi tuntua, että voitaisiin kokeilla jotakin uutta tekemisen kulmaa. Meillä oli tiedossa, että Miitristä saisimme tuottajan, joka pystyisi hoitamaan myös levyn äänittämisen ja miksaamisen.
Miitri: – Yhteistyö alkoi melko lailla nollapisteestä. Toki Kalle oli henkilönä jossain määrin tuttu, mutta en tiennyt mitään esimerkiksi Viikatteen sisäisestä bändikemiasta tai toimintakulttuurista studiossa.
Kalle: – Sen verran varman päälle pelattiin, että kokeiltiin yhteistyön toimivuutta ep-mitassa ennen varsinaiseen levytysurakkaan ryhtymistä. Uppouduttiinkin imatralaisen Music Bros -studion uumeniin uuden vuoden päivänä 2009, ja Kesävainaja-ep julkaistiin sitten toukokuussa.
Ari: – Kesävainaja-kokemuksen perusteella oli selvää, että valmistelemme myös albumin Miitrin kanssa. Purkitukset alkoivat Music Brosilla kevättalvella.
Kalle: – Aikaisemmin studiotyöskentely oli ollut sitä, että taltioidaan etukäteen treenatut kappaleet sen kummempia miettimättä. Nyt paikalla oli bändin ulkopuolinen ammattilainen, jolta tuli ehdotuksia ja mielipiteitä niin työskentelytapojen kuin biisienkin suhteen.
Miitri: – Yhteisiä suuntaviivoja lähdettiin rakentamaan pohjien – rumpusovitusten – kautta. Simppa (Simo Kairistola aka Simeoni Viikate) oli saattanut aikaisemmin soittaa koko biisin haitsun kanssa, mutta nyt komppeja mietittiin vähän pidemmälle. Säkeistöt haitsulla ja kertosäkeet komppipellillä oli aika yleinen ratkaisu.
Kalle: – Ei mitään rakettitiedettä, mutta nämä olivat silti tuoreita tuulia. Muistan Simon olleen varsin innoissaan, kun rumpuosuuksiin kiinnitettiin ihan uudenlaista huomiota.
Ari: – Kielisoittimien osalta tapahtui samansuuntaisia juttuja. Miitrihän on myös kitaristi ja yhteisen ideoinnin kautta löydettiin kappaleisiin aikaisempaa rikkaampaa ja vaihtelevampaa meininkiä.
Kalle: – Kitarat myös nauhoitettiin ihan eri tavalla. Olin monen vuoden ajan vetänyt omat osuuteni tarkkaamossa suoraan linjaan. Takavuosina soitin aina luurit päässä ja volume oli helvetin kovalla, sillä halusin saavuttaa ”livetunnelman” myös studiossa.
Miitri: – Huomautin herroille, että haluaisin nauhoittaa kitarat vanhan liiton meiningillä. Että asetellaan tarvittavat mikit paikoilleen ja soitetaan kitaraosuudet hyvän vahvistimen kautta.
Ari: – Uusi nauhoitustyyli toimi varsin hyvin. Samalla yhtyeen kitarasoundi koki aikamoisen muutoksen verrattuna aikaisempaan.
Kalle: – Näihin aikoihin myös Arin soolovastuu alkoi kasvaa eksponentiaalisesti. Nauhoitettiin esimerkiksi Kravattipakkoa ja Ari hyökkäsi soolon kimppuun mainiolla AC/DC-henkisellä huudatussoundilla. Kun soolo oli vedetty kerran läpi niin nyökättiin, että eiköhän se ollut siinä.
Miitri: – Olisin omasta puolestani voinut hioa muutamaa juttua vähän enemmänkin, mutta niin yhtyeellä kuin minullakin oli omat työskentelytapansa ja tultiin sitten eri kohdissa vastaan puolin ja toisin.
Kalle: – En ole koskaan pitänyt liiasta hieromisesta. Jos joku juttu jää vaivaamaan hampaankoloon, niin turha sitä on liikaa murehtia. Tehdään se sitten seuraavalla kerralla paremmin.
