Minun Suomeni, osa 2

Juttusarjan jälkimmäisessä osassa maamme sekä sen asukkien ominaisuuksiin pureutuvat Emma Salokoski, Ville Valo, Ismo Alanko, Asa, Tommi Liimatta, Tommy Lindgren, Mikko von Hertzen, Marko Annala ja monet muut.

Kotimaamme nimi on nostettu albumien kuten Maisemakuvia Suomesta, Kun Suomi putos puusta, Death Metal Finland sekä Al-Qaida Finland otsikoihin. Monilla löytyy härmäläisyydestä sanottavaa myös ilman sävelten verhoa.

Soundin kotimaan katsaus avaa näkökulmia suomen, suomalaisten ja suomalaisuuden ymmärtämiseen. Se kertoo, mitä ominaisuuksiamme muusikot arvostavat ja mitä ilman he tulisivat toimeen.

Kuten viime kerrallakin, sanansa sanovat marginaalin toimijat siinä missä listaykkösetkin. Edustettuna on bändi, joka laittoi albuminsa vuosi sitten ilmaiseksi jakoon internetissä ja bändi, joka sai albumillaan vuosi sitten
usa:sta kultalevyn.

Niin ikään asiansa astelee esittämään hän, joka uhosi aikoinaan panevansa ”lsd:tä syömään suomen leijonan”. Ja hän, jonka tahdissa koko eurooppa tuntui hetken aikaa huutavan Hard Rock Hallelujah.

Yhteensä yli 50 puheenvuoroa käsittävän suurartikkelin jälkimmäisen osan ilmestyessä maamme on jo täyttänyt 90 vuotta. Toinenkin, paljon ikävämpi, historiallinen asia on tapahtunut. Kuten edellisenkin numeron haastattelut, myös nämä mielipiteet ehdittiin kerätä ennen Jokelan tragediaa.

Suomi on Suomi, eli täällä ollaan kun ei muutakaan voida. Joskus ennen muualle muuttamisen idea tuntui jotenkin helpommalta, mutta nykyään tähän meininkiin ja mentaliteettiin on jo aika ehdollistunut. Sitä ikään kuin ajattelee asiat suomeksi.

Tosin silti tulee usein lähdettyä talven pimeitä kuukausia karkuun. Ulkomailla täältä sitten kaipaa niitä tuttuja juttuja kuten ruisleipää. Ja jos viettää kauan aikaa jossain Ruotsin kaltaisessa peruspositiivisessa maassa, alkaa kaivata suomalaisten kyynistä, raakaa huumoria. Se on useimmissa meistä perusasetuksena.

Jo kliseiden ruokkimisenkin nimessä pitää maamme parhaiksi puoliksi listata luonto, kesä, sauna, lumi, musiikki, ihmiset ja saaristo. Suomalaisissa on hyvää se, etteivät erilaiset kiiltokuvaideaalit lyö läpi ainakaan kovin helposti. Täällä nähdään pinnallisuuden läpi. Eikä olla niin kaksinaismoralistisia kuin esimerkiksi Amerikassa.

Ikävää täällä on kauhea asennejäykkyys, ahdasmielisyys, ulkomaalaisvastaisuus ja se, miten jäljessä olemme kaikissa ympäristöasioissa. Suomessa vallitsee tietty poliittinen pelkuruus, joka aiheuttaa jäykkiä ja vanhanaikaisia linjanvetoja. Asenteet ovat perusnuivia, ja tämä taas usein estää sen, että lähdettäisiin visioimaan innolla uusia juttuja.”

– Emma Salokoski

”Terveydenhuollot ja muut sosiaaliset asiat ovat täällä todella kohdillaan, enkä olekaan tosissani ollut koskaan muuttamassa. Joskus olen ihan logistiikan tähden harkinnut muuta kotipaikkaa, mutta vaikea täältä lopulta olisi lähteä. Minäkin kun olen ikäni asunut Helsingissä, jo kaikki lapsuudenkaverit ovat täällä. Ja sukulaiset. Kyllä Suomi kodilta tuntuu.

