Pikametallimiesten paluu: Prestigen edellinen albumi julkaistiin 29 vuotta sitten, ja nyt mennään taas

Prestige julkaisi 1980–90-lukujen taitteessa kolme tanakkaa levyä speed metalia. Sen jälkeen yhtye vetäytyi telakalle, mutta liekki ei koskaan sammunut tyystin – niinpä tänä vuonna saatiin kuultavaksi orkesterin neljäs levy.
27.9.2021 21:17

Speed metal -ohjus osui Suomeen 1980-luvun lopulla, ja pian melkein joka niemennokasta löytyi pikametalliyhtye. Skenen suurimpina niminä moshpitejä pyörittivät muun muassa Stone, Airdash, Dethrone, A.R.G. ja National Napalm Syndicate.

Sekä tietenkin Prestige.

Vuonna 1987 Tampereella perustettu Prestige ehti julkaista kolme pitkäsoittoa (Attack Against Gnomes (1989), Selling the Salvation (1990) ja Parasites in Paradise (1992)) ensimmäisen aktiivikautensa aikana. Rankka levytys- ja keikkatahti vaativat veronsa ja kolmannen studioalbumin jälkeen kolikot alkoivat olla lopussa niin yhtyeen kuin koko genrenkin pajatsosta. Kun keikka Ruisrockissa 1992 oli soitettu, Prestige vetäytyi talviunille.

Vuonna 2007 alkoi taas tapahtua. Poko Rekords julkaisi Decades of Decay -kokoelman, ja Prestige nousi seuraavana kesänä myös Jalometalli-festivaalin estradille. Joitakin hajakeikkoja lukuun ottamatta hiljaiselo kuitenkin jatkui aina vuoteen 2018 asti.

– Järjestimme aikoinaan Tampereella Speed Metal Partyja, ja päätimme juhlistaa näiden kekkereiden kolmekymppisiä. Speed Metal Party teki sitten paluun loppukesällä 2018 ja julkaisimme samalla myös Gods Revisited 2018 -kasetin, kertoo kitaristi Jan ”Örkki” Yrlund.

– Kassun A-puolella on uusi versio alun perin vuonna 1988 nauhoitetusta Gods-demosta ja B-puolelta taas löytyy originaalidemo. Kummatkin puolet on purkitettu ykkösellä ja kasetti tarjoaakin aika hyvän näkökulman siihen, mitä kolmessakymmenessä vuodessa on tapahtunut!

Speed Metal Partyn jälkeen Prestige on ollut aktiivinen, mutta tähän asti toiminta on tapahtunut suurelta osin kulisseissa. Myös kokoonpano on ehtinyt vaihtua.

– Speed Metal Party -keikalla mukana oli alkuperäinen rumpali Tero Karppinen. Kun sitten päätimme jatkaa yhtyeen toimintaa, Tero ilmoitti, ettei häneltä löydy tarvittavaa intoa, sanoo basisti-laulaja Aku Kytölä.

– Eipähän siinä mitään. Tehtiin Terolle muistotaulu ja pidettiin komeat jäähyväiset. Juotiin siis tyylikkäästi pullakahvit!

Uusi rumpali löytyi lähipiiristä.

– Samaan aikaan kun Tero jäi Prestigestä eläkkeelle, Matti ”Matson” Johanssonin pesti Korpiklaanissa päättyi. Tunsin Matsonin ennestään, mutta kyllähän se arvelutti kysyä parikymmentä vuotta maailmaa kiertänyttä ammattilaista messiin. Onneksi Matson lähti mielellään mukaan, ja kyllähän mies onkin jo potkinut meitä perseelle oikein kunnolla, nauraa Yrlund.

Kun yhtyeen uusi syke alkoi olla tarvittavalla korkeudella, Prestige päätti etsiä myös uuden levytyssopimuksen.

– Nauhoitettiin demo cd-r:lle ja lähetettiin se muutamalle levy-yhtiölle. Ideana oli se, että jos joku lafka haluaa meidät niin ainakin heidän täytyy nähdä vaivaa yhden cdr:n kuuntelukerran verran, hymähtää Yrlund.

– Saatiin sitten muutama tarjous, ja pistettiin lopulta nimet alle Massacre Recordsin soppariin. Tunnen lafkan tyyppejä muiden duunieni kautta ja tiesin heidän tekevän hyvää työtä.

Kun sopimus oli lukossa, elettiin viime vuoden joulukuuta.

– Vasta kun diili oli sovittu, alettiin kirjoittaa enemmän uusia biisejä. Tehtiin sellainen päätös, että tämän vuoden toukokuussa pitää päästä studioon. Se tarkoitti sitä, että meidän täytyi tehdä pari kovaa biisiä joka kuukausi, sanoo Yrlund.

– Onneksi olin viime kevään sairaslomalla päivätöistä, sillä silloin tuli painettua aika pitkiä päiviä. Saatoin napata instrumentin käteen vaikkapa kello neljätoista ja riffien äärellä sitten hurahti joitakin tunteja. Seuraavaksi jatkoin lyriikoiden äärelle ja pistin vihkon lopulta kiinni viideltä seuraavana aamuna, kertoo Kytölä.

Prestigen uran neljäs studioalbumi Reveal the Ravage on nyt kuultavissa. Energinen, orgaaninen ja hyökkäävä levy kannattaa ehdottomasti tarkastaa, mikäli vanhan koulun speed metal kiinnostaa edes etäisesti.

– Niin, aikoinaan Prestige oli ehdottomasti speed metalia, sillä thrash metalista ei vielä edes puhuttu. Mutta jos joku kutsuu meitä nykyään thrashiksi niin ei siinä kovin pahasti metsään mennä!

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 7/21.

Lisää luettavaa