Ari: – Korpi-kappaleessa oli eräs kitarakohta, jota ei tahdottu saada kunnialla purkkiin. Siellä oli reipasta kiilausta ja vaikka mitä. Jossakin vaiheessa Miitri sitten totesi, että jospa minä katson tätä hommaa. Ja niin tuottaja sai kuin saikin haluamansa oton.
Kalle: – Kaikki suomalaiset rockmuusikot eivät todellakaan tiedä, etteivät he oikeasti soita omalla levyllään tätä ja tuota kohtaa. Me tiedetään (naurua).
Miitri: – Kaikista uusista tuulista huolimatta suurin tekemisen muutos taisi liittyä laulamiseen.
Kalle: – Aiheesta väännettiin jonkun aikaa ihan tosissaan, mutta sitten löydettiin yhteiset suuntaviivat.
Miitri: – Kalle oli tuplannut liidilaulunsa koko Viikatteen levytyshistorian ajan. Heitin sitten ilmoille kysymyksen, että tuplasiko Topi Sorsakoski omat juttunsa? Ei todellakaan. Otti oman aikansa saada Kalle uskomaan, että yksi lauluraita riittää.
Kalle: – Kun sitten käytiin lauluhommiin, Miitriltä tuli hyviä heittoja eri kulmiin. Esimerkiksi Aaveissa vainko olet mun -biisiä se evästi tyyliin ”avaa paidasta vielä yksi nappi ja nappaa mukaan vähän enemmän Kääriäisen Jorkkaa!”
Miitri: – Laulamiseen liittyi muitakin uusia juttuja. Jotta esimerkiksi kertosäkeeseen voidaan tehdä halutut stemmat, pitää liidilaulun olla absoluuttisessa vireessä. Ja jos kertsin lopussa on esimerkiksi pitkiä vokaaleja, niin hyvin usein solisti niiaa tai nousee ylävireeseen. Tässä kohdassa saavutaan hyvinkin perustavan kysymyksen äärelle: kannattaako kertsin viimeistä tavua laulaa viisi tuntia hermojen totaalisen menetyksen uhalla vai laitetaanko tämä kohta tietokoneella vireeseen minuutissa?
Kalle: – Kuten aito kouvolalainen tekee, otin tämän tietysti epäluottamuslauseena. Että ai jaa, minä en siis osaa laulaa (naurua).
Miitri: – Istuttiin alas ja puhuttiin asiasta. Että kyse ei ole siitä, että mies olisi huono tai minä en jaksaisi laulattaa samaa kohtaa vaikka tuntikausia. Ei, kyse on siitä, että mikä tässä olisi kaikista järkevin toimintamalli levyn valmistumisen kannalta.
Ari: – Kukaan meistä ei ole tietotekniikan ylin ystävä – ainakaan studio olosuhteissa. Soitetaan ja lauletaan ilman kikkailuja, eikä käytetä jotakin triggereitä tai sampleja kuin ihan viimeisessä hädässä. Jos silloinkaan.
Kalle: – Täytyy silti sanoa, että eräs iso juttu laitettiin tietokoneella kuntoon. Oltiin leivottu Viina, terva & hauta -biisin pohjat talteen ja Simppa oli jo lähtenyt studiolta. Sitten tajuttiin kaksi seikkaa: kappaleesta on tulossa aika hyvä, mutta se rynnii vähän liian ripeästi.
Miitri: – Päätettiin hidastaa biisiä parin pykälän verran. Kalle viettikin sitten seuraavan yön studiolla tuijottaen ruutua, kun kone raksutti kappaletta pikkuisen vähemmän kiihkeäksi. Kun palasin aamulla mestoille, löysin studion uumenista väsyneen muusikon ja juuri oikealla tavalla hidastuneen hittiveisun!
Miitri: – Yhteisenä tavoitteena oli luomu soundimaailma ja sitä kautta albumille haluttiin aikaisempaa enemmän oikeita soittimia. Ei enää tyydytty mihinkään ”casioviuluihin” vaan mukaan otettiin aidot sellot, polkuharmonit ja pelit. Esimerkiksi Avoimen maan äärellä on komea sävellys, mutta kappale piti myös toteuttaa oikeilla soittimilla kaiken tehon irti saamiseksi.