Täältä löytyy hyvää kirjallisuutta ja muuta taidetta. Myös politiikka on enemmän tai vähemmän terveellä pohjalla verrattuna esimerkiksi USA:han. Vaikka toki kusipäitä joutuu joka helvetin maasta. Mutta pääsääntöisesti ihmiset täällä ovat aika hyvin lukeneita. Ja suomalainenhan ei kaihda duunia! Rakastan sitä työmiehen kunniaa, että hommat hoidetaan. Ja koko sitä peräänantamattomuutta, joka meitä kansana leimaa.

Erityisen hienona pidän sitä, miten suomalaisen kanssa voi keskustella. Se on joskus ulkomailla vitun vaikeata. Diggaan siitä kun sanotaan suoraan, mitä ajatellaan eikä harrasteta liikaa small talkia. Ei sillä, kyllähän täältäkin karaktäärejä joka alalta löytyy – eivätkä eivät kaikki suomalaiset tai suomalaiset firmat tietenkään ole automaattisesti kivoja. Kun tarkemmin kelaa, Suomi on tavallaan aika Tim Burtonia! Tykkään siitä eriskummallisuudesta, mikä täällä vallitsee. Se on äärimmäisen jees. Suomi on antropologisesti hyvinkin kehityskelpoinen maa.”

– Ville Valo

Aika vähän on tullut missään mökeillä aikaa vietettyä, mutta luonnosta tykkään kyllä. Helsinkiä pidän turhan meluisana ja kiireisenä paikkana. Tampere on minulle sopivan kokoinen; iso, mutta ei liian iso. Kaiken kaikkiaan Suomi on aika turvallinen maa, ja asiat aika hyvin hoidettu.

Suomalaiset ovat kuitenkin melko suvaitsemattomia ja kovia kyräilemään toisiaan. Niin ikään hyvin suomalaista on minusta se, miten pelätään mokaamista. Tai hävetään toisten puolesta. Mutta itse en näistä hommista niin kärsi, minulla on hyviä ystäviä. Se olisi tietenkin kivaa, jos ihmiset innostuisivat asioista vähän herkemmin. Osin juuri innostumisen puute johtaa siihen, että musikantin arki on tässä maassa melko karu.

Mitä sisuun tulee, niin kyllä minä näen ihmisissä sisukkuutta. Mutta näen sitä kyllä muissakin maissa kuin Suomessa.”

– Janne Kuusela/Liekki

Ulkomailla kaipaan Suomesta varmasti eniten helppoa rutiinielämää. Samoin sitä, miten ventovieraat ihmiset eivät ole yhtä suulaita kuin muualla maailmassa. Parasta maassamme on Vaasa. Tai oikeastaan kuivattu poron suolaliha. Ikävää on kylmä talvi ja kesän verenimijät. Ja se, että kesälläkin on liian kylmä.

Vaikka en hirveästi pidäkään tapanani yleistää, suomalaisista voi nostaa hyväksi asiaksi tuon edellä mainitun ventovieraiden ominaisuuden ja sen, että niitä on kaiken kaikkiaan suhteellisen vähän. Ikävintä on humalahakuiset vittumaiset kääpiöt ja rasistit. Erikseen tulevat sitten humalahakuiset leppoisat heinähatut. Niitä ei ikävien asioiden listaan laiteta.

Jos vielä erikseen jotain saa kehua, niin pistetäänpä Julma-Henrille kiitokset kovasta levystä.”
– Amoc

”Suomalaisuus kiteytyy jotenkin siihen, miten seistään risteyksessä punaisissa valoissa kolmelta yöllä, vaikka muita kulkijoita ei näy missään. Siinä näkyy se suomalainen nöyryys ja rehellisyys, jonka kääntöpuolella on raju auktoriteettien kammo. Tietynlaista käytännön sovelluskykyä meillä voisi olla aika lailla enemmän. Ja muutenkin voitaisiin ehkä ottaa jotkut asiat vähän rennommin.

En jaksa uskoa, että suomalaisilla olisi sisua sen enempää kuin millään muullakaan kansakunnalla. Kyllähän nytkin osa väestöstä painaa töitä ihan hulluna ja niin sanotusti uhraa elämänsä työn alttarille, mutta se on minusta kyllä vähän eri asia kuin sisu.

