Suomen jazz-kentällä tehdään valtavasti hienoa kulttuurityötä, joka jää monilta huomaamatta

Ainon.
Salla Keskinen

Matti Nives antaa Jazz kiinnostaa -palstallaan kunniaa niille, joille se kuuluu: Suomen Jazzliitolle, maakuntien kulttuurivaikuttajille ja kaikille innokkaille vapaaehtoisille, jotka avittavat jazzbändejä Suomen-kiertueille.

Työskentelin Suomen Jazzliiton tuottaja–tiedottajana vuosina 2008–10. Eräs toimenkuvani keskeisistä sisällöistä oli toimia yhdessä paikallisten jazz-yhdistysten kanssa Jazzliiton kiertueiden toteuttamiseksi. Jazzliitto valitsi bändit hakemusten perusteella, sitten maakuntien järjestäjät buukkasivat keikat ja humps vain, laatubändi laukaistiin Suomea kiertävälle radalle noin 8 keikan ajaksi.

Järjestelmä on yhä voimissaan, ja omien tuotantokiertueidensa ohella Jazzliitto toteuttaa yhteistuotantokiertueita, joita toteuttavat esimerkiksi palkitun suomalaistuneen ranskalaistuottajan Charles Gilin Vapaat Äänet. Siten villiä jazzia saadaan soimaan livenä vaikkapa Kuusankoskelle, eli paikkoihin joissa konserttitoimintaa olisi muuten vähemmän.

Olennainen osa ja käytännön vastuu paikallisten konserttien toteuttamisessa on yhdistyksillä, joiden toiminta perustuu innokkaaseen vapaaehtoistyövoimaan. Kuviossa on jotain ”vanhan hyvän ajan” svengiä: joku hoitaa lippukassan, joku roudaa rumpalin apuna kampetta lavalle, todennäköisesti kahvitkin on jo keitetty ja jossain lämpiää keikan jälkeen sauna.

Muusikot puhuvat innokkaasti esimerkiksi Joensuun Jazzkerho 76:n vieraanvaraisuudesta ja ylipäätään siitä, että kiertueilla artistit pääsevät kehittymään soittaessaan joka ilta, ja pienillä keikkapaikoilla yleisö saa tulla lähelle musiikkia. Levytkin menevät kaupaksi – eihän monilla pienimmistä paikkakunnista kenties ole olleenkaan omaa levykauppaansa.

Olen seurannut erityisen ilahtuneena bändien kiertuepäivityksiä nyt pandemian jälkimainingeissa. Vapaat Äänet -yhteistuotantokiertueella parhaillaan olevan Ainon-yhtyeen Instagram tänään (28.9.2021): ”Kiertuepäiväkirja ekalta viikolta: Lieksassa torstaina oli upea sali ja mahtava viulistituuraaja Anna Maria Huohvanainen. Perjantaina Savonlinnassa katsastettiin tärkein nähtävyys ja nautittiin Kulttuurikellarin kotoisasta tunnelmasta ja hyvästä akustiikasta – paikallislehdessä myös pirteä puffi! Lauantaina Joensuun Taidemuseo Ahjo ja sovelletut lavaratkaisut! Matka jatkuu maanantaina Turkuun ja tiistaista perjantaihin on vielä luvassa Helsinki, Tampere, Kuopio ja Äänekoski. Näkemisiin!”

Vieläkö tekee mieli virtuaalikeikoille? Ei minunkaan. Sen sijaan Ainon seuranaan ranskalainen Three Days of Forest Äänekoskella kiinnostaa.

Bändeille joka ilta soittaminen tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden kehittää musiikillista ilmaisuaan ja reflektoida sa­malla tekemistään. Uuttako? Ei, mutta yksinkertaisesti vain todella harvoin koettua herkkua nykyisin ja ainakin Suomen kaltaisessa pienessä maassa. Homman juju on etabloituneessa kiertuerakenteessa ja toki myös Jazzliiton tuotantotuessa, jolla paikallinen järjestäjä saa normaalia riskittömämmän mahdollisuuden toteuttaa keikkoja siten, että muusikot ynnä äänihenkilökunta saavat ansaitsemansa palkkion.

Muistan itse hyvin Riitta Paakki Trion vuoden 2008 kiertueen, jolla sain uutena Jazzliiton työntekijänä mainion näkökulman bändin reissaamiseen matkustaessani heidän mukanaan Jazzliiton pakulla. Opin tuolla matkalla todella paljon siitä, mitä suomalainen jazz-skene tarkoittaa Helsingin ja suurimpien maakuntafestareiden ulkopuolella.

Mitä paikallisjärjestäjiin tulee, aivan oma lukunsa on porilainen Validi Karkia, joka juhli lokakuun alusta kymmenvuotista taivaltaan kutsumalla esiintymään itsensä kitaristi Bill Frisellin trioineen. Siis hetkinen! Bill Frisell Porissa? Ja edellisellä tuotantokaudella syksyllä 2019 Carla Bley? Mainittakoon, ettei kumpikaan artisteista noussut reissullaan lavalle muualla Suomessa, esimerkiksi Helsingissä. Luonnollisesti Validissa keikkailee myös iso joukko kotimaisia muusikoita.

Myös Validi Karkian takaa löytyy aktiivinen musahahmo, jonka on yksinkertaisesti tuotava diggailemiaan artisteja kauas kirkkaiden valokeilojen tuolle puolen, vaikka läpi tummanharmaan kiven. Jyrki Laiho kertoikin juhlahaastatteluissaan harkinneensa lopettamista ”tuhansia kertoja”. Porilaisten ja meidän muidenkin onneksi hänen missionsa jatkuu väkevänä.

Puolentoista vuoden keikkatauko sai monen musafanin muistelemaan ikimuistoisia keikkakokemuksiaan ja haikailemaan taas ihmisten seuraan, elävän musiikin pariin. Nyt sitä taas vihdoin saa, jazzia ja kaikkea muutakin ihanaa lähietäisyydeltä nautittuna. Itsekin vanhana jyväskyläläisenä keikkajärjestäjänä iloitsen nähdessäni, että maakunnissa soi taas.

Teksti: Matti Nives
Artikkeli on julkaistu Soundissa 9/21.