Muistokirjoitus: Chris Cornell, tämä on sinulle

Chris Cornell 20.7.1964–18.5.2017
18.5.2017 13:55

Teksti: Timo Isoaho

Candle’s burning yesterday
Somebody’s best friend died
And I’ve been caught in a mind riot

1990-luvun alussa elettiin toisessa musiikillisessa ulottuvuudessa. Silloin ei ollut Spotifyn suosituslistoja eikä oikein edes internetiäkään – paitsi harvoilla ja valituilla.

Me sen ajan räkänokkaiset teinit emme olleet harvoja emmekä valittuja.

Mutta emme me sentään aivan pimeällä keskiajalla eläneet, edes kaukaisessa Keski-Suomessa. Joillakin kavereilla – ei meillä kotona kuitenkaan – näkyivät nimittäin ulkomaiset taivaskanavat.

Sky Channel, Music Television ja niin edelleen. Ne olivat melkoisia aarreaittoja uuden rockmusiikin ystävälle.

Sen me kyllä ymmärsimme, että Cornell oli aivan ylivertainen laulaja. Eräs parhaista koskaan.

Tulipa sitten eräs epäilemättä kaunis päivä, muistaakseni loppuvuodesta 1989, kun aarreaitta narahti taas kerran auki: ruudulle ilmestyi maapallo, joka toimi amerikkalaisen Soundgardenin Hands All Over -videon alkukuvana.

Ja jumalauta, että se kuulostikin kovalta heti kättelyssä.

Onneksi myös VHS-nauhuri taltioi herkeämättä televisioruudun tapahtumia. Nauhoitus alkoikin kulua Hands All Overin kohdalta melkoisella intensiteetillä. Vasta vähän myöhemmin tajusin, että sanoituksissa ollaan kovasti huolissaan rakkaasta äiti maasta, ja bändistä tuli saman tien entistä kovempi.

Niihin aikoihin monenkirjavat uudet (tai uudehkot) bändit – vaikkapa Nirvana, Pantera, Alice In Chains, Entombed ja Morbid Angel – onnistuivat tekemään lähtemättömän vaikutuksen. Tähän arvovaltaiseen joukkoon kiilasi myös omia Led Zeppelinistä ja Black Sabbathista vaikuttuneita polkujaan tallannut Soundgarden.

Chris Cornell (oikealta nimeltään Christopher John Boyle) oli viimeistään nyt kuolemattomaksi muuttuneen äänensä kanssa vasta urotekojensa alkumetreillä, mutta sitähän me emme silloin tienneet.

Sen me kyllä ymmärsimme, että Cornell oli aivan ylivertainen laulaja. Eräs parhaista koskaan.

Emmekä me 1990-luvun vaihteessa tienneet sitäkään, että Soundgarden nousisi erääksi uuden vuosikymmenen tärkeimmistä raskaista rockbändeistä. Jenkkikollegat Nirvana, Metallica ja Guns N’ Roses saattoivat niihin aikoihin varastaa rockyleisön suurimman huomion, mutta musiikillisesti nämä megaryhmät eivät pärjänneet arvaamattomamman ja innovatiivisemman Soundgardenin Badmotorfingerille (1991) ja Superunknownille (1994).

Soundgarden hävisi kuvasta 1990-luvun lopulla, mutta Cornellin uljas ääni ei onneksi vaiennut. Hän julkaisi levyjä omissa nimissään (tarkastakaa esimerkiksi soolodebyytti Euphoria Morning vuodelta 1999, toimii!) sekä useita albumeja Rage Against the Machine -miesten kanssa kasatun Audioslave-yhtyeen riveissä.

Cornellin 2000-luvun aktiviteeteista huolimatta Soundgardenin King Animal (2012) oli lopulta hyvinkin odotettu ja tervetullut paluualbumi. Se ei ehkä ole täydellinen, mutta hemmetin hyvä rocklevy se on. Paikka paikoin jopa loistava. Tarvitseeko mainita, että Cornellin ääni soi albumilla kuulaasti ja sävykkäästi?

Kävin haastattelemassa Cornellia ja basisti Ben Shepherdiä Pariisissa ennen King Animalin julkaisua. Miehet olivat ymmärrettävästi erittäin hyvällä tuulella, ja Soundgardenin paluun nostattama euforia suorastaan säteili tästä muusikkokaksikosta. Kotiin oli selvästi mieluisaa palata.

Sitten puun takaa tulee tämä kuolinuutinen ja osuu aivan täydellisesti vastapalloon. Nyt ei naurata.

Chris Cornell, kiitos ja kumarrus. Tänään soi Hands All Over.

Hands all over the coastal waters
The crew men thank her
Then lay down their oily blanket
Hands all over the inland forest
In a striking motion trees fall down
Like dying soldiers

Kylmät väreet.

Ps. Uutta studioalbumia viime aikoina kasanneen Soundgardenin tarina jäi kesken… Vai jäikö? Kuka olisi aikoinaan uskonut Alice in Chainsin palaavan?

Lisää luettavaa