Suomen kieli on minulle tietenkin rakas asia ja väline, eikä sen puolesta mielestäni kannata olla huolissaan. Meillä on hyviä uusia kirjailijoita ja muusikoita, jotka pitävät kieltä hengissä. Raappana on erinomainen tuore esimerkki siitä, miten kieltä voi pyrkiä uudistamaan.”

– Ismo Alanko

Kun olen ulkomailla, kaipaan eniten ruokaa, salmiakkia ja luontoa. Ja lisäksi asioiden sekä ihmisten luotettavuutta. Parasta Suomessa on luonto ja rauha, ikävintä ennakkoasenteet, verotus ja tämä vitun tupakkalaki. Ihmisissä arvostan luotettavuutta. Aggressiivinen juntteus ja ahtaat näkemykset, joita pidetään itsepäisesti kiinni, sen sijaan harmittavat.”

– Tomi Putaansuu/Lordi

Pohjoiset maat ovat edelläkävijöitä tasa-arvoasioissa, ja muutenkin tässä maailmankolkassa vallitsee pyrkimys oikeamielisyyteen. Voisi kai sanoa, että täältä löytyy keskimäärin aika vähän ketkuja. Suoruus ja rehtiys ovat Suomessa korkeassa kurssissa.

Suorituskeskeisyys on meille myös hyvin ominaista. Sitä en tosin pidä ainoastaan positiivisena asiana. Liikaa suorittaessa voi jäädä elämän eläminen taka-alalle. Neuvostoliiton valtava varjo se kai loi meille pakon aina todistella muille osaamistamme. Ja onhan siinä perää, että tämä kansa on ihan nollapisteestä tehnyt itsestään niin sanotusti jotain ihan raa’alla raatamisella.

Täsmällisyys on täällä myös omaa luokkaansa. Ei tarvitse mennä kuin pari tuhatta kilometriä etelään, niin tilanne muuttuu. Siellä kun jonkun asian sanotaan järjestyvän kymmenessä minuutissa, se tarkoittaa oikeasti aikajännettä 5 minuuttia – ei koskaan. Ja tietyissä maissa nimenomaan: ei koskaan.

Kliseet suomalaisista tuntuvat olevan maailmalla aika tunnettuja. Sinänsä hämmästyttävää, kun on kuitenkin kyse näinkin pienestä porukasta. Ja positiivinenhan se kuva meistä on. Suomalaisia pidetään melkein yhtä tehokkaana kansana kuin saksalaisia.”
– Eicca Toppinen/Apocalyptica

Maassamme parasta on luonto, pimeys ja hiljaisuus, joka ruokkii ihmisiä henkisiin askareisiin. Ikävintä on niiden kaltoin kohteleminen, laiminlyöminen ja kieltäminen sekä suuri sähkön tarve läpi pitkien talvien. Suomalaisissa parasta on tyyneys, ikävintä puolestaan sisäänpäin kääntynyt synkkyys sekä suuri rakkaus spriihin.”

– Asa

Ihminen ponnistaa aina juuristaan, joten sikäli jokaiselle on tärkeää, mistä hän tulee. Näin myös suomalaisille. Omasta lapsuudestaanhan meistä jokainen tavallaan koko loppuikänsä ammentaa.

Meidänkin kansaamme liittyy erilaisia myyttejä, joista sisu on tietenkin sitkeimpiä. Minusta kyseessä on kuitenkin ihan yleismaailmallinen ilmiö. Löytyy sisua muualtakin. Jääräpäisiä ihmisiä täällä sen sijaan saattaa olla vähän perustasoa enemmän. Minä ainakin olen jääräpää. Ja tunnen muutaman muunkin jääräpään.

Yleistäminen on näissä asioissa vaarallista, mutta näkisin aikoinaan paljon puhutun kollektiivisen alemmuudentunteen vihdoin väistyneen suomalaisista. Tämän todistamiseksi ei tarvitse kuin katsoa parhaita nuoria kansainvälisestikin noteerattuja muusikoitamme. Ja onhan esimerkkejä liike-elämänkin puolella.

