Kuinka miellyttää maailman nirsointa asiakasryhmää, jazzhifistejä? Blue Note näyttää keksineen vastauksen

Bobby Hutcherson (oikealla).
AOP

Matti Nives kirjoittaa Jazz kiinnostaa -palstallaan rakkauskirjeen Blue Note -yhtiön Tone Poet -vinyylijulkaisuille. Juttu on julkaistu Soundissa 2/21.

Tuttu sinivalkoinen etiketti pyörähtää, neula osuu uraan ja maailman klassisin ”jazz-soundi” täyttää huoneen. Musiikin syvyys, lämpö ja läsnäolo tuovat sen iholle. Olisi liioiteltua sanoa, että tuntuu samalta kuin bändi olisi samassa huoneessa, mutta kenties voimme vuosikymmenten takaakin ymmärtää, miltä se on kuulostanut. Kiiltävien gatefold-kansien vieno rasahdus paljastaa upeita sessiokuvia ja takakannessa komeilevat alkuperäiset liner notesit.

­Blue Noten tuore ja yhä laajentuva Tone Poet -vinyylisarja osuu kenties musiikkimaailman hankalimmin miellytettävään yleisösegmenttiin: jazzhifisteihin. (En koe itse kuuluvani heihin, sillä en ole kovinkaan hyvin perillä siitä, mikä painos mistäkin levystä on se parhaimman kuuloinen.)

Pikainen vilkaisu alan kriittisille nettifoorumeille ja Discogsiin paljastaa Blue Noten onnistuneen jopa kovimman laidan hifijengin tyydyttämisessä, ja Tone Poet -sarjan julkaisut keräävät kautta linjan ylistystä. No, joku sentään jaksaa narista siitä gatefoldin rasahduksesta avattaessa.

­Olisi liiankin helppoa kyseenalaistaa, miksi samat leemorganit ja horacesilverit pitää julkaista jälleen kerran, mutta fakta on, että Blue Noten kaltaisen keräilymerkin vinyylijulkaisut ovat kiven alla. Tone Poetille on tilausta. Edes härski hinta ei ole karkottanut ostajia ja moni uusista nimikkeistä on jo myyty loppuun. Toisaalta laatu maksaa, ja siitähän tässä on kyse.

Sarjan masteroinnista vastaavat Joe Harley ja Kevin Gray, ja Discogsin alustalla aiheesta julkaistu artikkeli paljastaa myös hauskan historiallisen yksityiskohdan. Blue Noten legendaariset sessiot olohuonestudiossaan New Jerseyssä nauhoittanut Rudy Van Gelder (1924–2016) vihasi vinyyliä!

”Tervemenoa”, hän kuuluu sanoneen vuonna 1995 mustan pyörylän viruessa henkitoreissaan. ”Vinyyli formaattina on suurin haaste koko prosessissa. Aina joutuu taistelemaan saadakseen soundit kohdilleen.”

Tätä kirjoitettaessa 40 julkaisua sisältävä Tone Poet -sarja sai alkunsa Blue Note -brändiä nykyään hallinnoivan tuottaja Don Wasin innostuttua Music Mattersin jazz-sarjasta, jota nytkin mukana oleva Jeo Harley oli pyörittämässä. Was ihmetteli, miten Music Matters sai jazz-orkkikset kuulostamaan niin mainioilta ja yksi asia johti toiseen. Van Gelderin luoma soundimaailma on määrittänyt jazzin kehitystä merkittävästi, ja tuotantotiimi on selvästikin käsitellyt nauhoja kaikella rakkaudella, ymmärtäen myös alun perin pakon sanelemana tehtyjä ratkaisuita.

Kun kyseessä on Blue Note ja vieläpä maailman legendaarisimman jazzlevymerkin vahvin luomiskausi 1950- ja erityisesti 60-luvulla, on selvää että hittiä pukkaa. Tone Poetin kulmakiviin kuuluvat klassikot kuten Herbie Hancockin My Point of View ja Lee Morganin Cornbread.

Yhtä lailla maininnan ansaitsee joukko ennen vinyylillä julkaisemattomia helmiä. En tiedä kirjoittaisinko tätä palstaa ellen olisi saanut orastavalle jazzkiinnostukselleni vastakaikua Jyväskylän kaupunginkirjastosta cd:nä mukaan tarttuneesta vibrafonisti Bobby Hutchersonin albumista The Kicker. Kyseinen sessio on tätä ennen julkaistu vain tuolla vuoden 1999 cd:llä ja uusi Tone Poet -vinyyli löysi nopeasti pysyvän paikkansa levyhyllystäni. Kuuntele versio Duke Pearsonin sävellyksestä Bedouin ja tiedät miksi.

Salaperäinen saksofonisti Harold Floyd ”Tina” Brooks (1932–1974) puolestaan levytti neljä Blue Note -sessiota, joista vain yksi julkaistiin hänen elinaikanaan. Tähän mennessä Tone Poeteissa on Brooksin vinyylidiskografiaan saatu kaksi lisää: Minor Move ja erityisen upea The Waiting Game.

Klassikkorintamalta poimitaan lisäksi trumpetisti Donald Byrdin Byrd In Flight, jonka avausraita Ghana räjäyttää lian talossa ja puutarhassa. Kuuntele miten kappale vyöryy mutkiinsa aivan liian kovalla nopeudella, mutta väistää silti ojat ja allikot taitavan yhtyeen ohjauksessa. Purkitettu salama, jonka nyanssit aukeavat nyt uudella tasolla.

Odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää jatkossa. Julkaisulistoille on viime aikoina ilmestynyt onneksi lisää nimikkeitä, joiden joukossa mm. Harold Vickin vähän tunnettu Steppin’ Out, Wayne Shorterin The All Seeing Eye ja Andrew Hillin ainoastaan cd:nä aiemmins aatavilla ollut alunperin julkaisematon Passing Ships.

Teksti: Matti Nives

EDIT 11.3.: Juttun loppua muokattu, koska mukaan oli alun perin eksynyt pari Tone Poet -sarjaa kuulumatonta Blue Noten uudelleenjulkaisua.