Mariska laulaa uudella levyllään niin reissunaisista, vapaista suhteista kuin himosta – ja siitä, miten kaikella on hintansa

Mariska komeilee Soundin 10/22 kannessa. Ari Väntänen haastatteli artistia lehteen oikein pitkän kaavan mukaan, ja julkaisemme osion artikkelista nyt myös verkkoversiona.
2.12.2022 10:00

Pahojen Susien päättyminen ei ole ainoa asia, johon J. Karjalainen on Mariskan uralla vaikuttanut. Mäihän ensimmäinen biisi Terveisin, Doris on vastaus Karjalaisen klassikkokappaleen miehelle, jolta Doris vei sydämen vuonna 1985.

– Mua kiehtoi kirjoittaa kulkurimeiningistä jotenkin muuten kuin miesnäkökulmasta, Mariska sanoo.

– Kulkunaisia ei ole kauheasti käsitelty. Enemmän on kuultu sitä perinteistä tarinaa, jossa nainen kutoo kotona mattoa ja odottaa miestä meriltä.

Terveisin, Doris ei ilmestynyt yllätyksenä Doriksen tekijälle. Lauluntekijät keskustelivat asiasta etukäteen. Mariska sanoo jännittäneensä Karjalaisen suhtautumista, mutta keskustelusta tuli antoisa.

– Tapa, jolla J. Karjalainen suhtautuu omiin tekemisiinsä, poikkeaa merkittävästi monista muista. Hän kunnioittaa työtään. Voisin itsekin alkaa arvostaa enemmän sitä, mitä teen. Mähän olen heittänyt paljon tekstejä menemään, pitänyt omaa matskuani enemmän bulkkina kuin yksittäisinä teoksina. Voisin olla jatkossa tarkempi sen suhteen, mihin annan luvan ja miten töitäni käsittelen.

Terveisin, Doris sisältää makeita musiikillisia muistumia Karjalaisen biisistä, eikä se ole ainoa Mäihän kappale, joka viittaa toisaalle. Finlandia-biisin alku kertoo väkivaltaisesta suhteesta, ja sen lopussa soi kansallissäveltäjämme tunnettu orkesteriteos. Näin piirtyy kontrastinen kuva Sibeliuksen, saunan, perheväkivallan ja ristiriitojen maasta. Lohduttomasta Pahuus on hiipinyt Parikkalaan -kappaleesta voi löytää pienen palan Sillanpään marssilaulua ja Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maata, ja Piste-biisissä taas soi vuosikertaiskelmän patetia.

Mäihä ei kuitenkaan ole pelkkää suomalaisuuden luotaamista viittausten kautta. Sillä on monenlaisia tunnelmia, eikä aihevalikoimakaan ei ole millään muotoa yksiulotteinen. Mariska laulaa monin paikoin kauniisti mutta myös räävittömään ja tylyyn sävyyn. The Placessa katsotaan tuonpuoleiseen ja Niin paljon -laulu lauletaan omalle lapselle. Kiva kun on kivaa kertoo vapaan suhteen kivuliaisuudesta ja Sit kun mul on sut himosta. 10K on raadollinen laulu siitä, miten kaikella on hintansa.

Mariska muistaa biisien tekemisestä parhaiten sen, miten mukavaa hänellä, Jouni Aslak Raatikaisella ja Väinö Walleniuksella oli.

– Silloin oli korona-aika, mutta meillä oli parhaat bileet. Oltiin tyhjässä Vallilassa ja mesottiin päättömästi. Kaikki tehtiin kimpassa, ja se oli aivan sairaan siistiä. Mä sävellän myös, useimmiten pianolla tai kitaralla, vaikka en olekaan mikään soittaja. Biisejä syntyi ekasta sessiosta lähtien, ja yhtä lukuun ottamatta kaikki päätyivät levylle.

Mäihä on kummallinen nimi levylle, mutta jollakin tapaa se kattaa albumin koko sisällön. Se on tuuria ja pullaa, mutta myös ainetta, jota voi löytää ihan kirjaimellisesti puun ja kuoren välistä.

– Se on mariskamainen sana, omintakeinen ja monimerkityksellinen. Mulle se tarkoittaa ennen kaikkea onnea.

Mäihän ilmestyttyä lokakuun puolivälissä Mariska lähti kiertueelle, joka vie häntä ja bändiä ympäri maan loppuvuoden ajan. Hän on keikkaillut niin kauan kuin on artistina toiminut, mutta kokoonpanot ovat vaihdelleet. Pelkistetyimmillään hän on esiintynyt yksin taustanauhojen kanssa. Sitten on ollut yhtyeitä duosta isoon rokkibändiin, jollainen hänellä on taustallaan Mäihän rundilla.

– Vaikka aloitin artistina, keikkailu ei ole ollut vahva lajini ennen kuin vasta viime vuosina, Mariska sanoo. – Nyt koen, että olen treenannut sitä puolta tarpeeksi, että olen vahva myös esiintyjänä.

Viimeistään vuoden 2020 Vain elämää -kausi teki hänestä koko kansan esiintyjän. Kokemus oli intensiivinen.

– Se otti ja antoi paljon ja siellä tutustui mukaviin ihmisiin. Julkisuus ehkä muuttui, mutta en mä sitä huomannut. Yleensä en tiedä, kuka tunnistaa ja kuka ei. Jengi on mua kohtaan aika diskreettiä.

Tunnistusten sijaan on tullut tunnustuksia. Ensimmäisen Mariska sai vuonna 2005, kun Kalevalaisten naisten liitto myönsi hänelle Larin Paraske -palkinnon taitavasta sanankäytöstä. Viimeisin tuli kesällä, kun hän pokkasi Työvaen sivistysliiton Reino Helismaa -sanoituspalkinnon.

– En ole ollut mikään palkintorohmu, mutta tämä vuosi on ollut yhtä tykitystä sillä rintamalla. Just ennen Helismaa-palkintoa sain Vuoden Tossu -palkinnon. Tossu on Torkkelin lukion entinen oppilas.

Arvostus on tullut ensisijaisesti sanoitusten kautta. Mariskalla ei ole mitään sitä vastaan, että hänestä puhutaan ensisijaisesti lyyrikkona.

– Sanoittamalla mä vuokrani maksan ja lainaa lyhennän. Koko toimenkuva on paljon laajempi, mutta fokus on ollut lyriikoissa. Nyt olen laittanut muille kirjoittamisen vähäksi aikaa sivuun. Mulla on aluillaan yksi musiikin ulkopuolinen projekti, mutta ei mitään tulosvastuuta. En halua kertoa siitä vielä muuta kuin että harjoittelen pikkuhiljaa koutsin kanssa ja katson, miten semmoinen homma vääntyy.

Teksti: Ari Väntänen
Lue koko haastattelu Soundista 10/22.

Lisää luettavaa