Lapinpolthajat – Polttoaineena kokoomus

Jokainen isä toivoo pojastaan miestä ei hinttiä, siinäpä nimi albumille. Otimme selvää yhtyeestä nimeltä Lapinpolthajat.

Lapinpolthajat-kuvat: Santtu Särkäs

Huomenna 12.6. uuden albumin julkaiseva Lapinpolthajat on rovaniemeläislähtöinen bändi, joka laulaa espoolaisten uima-altaaseen kakkaamisesta ja teki ensimmäisen ulkomaan-kiertueensa suorilta Brasiliaan. Bändin edellinen pitkäsoitto oli nimetty Wahlroosin unelmaksi, juuri ilmestyneen albumin kannessa taas Mannerheim-patsaan ratsailla on myös Tom Of Finland -hahmo. 

Jotain muutakin on hyvä tehdä, kuin katsoa televisiota ja masturboida

Lapinpolthajat on jo vakiinnuttanut paikkansa Suomen punk-kentällä. Sen kaikki jäsenet, eli Tommo (vokaalit), Jukkeli (rummut), Häsperi (basso) ja Antti (kitara), ovat tuttuja monista muistakin kokoonpanoista (The Heartburns, Turun Tauti, Sotatila, Neuroottiset Pelimannit, Uhrit). 

Etelä-Amerikan-kiertue järjestyi Jukkelin kontakteilla, joita on vuosien saatossa kertynyt punk-meiningeissä ympäri maailmaa. Hyvät sointukulut ja äksyn kuuloinen kieli tuntuvat uppoavan asiaan perehtyneisiin suomipunkfaneihin yllättävissäkin maissa.

– Mitä kauemmas mennään, sitä paremmin ne osaa laulaa sanoja mukana, Jukkeli toteaa.

Seuraavaksi nelikko lähtee kuitenkin Eurooppaan. Yhteiskiertue hardcorebändi Maailmanlopun kanssa alkaa Berliinistä ja päättyy parin viikon päästä K-Town-festareille Kööpenhaminaan. Kiertueet ovat lähinnä autossa istumista, odottelua, lyhyitä keikkoja ja ryyppäämistä.

Miten aikuiset miehet jaksavat?

– Huonosti, Tommo vastaa.

Jukkeli säestää haaveilleensa jo vuosia eläköitymisestä, ja Häsperikin tunnustaa miettivänsä joka kerta miksi ihmeessä reissuun ollaan taas lähdössä. Lopulta hän kuitenkin päätyy siihen, että jotain muutakin on hyvä tehdä, kuin katsoa televisiota ja masturboida.

Antti ei eläkkeelle kaipaa:

– Rundaaminen on ainoaa oikeaa elämää. Meininki täällä on yksitoikkoista, ja jokainen kiertue sille vastakohtana oma seikkailunsa. 

Lapinpolthajat 2015 005

Punk-biiseistä eivät aiheet lopu

Sanoitukset ovat merkittävä osa Lapinpolthajien musiikkia. Niistä vastaa vokalisti Tommo, jolle isoin vaikutinbändi on ollut Lama. Lapinpolthajat on yhtä aikaa peruspunkia ja samalla jotain, mille on vaikea löytää vertailukohtaa. Musiikkia määrittää vahvasti Tommon omaleimainen laulutyyli, joka on paikoitellen lähes puheenomaista messuamista.

– Tykästyin aikanaan Epen tapaan lausua asioita kun se laulaa, Tommo avaa. 

Levy kantaa lisänimeä Jokainen isä toivoo pojastaan miestä ei hinttiä, mikä on suora lainaus Jukkelin lapsuudesta.

Lapinpolthajien kappaleissa on keskivertoa punkbiisiä enemmän sanoja, mikä on ehkä osaltaan vaikuttanut tyylin muodostumiseen.

Lapinpothajien kolmas pitkäsoitto III ilmestyy virallisesti huomenna 12.6. Levy kantaa lisänimeä Jokainen isä toivoo pojastaan miestä ei hinttiä, mikä on suora lainaus Jukkelin lapsuudesta. Hänen ystävänsä oli saanut kuulla kyseisen letkautuksen omalta isältään. Levyn nimi onkin kannanotto seksuaalisen tasa-arvon puolesta. Nimi saa myös mielellään vituttaa oikeita tyyppejä.