Hyvänä suuntauksena pidän myös sitä, miten Suomi on alkanut muuttua vähän eurooppalaisemmaksi. Tai ainakin Helsinki ja Espoo ovat alkaneet. Tässäkään ei parane yleistää liikaa. Minusta esimerkiksi kahvilakulttuuri kuitenkin sopii tänne aivan erinomaisesti”.

– Pekka Pohjola

EU:hun liittymisen jälkeen en ole enää ollut aivan varma, voidaanko suomalaisesta sisusta puhua. Ja tottahan se on, että kriisit valpastuttavat. Uusi maailmansota uudistaisi kirjallisuutta ja taiteita yleensä. Sillä jos asiat ovat suhteellisesti katsoen hyvin, ihmisethän laiskistuvat.

Suomen kovan, kolisevan ja rytmisen kielen näen kukoistavan vielä pitkään. Sitä tuskin mikään ulkoinen uhkaa. Ja onhan se ilmaisuvaraltaankin paljon laveampi kuin vaikkapa englanti.

Hyvää täällä on se, miten ihmiset antavat toisilleen tilaa. Suomalainen yhdessäolo on parhaimmillaan sitä, miten toisilleen oudot ihmiset istuvat junassa vierekkäin koko matkan hiljaa ja kiittelevät asemalle saavuttaessa matkaseurasta. Sopii kaltaiselleni ihmiselle, joka vaikuttaa valoisimmillaankin ulospäin aivan helvetin tylyltä.

Niinpä ulkomailla reissatessa iskeekin usein tietynlainen epäluuloisuus ja turvattomuus. Siellä täytyy muka aina hymyillä. Ja paikalliset ihmiset ovat niin touhukkaita, että väkisinkin sitä mietti, yrittävätkö nuo nyt kusettaa tai hakata minut.

Tyyppiesimerkiksi suomalaisesta valitsen Ahti Karjalaisen. Kekkosen lemmikkinä Karjalaisella oli voiton avaimet käsissään, mutta osin juopottelunsa tähden hän ryssi kaiken.”

– Tommi Liimatta

Suomessa syntyvä musiikki on aivan jotain muuta kuin missään muualla. Humppa, slaavilaiset mollimelodiat ja kaikkivoipa synkkyys puskee läpi lajista riippumatta, ja se myös uppoaa suomalaiseen kuuntelijakuntaan, eli mielentila kulkee verenperintönä sukupolvelta toiselle.

Suomessa ei ole todellisia luokkaeroja. Ohuita ääripäitä lukuun ottamatta kaikki kuuluvat alempaan tai ylempään keskiluokkaan, ja tämä on erittäin hieno asia. Sosiaaliturva pitää huolen köyhistä, verottaja rikkaista. Suomessa on myös erittäin turvallista asua. Täällä eivät rikollisliigat tai ääriliikkeet juuri juhli.

On huonoa tuuria jos joutuu nakkikioskiuhoamista tai Vartiotornia tyrkyttävää lähimmäistä suuremman uhkan uhriksi. Lahjonta ja kiristys eivät sovi Suomi-kuvaan. Edes suuri ja mahtava itänaapuri ei saa oloani millään tavalla turvattomaksi.

Vaikka pohjoinen sijainti tuokin turvaa poliittisesti, voisin kyllä omasta puolestani hinata Suomen Italian ja Ranskan väliin Välimeren rannalle. Siihen maamme mahtuisi sopivasti ja näyttäisi karttapallossakin hyvältä. Eli kylmyys ja pimeys ovat niitä asioita, jotka piinaavat minua kaikkein konkreettisimmin.

Nyt kun formula- ja rallikuskien lisäksi suomalaiset bänditkin ovat viimein menestyneet hyvin rajojemme ulkopuolella, ihmiset ovat alkaneet suhtautua positiivisemmin menestyksen mahdollisuuteen. Vielä kaksi vuosikymmentä sitten maailmanvalloituksilta palattiin aina maitojunalla. Nykyään erilaisista menestyksistä saa lukea säännöllisesti. Se vaikuttaa varmasti myös yksilötasolla; uskalletaan luottaa itseensä, tavoitella haaveita ja olla se oma itsensä.