Kalle: – Samalla onnistuimme valjastamaan bassotaiteilijamme (Erkka Koskinen aka Ervo Viikate) erikoisosaamisen hyötykäyttöön yhä vahvemmin. Ekihän on umpimusikaalinen kaveri ja se osaa kirjoittaa lapuille eri instrumenteilta halutut asiat.
Miitri: – Usein puhutaan siitä, miten hyvin tai huonosti joku julkaisu sietää ajan kulumista. Monet klassiset rocklevythän sen kertovat, että mikäli musiikki on toteutettu sen kummempia kikkailematta niin albumi kestää kuuntelua vuosikymmeniä. Hyvin viritetty tasokas rumpusetti ja kitarahommiin Gibsonin ja Marshallin yhdistelmä… Näillä pääsee jo pitkälle. Efektien kanssa täytyy olla varovainen, sillä esimerkiksi virvelin kaiku paljastaa aivan liian usein sen, millä vuosikymmenellä kappale on tehty.
Ari: – Niin, 80-luvun virvelikaikuhan loppui vasta 90-luvulla (naurua).
Kalle: – Vaikka itse sanonkin, niin Kuu kaakon yllä on hangoitellut varsin hyvin ajan hammasta vastaan – niin biisimateriaalin kuin äänimaailmankin puolesta. Kuuntelin nimittäin uuden triplaversion koelevyt äskettäin ja siinä tuli kieltämättä fiilis, että tämähän on aika hyvää kamaa!
Kuu kaakon yllä nousi julkaisunsa jälkeen odotetusti myyntilistojen ykköseksi, eikä kultarajankaan ylitystä tarvinnut kauan odottaa. Myös kriitikot nyökkäilivät hyväksyvästi ja pitkäsoitto onnistui keräämään ylistäviä arvioita niin musiikkilehdistöltä kuin päivälehtien kulttuuritoimituksiltakin. Soundin Antti Luukkanen puki monien ajatukset sanoiksi: ”Kuu kaakon yllä ei kuitenkaan ole vain yksi Viikate-albumi jonon jatkoksi, vaan millä tahansa logiikalla pyöriteltynä yhtyeen paras levy.” Soundin lukijoiden vuosiäänestyksessä Viikate nappasi sekä yhtyeettä albumikategorioiden ykkössijat.
Pitkäsoitto on osoittautunut merkit täväksi Viikate-teokseksi myös siinä suhteessa, että bändin ja studioguru Miitri Aaltosen kymmenisen vuotta sitten käynnistynyt hedelmällinen yhteistyö jatkuu edelleen.
Kuu kaakon yllä viettää tänä vuonna 10-vuotissyntymäpäivää ja luvassa onkin kahdeksan juhlakonserttia suurilla suomalaisilla rockfestivaaleilla. Jos Helsingin Tavastialla jo toukokuussa soitetut loppuunmyydyt esiintymiset lasketaan mukaan niin keikkoja on kaikkiaan kymmenen. Kuinkapa muutenkaan.
Ja kun juhlitaan, niin juhlitaan sitten kunnolla: Spinefarm Records on julkaissut Kuu kaakon yllä -albumista kolmen vinyylin mittaisen erikoispainoksen, jonka sisuksista löytyy varsinaisen levyn lisäksi runsaasti tämän aikakauden muuta Viikate-materiaalia. Ostopäätöksen kanssa ei kannata jahkailla liian kauan, sillä triplan painosmäärä on vain viisisataa kappaletta.
Viikate valmistelee parhaillaan uusia kappaleita ja seuraava täysimittainen levytys ilmestyy ensi vuoden aikana. Studiossa tahtipuikkoa heiluttaa tietenkin Miitri Aaltonen.
Teksti: Timo Isoaho
Artikkeli on julkaistu Soundissa 7/2019.