Vitutuksesta Tommon sanoituksetkin syntyvät. Eriarvoistuminen, liittyi se sitten seksuaalispoliittisiin kysymyksiin tai luokkaerojen kasvuun, on kantava teema useissa Lapinpolthajien kappaleissa. Tommo suuttuu, kun ihmiset, joiden ei tarvitse taistella omasta pärjäämisestään, kokevat oikeudekseen ottaa muilta.

– Kun eläinten oikeuksia ei enää poljeta, ihmisten välillä vallitsee tasa-arvo, sodat ovat loppuneet eikä kukaan enää riistä ketään, silloin loppuu punk-biisien aiheet, hän summaa.

Empatiaa, muttei kokoomukselle

Sanoituksissaan Tommo sivaltaa oikeistoa oikein urakalla, jopa jonkinlaiseen kokoomus-pakkomielteeseen saakka. Lapinpolthajien ensimmäisen seiskatuumaisen ensimmäisen biisin nimi oli muuten Kokoomus – ehkä siitä voi jo päätellä jotain.

Aineistoa kappaleisiin löytyy sekä omasta henkilöhistoriasta että uutisista. Tommolla on tapana ajatella miltä kulloisenkin uutisen uhrilta tai tekijältä – oli kyse sitten väkivallasta tai talousleikkauksista – on tuntunut, ja myös mikä heidät tilanteeseen on johtanut. Vahva empatia ja ihmisen käytöksen ymmärtämisen halu saavat kirjoittamaan.

Toisinaan biisit kyllä syntyvät myös vahingossa. Uutukaiselta löytyy hittibiisin ainekset täyttävä Espooseen, jossa mennään kakkaamaan uima-altaaseen. Sitä tehdessä Tommo ei ajatellut uhreja tai riistäjiä, kertosäe vain putkahti päähän. Sitten piti puolestaan miettiä, missä tilanteessa kyseinen akti voisi tapahtua. 

Tommo on tehnyt biisejä yli 15 vuotta. Vasta nyt uusimman levyn kohdalla tuntuu siltä, että se on se levy, joka on aina pitänytkin tehdä. Hän pitää albumia aikaisempaa tuotantoa jalostuneempana; mukaan ei ole päätynyt mitään hatusta vetäistyä, kuten ehkä aikaisemmin punk-tyyliin kohkatessa on saattanut käydä.

Tommo oli päättänyt etukäteen, ettei levylle päädy mitään puolivillaista, ja piti studiossa muita piiskaamalla huolen, että tavoite myös täyttyy. Ilmeisesti niin antaumuksella, että Häsperi katsoi parhaaksi paeta lähes suoraan studiosta puoleksi vuodeksi Aasiaan. Nyt Häsperi on jo uskaltautunut takaisin koti-Suomeen, ja koko porukka levyyn selvästi tyytyväinen.

– Sehän ei ole mitään rehellistä punkkia, kun se on liian hyvää, heittää Jukkeli.

Mutta totta se on – biisejä on hierottu, ja sen kuulee.

Punk pysyy alakulttuurina

Punk-skene on kasvanut bändin olemassaolon aikana valtavasti. Vasta parina viime vuonna se on kuitenkin Pää Kiin ja Pertti Kurikan Nimipäivien myötä noussut niin laajan yleisön tietoisuuteen, että voidaan puhua jonkinlaisesta muoti-ilmiöstä.

Lapinpolthajien mukaan punk tulee aina pysymään alakulttuurijuttuna, vaikka yksittäiset bändit nousisivatkin julkisuuteen. He pitävät Pertti Kurikan Nimipäivien Euroviisuihin lähettämistä upeana juttuna ja ovat myös iloisia siitä, että yhä useammat tuntuvat löytävän punk-musiikin.

Hyvänä porttina siihen voi jatkossa toimia esimerkiksi Lapinpolthajien uutukais-lp. 


Teksti: Hanna Räty
Kuvat: Santtu Särkäs