Sanoisin, että Suomi on löytänyt tai löytämässä sen saman uskon itseen mikä Ruotsilla on aina ollut. Siellä on aina puukottamisen sijaan taputettu kaveria selkään ja kannustettu eteenpäin.”

– Janne Joutsenniemi/Suburban Tribe

Suomen parhaat ja ikävimmät puolet ovat tavallaan saman kolikon eri puolilla. On sekä täysin absurdia että jotenkin hienoa, että tämän kokoisessa maassa elää näin järjettömän vähän ihmisiä. Asukasluvultaan pienen valtion on tietenkin helpompi taata lähes kaikille kansalaisilleen edes jonkinlainen hyvinvointi, eikä sitä sovi väheksyä. Itse ainakin olen ylpeä pohjoismaisen yhteiskuntamallin parhaista puolista: siitä, että valtio – eli kansa itse veroja maksamalla – takaa kaikille lähes yhtäläiset mahdollisuudet taloudelliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.

Ikävintä taas on se, miten maantieteellinen eristyneisyys saa meidät joskus unohtamaan, että Suomi on osa kansainvälistä yhteisöä ja sen on kannettava vastuuta myös muun maailman ongelmista. Se ei voi loputtomiin kääntyä sisäänpäin ja suojata itseään esimerkiksi siirtolaisilta ja ulkopuolisilta vaikutteilta.

Yhteiskuntamalliamme voimme kuitenkin suojata ja puolustaa, eli globalisoituvan maailman paineen ei tarvitse myöskään merkitä vapaan markkinatalouden raadollisimmille lainalaisuuksille antautumista.

Ja kieltämättä minua häiritsee toisinaan suomalaisten lähes pakonomainen tarve dokaamiseen, väkivaltaisuuteen, ahdasmieliseen kansallisylpeyteen sekä loputtomaan talvisodasta jauhamiseen.

Hyvistä piirteistä voisi ehkä vielä mainita suomalaisten tietynlaisen korruptoitumattomuuden. Rehellisyydestähän täällä aina jauhetaan, mutta en menisi välttämättä väittämään suomalaisten perusluonnetta yhtään muita kansoja rehellisemmäksi. Pieni maa on kuitenkin vähän niin kuin pieni kylä – valheet ja kusettaminen paljastuvat helpommin. Siksi meillä on varmasti jonkinlainen taju ja kyky tietynlaiseen suorasukaisuuteen ja läpinäkyvyyteen.”

– Tommy Lindgren/Don Johnson Big Band

Kun arki on ammatin puolesta lievästi sanottuna vaihtelevaa sopii hyvin, että kotimaa edustaa jotain tuttua ja jotakuinkin muuttumatonta. Samainen konsensus ajaa tosin täältä myös pois säännöllisesti.

Matkoilla koen helposti naiiveja uudelleensyntymisen ja nahanluomisen tunteita, jotka pääsevät tosikokeeseen kotiin palattuani. Olenko minä muuttunut tai oppinut jotain olennaista? Haluanko minä todella muuttua? Olen viettänyt suunnilleen kolme vuotta elämästäni ulkomailla, ja varmaankin asuisin jossain muualla jos olisin niin todella halunnut. Parhaat soittokaverini olen toistaiseksi löytänyt Suomesta. Heidän rinnallaan en osaa haaveilla isommista kehistä tai kovemmasta kilpailusta.

Pieni populaatio, joka takaa meille ainutlaatuisen väljyyden, on muusikon ammatin kannalta myös suuri haittatekijä markkinamielessä. Liian harva meistä kykenee keskittymään saati uskaltaa satsata oman lahjakkuutensa erikoisalueisiin totaalisesti ja pitkäkestoisesti, itsensä kehittämisestä puhumattakaan. Käydään roiskimassa puolivillaisesti ja pilkkahintaan kaikenlaisissa kissanristiäisissä.

