Hiphop-yhteisö heräsi maanantaina 13. päivä helmikuuta 2023 suru-uutiseen. Toinen De La Soul -yhtyeen räppäreistä, David Jude Jolicoeur alias Trugoy the Dove eli Plug Two on menehtynyt 54-vuotiaana. Nyt iski lujaa.
.
Uutinen levisi nopeasti. Useimmat oman sukupolveni tekijöistä, niin kotimaisessa räppiskenessä kuin amerikkalaisessa kollegiaatissa, postasivat suru-uutisen, omakohtaisen kokemuksen, ehkä valokuvankin kohtaamisestaan sympaattisen Daven kanssa. Tällainen uutinen asettaa omankin horisontin vaateriin: we ain’t getting any younger.
Plug Twon ääni on rytmittänyt omaa taivaltani yli kolmekymmentä vuotta — siis suurimman osan elämästäni. Itku tuli.
Ajoitus on sikälikin ikävä, että yhtye on parhaillaan valmistautumassa julkaisemaan koko back-kataloginsa suoratoistopalveluissa. De La Soulin kuusi ensimmäistä albumia ovat tähän asti puuttuneet kokonaan streaming-palveluista. Taustalla ovat epäselvät sopimusmenettelyt ja myrskyisä suhde yhtyeen pitkäaikaisen levymerkin Tommy Boy Recordsin kanssa.
Itse tutustuin bändiin pikkupoikana vuonna 1989. Yhtyeen ensimmäinen levy, sämplätyn musiikin klassikko 3 ft. High And Rising oli juuri ilmestynyt, ja lainasin isoveljeltäni Atelta rahat levyn ostamiseen Hämeenlinnan Levystä ja Kasetista (paikan nimi kertoo paljon aikakaudesta).
Muistan edelleen elävästi sen fiiliksen, kun laskin neulan vinyylin uralle kotimme olohuoneessa ja albumin avausskitti alkoi. Olin yhtäkkiä jonkinlaisen kieroutuneen tv-pelin keskellä! Skittiä seuranneen The Magic Numberin armoton rumpubreikki räjäytti tajunnan! Samalla hypistelin albumin sisäpussia, jossa oli kummallinen, vähän sarjakuvapiirtäjä Christer Nuutisen tyyliä muistuttava sarjis.
De La Soul oli täysin erilaista musaa kuin aikakauden muu räppi, etenkin vaarallisen ja aggressiivisen kuuloinen Public Enemy, puhumattakaan N.W.A:sta tai muusta varhaisesta gangstaräpistä. De La Soulin debyytti oli kuvitettu kukkasilla, peace-merkeillä ja viittauksilla hippiaatteeseen. De La -jäbillä oli selvästi myös oma hullunkurinen huumorinsa. Yhdistin sen päässäni Mad-lehteen, Pahkasikaan ja Jukka Tilsan absurdeihin sarjakuviin.
Yhtyeen debyytti on rakennettu taidokkaasti yli kolmestasadasta sämplestä. De La Soul ja albumin tuottaja Prince Paul sämpläsivät käytännössä koko yhtyeen dj:n Pasemaster Masen äidin omistaman levykokoelman. Albumilla kuullaan kaikkea mahdollista Steely Danistä ja Johnny Cashistä Otis Reddingin ikoniseen vihellykseen kappaleesta Sittin’ On The Dock of The Bay. (Redding näyttää olevan muuten nyttemmin kreditoitu Spotifyssa Eye Know -kappaleen toiseksi esittäjäksi).
Muistan edelleen oivalluksen siitä, että Little Bit Of Soap -kappaleen bassolinjahan on sama kuin Ben E. Kingin Stand By Messä! Ei saakeli, nyt sämplätään! Palaset loksahtelivat kohdalleen. Minusta tuli hiphoppari.
Bändin omaleimaisuutta vahvisti Me, Myself And I -kappaleen musiikkivideo, joka pyöri levyn julkaisun aikoihin taivaskanavilla. Videossa De La Souin jäbät olivat ne luokan oudot tyypit, joita koulun kovikset ja kultakäätyihin sonnustautuneet opettajatkin sorsivat. Sekin resonoi vahvasti. Nörttiräppärit for the win!
Suomirap-konkari Sere kirjoitti suru-uutisen kuultuaan somessa: ”Tämän ukkelin avulla hahmotin penskana, että hiphop voi olla samaan aikaan sekä taitavaa, hauskaa että kokeilevaa.”