Kulttuuri kaipaa medialta enemmän selustatukea, joka edesauttaisi myös yleisön mahdollisuutta löytää ja kykyä arvostaa aikaansaannoksia. Monet mielenkiintoiset marginaali-ilmiöt jäävät vääjäämättä rahan jalkoihin ja vaille ansaitsemaansa huomiota. Yhä runsaslukuisemmat, lakoniset sidosryhmät sikailevat ja dominoivat moninaisissa kulttuuritapahtumissa.

Suomalaisen taiteen terävin kärki on monipuolinen, erinomainen ja elinvoimainen. Täällä osataan sekä apinoida että luoda hämmästyttävän omaperäistä jälkeä. Mutta paskan määrä on vakio. Ja makuasioista kiistellään innokkaasti.

– Jarmo Saari

Suomi on minulle pesäpallotermein ilmaistuna kotipesä. Tuttu ja turvallinen paikka, jossa ei tarvitse hirveästi hötkyillä. Vaikka en tosin ole koskaan kokenut olevani todella sidottu johonkin fyysiseen sijaintiin. Kai se johtuu siitä, että olen reissannut sekä asunut ulkomailla ja sukukin on alun perin tullut tänne Pohjolaan jostain muualta.

Ulkomailla ollessani kaipaan luontoa ja vapaata tilaa ympärilleni. Ja tietenkin perhettä, ystäviäni ja rakkaimpiani. Suomineito on kuitenkin aina suomineito. Suomalaisissa kansana on parasta jonkinlainen käsin kosketeltava aitous. Pidän todella arvokkaana sitä, miten suomalaiset ovat kaikkiin noihin menneisiin ja nykyisiin suurvaltakansoihin verrattuna aika nöyrää poikaa.

Kolikon kääntöpuolella on se, kuinka tämä Suomen demokraattinen kupla tuntuu tehneen kaikista jotenkin todella apaattisia. Välillä tuntuu siltä, että koko poliittinen järjestelmämme kaipaisi kunnon kenkäisyä ahteriinsa. Tuoreesta esimerkistä käy tämä sairaanhoitajien vedättäminen. Jos vaalipuheissa jotain luvataan, on siitä myös pidettävä kiinni.”

– Mikko von Hertzen/Von Hertzen Brothers

Joka vuosi tulee ihmetelleeksi, miten sitä jaksaa kiduttaa itseään jääkiekon MM-kisoilla. Meillähän kun hopeakin on lähtökohtaisesti aina hävitty, niin ihan rikkihän niiden kisojen äärellä itsensä aina saa. Tästä taas seuraa kiteytettynä se, että kai Suomi on aika pitkälle myös mielentila. En minäkään ehkä metallia soittaisi, jos olisin asunut ikäni jossain surffibiitsillä.

Parasta täällä on kesä. Ja siihen liittyen festarit sekä sauna. Kesästä nauttii ihan eri tavalla, kun on ensin kärsinyt pimeän synkän talven ahdistuen siitä, kun mistään ei tule mitään.

Suomalaisissa on parasta yhteistyö ja yhteenkuulumisen meininki, jotka kai johtuvat siitä, että porukkaa on niin vähän. Huonoja puolia ovat urpoilu, itsepäisyys, suvaitsemattomuus ja tietty sisäänpäin kääntyneisyys. Näistä ehkä pahin on itsepäisyys. Eli se, miten asiat tehdään juuri siten kuin on itse päätetty. Vaikka joku kertoisi vieressä, miten asiat oikeasti ovat. Ja vaikka tajuttaisiin jo alkumetreillä olevansa väärässä.”

– Janne Putkisaari/Pofony

Minulle Suomi on hyvin vahvasti sekä mielentila että maantieteellinen paikka. Suomalaisissa on parasta luotettavuus, rehellisyys, pitkäjänteisyys, vilpittömyys, sisu, luovuus, omaperäisyys sekä sperma. Ikävintä puolestaan kaikki pienen ja nuoren kansakunnan perusominaisuudet eli nurkkakuntaisuus, joka yhdistyy heikkoon itsetuntoon ja sellaiseen ’mitähän nuo muut meistä ajattelevat?’ -epäilyyn. Se taas aiheuttaa vastareaktionaan typerää uhoa, itsekorostusta ja rasismia.”

– Tapani Rinne

Pidän maantieteellisestä sijainnistamme, joka on lujittanut mielentilaamme. Kasvaminen härmäläisinä kahden suurvallan välissä on selkeästi tehnyt meistä juuri tällaisia. Lisäksi pidän neljästä vuodenajastamme. Plus-listan kärkeen nousevat niin ikään turvallisuus, luonto, tila ja ihmisoikeudet. Inhottavinta taas on suomalaisten suvaitsemattomuus, mikä useimmiten näkyy tuijotteluna ja muina asioina kuin oikeana rasismina.”

– Marko Annala/Mokoma

Elin pitkään siinä luulossa, että vain välimatka erottaa meidät sivistyksestä, mutta aikuisiän matkailu on muuttanut käsitykseni täysin. Hollannin läpi polkupyöräily ja ranskalaisen poliisin kuristusotteen kokeminen laittoivat kulttuurierot näkymään ja tuntumaan. Varsinkin kun olen itse stereotyyppinen tunteensa hillitsevä härmäläinen, selvin päin intoilevat ulkomaalaiset saavat minut kerta toisensa jälkeen ahdistumaan.
Suomen asukeissa on hyvää se, miten me yleensä ymmärrämme olla leuhkimatta ja valittamatta. Tämä taas on suoraa seurausta siitä, miten kateellisuus on paheemme ja myötätunto puutteemme. Ikävää täällä on se, miten vähäeloisia kaupungit ovat. Tuntuu kuin joka päivä olisi musta sunnuntai tai että joku epidemia olisi vienyt puolet ihmisistä pois.”

– Theon/Lovex

Suomesta tulee ensimmäisenä mieleen sana koti. Joka on ollut minulla aina täällä Tampereella. Hienoa tässä maassa on se perusrehellinen kaljamahakulttuuri, jossa voi pitää pipoa ihan niin syvällä päässä kuin haluaa. Sellaista ylimalkaista hienostelua on tuolla manner-Euroopassa ehkä enemmän.

Suomalaisuudessa on useita perinteisiä piirteitä, joita on turha käydä päivittelemään, vaikka uusia vaikutteita tuleekin koko ajan ja maapallo pienenee päivä päivältä. Kyllä meikäläinen rehellisyys ja aitous ovat arvokkaita asioita.

Jos haetaan hahmoa, johon suomalaisuus kiteytyy, paras valinta on minun mielestäni Martti Servo. Hänen kanssaan olisi mukava lähteä levittämään Suomi-kuvaa maailmalle. Siinä on mies, jolla on sana hallussa ja tukka aina hyvin.”

– Matthau Mikojan

Jos ajatellaan, että mielentila on sidoksissa kullakin hetkellä ympäröivään todellisuuteen, on pakko todeta kotimaan olevan loppupeleissä pikemmin mielentilan kuin maantieteellisen paikan. Vaikka huomaahan sitä olevansa vuosi vuodelta yhä enemmän juurtunut myös maantieteelliseen Suomeen – erityisesti maalaisidylliin sekä metsiin ja järviin.

Ulkomailla täältä kaipaa tietenkin ystäviä, perhettä ja muita läheisiä. Ja sitä suomalaista ominaisuutta, että kaikki asiat ja palvelut toimivat odotetusti, toisin kuin lähestulkoon kaikkialla muualla maailmassa. Nämä ovat niitä juttuja, joihin ei välttämättä tule kiinnittäneeksi huomiota asuessaan Suomessa, vaan vasta matkustaessa tai asuessa ulkomailla. Mutta kyllä maantieteellistä Suomeakin välillä tulee maailmalla pyöriessä ikävä. Täällä kuitenkin löytyy vielä lähestulkoon koskematonta luontoa ja saasteongelmat ovat vähän toista luokkaa kuin vaikka Pekingissä. Ja saunaa tietysti tulee aina ikävä! Toisin kuin suomalaisten peruspessimistisyyttä ja kateutta.