Pari vuotta myöhemmin De La Soul löi isosti läpi kappaleella Ring, Ring, Ring ja nousi hetkeksi osaksi valtavirtaa. De La Soul is Dead -levy (1991) jäi yhtyeen suurimmaksi myyntimenestykseksi. Sen seuraajaa, nerokasta Buhloone Mind Statea ei suuri yleisö ymmärtänyt. Yhteistyö Prince Paulin kanssa päättyi kolmeen ensimmäiseen albumiin, ja yhtyeen neljännellä pitkäsoitolla kuultiin muun muassa J. Dillan biittejä. Vuoden 1996 Stakes is High’n jälkeen yhtye jäikin pitkälle tauolle.
Jo tässä taitekohdassa De La Soul oli osoittautunut resilientiksi. 1980-luvun lopun kultakauden jäänne saattoi julkaista vielä vuosien jälkeen ysäriklassikoiden joukkoon nousevan albumin hiphop-musiikin muuttuvassa maisemassa. De La Soul oli yhdessä A Tribe Called Questin ja Jungle Brothersin kanssa merkittävä osa Native Tongues -kollektiiviä ja vaikutti suuresti hiphopin soundin ja aiheiden moninaistumiseen. De La Soul osoitti osaltaan, että kaikki on mahdollista.
Vuosina 2000 ja 2001 ilmestyneet Art Official Intelligence -levyt olivat skenehittejä, jotka jäivät ilman valtavirran tunnustuksia mutta joita räppipäät rakastivat. AOI-levyiltä jäivät elämään muun muassa Thru Ya City (feat. DV Alias Khrist) sekä etenkin Redmanin kanssa tehty klubihitti Oooh. Vuonna 2004 ilmestyneen, kunnianhimoisen The Grind Daten parhaat onnistumiset olivat Shopping Bags, joka oli kovassa rotaatiossa MTV:llä sekä nopeutuva ja hidastuva Rock.co.Kane Flow, jolla vieraili edesmennyt MF Doom.
Yksittäisiä osumia tuli tasaisesti. Onkin vaikeaa kuulla hiphop-dj-settiä ilman ainuttakaan De La Soul -biisiä. Yhtye on yksi genren ikoneista.
Vuonna 2005 alkanut Gorillaz-yhteistyö nosti isosti De La Soulin osakkeita. Feel Good Inc. nousi brittilistan kakkoseksi ja top-kymppiin viidessätoista maassa. Vanhat luokkatoverit pienestä Amityvillen lukiosta tekivät yhdessä Gorillazin kanssa nyt useita maailmankiertueita.
Vuonna 2016 bändi teki historiaa myös joukkorahoittamalla comeback-albuminsa …And the Anonymous Nobody Kickstarterin kautta. Se onnistui keräämään lyhyessä ajassa yli 600 000 dollaria suoraan yhtyeen faneilta. Edellisestä julkaisusta oli kulunut 12 vuotta.
De La Soulin pitkää ja polveilevaa uraa sävytti osaltaan vuosia kestänyt oikeustaistelu Tommy Boy Recordsin kanssa. Tässä yhteydessä syntyi myös hashtag #tommyboycott. Sekä kollegoiden, että suuren yleisön sympatiat olivat kamppailun aikana selvästi bändin puolella. De La Soul sai lopulta masterinsa takaisin vuonna 2021.
Omaksi De La Soul -suosikikseni jää alunperin dj-promoksi tarkoitettu Clear Lake Audiotorium -maxi (1994), jonka kappaleita päätyi myös Buhloone Mind Statelle. Se on melkein aina mukana levylaukussani dj-keikoilla. Olen koonnut joitakin yhtyeen ja Daven parhaita värssyjä oheiselle Spotify-listalle.
Näin Trugoyn ja De La Soulin ensimmäistä kertaa livenä vuonna 1998 Vanhalla. 2000-luvun alussa vietin herrojen kanssa ikimuistoisen illan Porin pimenevässä yössä. Viimeisen kerran löimme Daven kanssa kivet vuonna 2019 Helsingin jäähallissa, jossa yhtye esiintyi osana Gods of Rap -kiertuetta. Tuolloin seurassamme oli myös toinen edesmennyt hiphop-legenda, valokuvaaja Chi Modu (1967—2021).
Isossa kuvassa Plug Two nousee kategoriaan ”sun suosikkiräppärisi suosikkiräppäri”. Hän onnistui pysymään loppuun asti relevanttina yli 30 vuotta kestäneellä urallaan. Kiertue-elämä oli kuluttavaa, ja myös positiivisena ihmisenä tunnetulla Davella oli demoninsa. Niistä hän räppäsi yhdessä David Byrnen kanssa äänitetyllä kappaleella Snoopies (2016).
Ja se räppinimi? Trugoy on tietenkin ”Yogurt” takaperin. Syön tänään miehen muistoksi kulhollisen jugurttia.
Rest in Beats, Dave. Eternal respect.
Teksti: Karri ”Paleface” Miettinen