Suomi on säilynyt lintukotona, johon ulkomaailman tapahtumat ja ongelmat säteilevät viiveellä. Lintukotoajattelussa on hyvät puolensa, mutta myös jotain negatiivista. Kansalaisten passiivisuus ja vieraantuminen heitä koskevista yhteiskunnallisista asioista muodostavat hyvin pelottavan yhtälön. Omalta osaltaan tästä voidaan syyttää valtiovaltaa, joka kuuntelee ennemmin liikeyrityksien tarpeita kuin omia kansalaisiaan. En usko, että myöskään EU olisi onnistunut muokkaamaan Suomea maana positiivisempaan tai suvaitsevampaan suuntaan. Pikemmin päinvastoin. Esimerkiksi eriarvoisuus on nostanut päätään Suomessa parin viime vuosikymmenen aikana. Peruspessimistisyys ja kateus ovat mielestäni ne kaikista ikävimmät ilmentyvät Suomessa ja sen kansalaisissa.

Parasta Suomessa ja suomalaisissa ovat turvallisuus ja luotettavuus. Myös suomalainen sauna, sisu ja niin sanottu maalaisjärki ansaitsevat tulla mainituiksi. Ja vaikka Suomessa on jo leikattu monia hyvinvointiyhteiskunnan etuja, koen että on edelleen monessa mielessä lottovoitto syntyä suomalaiseksi. Meillä on ilmainen koulutus eikä perusterveydenhuoltokaan maksa maamme kansalaisille maltaita. Ja kuten sanottua, Suomi on säästynyt toistaiseksi myös pahoilta ekokatastrofeilta, vaikka esimerkiksi Itämeren tila pistää hiljaiseksi.”

– Markus Nordenstreng

Koska olen savolainen, totean Suomen olevan sekä mielentila että maantieteellinen paikka.  Hyvää täällä on vuodenajat. Ikävää tietyt poliittiset päätökset, globaalinen maailmantilanne ja syrjäytyminen. Noin esimerkiksi.

Suomalaisissa kansana on hyvää se, ettemme ole mitenkään yli-iloisia. Vaikka pidänkin sosiaalisista ihmisistä, sellainen jenkkityyli ei meille sovi. Ikävää on jonkinasteinen kateus. Tällä tarkoitan sitä, ettei toisten menestymisestä haluta iloita.

Ja kyllähän elämään voisi kaikkiaan suhtautua rennomminkin. Se ei tarkoita välinpitämättömyyttä, vaikka niinhän se usein tulkitaan.”

– Aija Puurtinen

Suomi on ensisijaisesti maantieteellinen paikka. En minä pääse Suomeen ulkomailla ollessani vaikka miten vetäisin tuulipuvun niskaan ja tunkisin salmiakkia sekä lenkkimakkaraa taskuihin. Eikä ole tarkoituskaan. Silti tykkään painottaa muille suomalaisuudessa nimenomaan sitä, miten me olemme hulluja metsäihmisiä, jotka käyvät saunassa hakkaamassa itseään koivuvihdalla. Ennemmin minä siitä puhun kuin designista, kännyköistä tai kimiräikkösistä.

Parasta täällä on, kun kesäyönä tulee saunasta ja tsiigaa laiturilta tyyntä järveä ja on valoisaa. Aika klisee, mutta ei voi mitään: mummolaan kun pääsee kesällä käymään ja hätistelemään paarmoja niskasta, niin eihän siitä paljon meno parane. Hyvää on myös se, että ollaan maantieteellisesti aika turvassa monenlaisilta ympäristökatastrofeilta.

Huonointa on se vesitetty kansallistunne, joka nousee uskomattomiin sfääreihin kossupullon, Finlandia-hymnin ja Suomen lipun yhteisvaikutuksesta. Symbolien kumartelu ilman syvempää merkitystä on vaarallista ja suomalaiset ovat pienenä ja ylpeänä kansana aika alttiita sellaiselle. Täällä on paljon arkipäivän rasismia, joka johtuu usein silkasta tyhmyydestä tai epävarmuudesta.”

– Arto Tuunela/Major Label

Teksti: Petri Silas
Kuvat: A-lehtien kuvatoimitus/Joonas Brandt, Eija Väliranta, Mika Haaranen, Piritta Reinikka