Mystinen noise-artisti The Silver julkaisi uutta musiikkia yli 35 vuoden jälkeen: ”Digitaalinen teknologia on tehnyt noisesta nörttien ajanvietettä”

30.5.2017 11:53

Vuosikausia hämärän peitossa ollut 1970- ja 80-lukujen taitteen noise-artisti The Silver tekee jälleen musiikkia. Soundin haastattelema Harri Englund on vuosikymmenten jälkeen löytänyt musiikin tekemisen ilon – sekä yllättävän yhteistyökumppanin Malawista.

Teksti: Juho Hänninen

1970-luvun kääntyessä seuraavalle vuosikymmenelle Johanna Kustannus julkaisi salaperäiseltä The Silver -yhtyeeltä kaksi singleä mielivaltaista melua. No More Grease ja Do You Wanna Dance? -singlet sisältävät tummanpuhuvaa möykkää, joka säestää lapsenomaista laulua. Laulujen tekijöiksi ilmoittautuivat ajan pienlehdistössä vain taiteilijanimillä esiintyneet Harry Angel ja Steve Mink. Myös Soundissa singlet arvioitiin, ja The Silver mainittiin artistin tärkeäksi taustahahmoksi muodostuneen Gösta Sundqvistin haastattelussa.

Vuonna 1981 julkaistun ja sittemmin lähes jäljettömiin kadonneen The Last Of The Mohicans -kasettialbumin jälkeen artisti katosi täysin. Vuosien varrella The Silverin tarina eli omaa elämäänsä ja bändistä – jos se ylipäätään oli bändi – muodostui kulttinimi. Kahdesta julkaistusta singlestä tuli keräilyharvinaisuuksia, joita kaupattiin myös kansainvälisessä nettihuutokaupassa.

Do You Wanna Dance? -levystä ilmestyi bootleg-painos vuonna 2004. Sen takana oli kalifornialainen levykeräilijä ja entinen radiojuontaja Max Hechter. Hän käytti populaarimusiikin konferenssiin kirjoittamassaan esseessä The Silveriä esimerkkinä siitä, kuinka yrittämättä ja ilman mainittavia musiikillisia taitoja voi luoda koskettavan taideteoksen.

Uuden käänteen The Silverin tarina sai Ylen toteuttaman erinomaisen dokumenttisivuston ansiosta. The Silverin Harry Angeliksi paljastui Cambridgen yliopiston antropologian professori Harri Englund.

Yllätyskäänne: The Silverin paluu

The Silverin tarina ei kuitenkaan päättynyt siihen. Äskettäin Soundcloudiin ilmestyi The Silveriltä uutta musiikkia Art Cassettes -tilille (The Silverin kasettialbumin julkaisijaksi oli merkitty ART-Kasetit). Tällä hetkellä kuultavissa on vain Weak Signals -niminen kappale.

Soundi tavoitti Harri Englundin ja haastatteli miestä The Silverin yllättävästä paluusta.

– En koe uutta tuotantoa ”paluuna” mihinkään, Englund toteaa heti haastattelun alkuun.

– Aikaa on kulunut liikaa siitä, mitä The Silver oli kun se viimeisen kerran nauhoitti. Ennen kaikkea en koe vähäisintäkään nostalgian tunnetta 70–80-lukujen vaihteeseen. Uuden tuottaminen uusissa olosuhteissa on kiinnostavampaa kuin yrittää muistella, miltä tuntui tehdä melua melkein 40 vuotta sitten.

”Uuden tuottaminen uusissa olosuhteissa on kiinnostavampaa kuin yrittää muistella, miltä tuntui tehdä melua melkein 40 vuotta sitten.”

Englund jatkaa kertomalla uuden tuotannon olevan käytännössä sattumaa. Englund on tehnyt podcasteja Iso-Britanniaan, Sambiaan ja Suomeen. Ensimmäisen kerran uutta musiikkia The Silver tuotti suomalaisen, laajalle yleisölle suunnatun antropologisen verkkojulkaisun Antroblogin podcastiin viime maaliskuussa. Kulttisuosiota nauttivan The Silverin paluu antropologisen blogin kautta on sopiva luku erikoisen artistin elämänkaareen.

”Jingison saarnaa chichewan kielellä ja järjestää meille muitakin ääniä omasta kokemuspiiristään.”

Nyt Englundin kanssa melua tekee Malawin pääkaupungin slummialueella asuva saarnaaja Jenifosi Jingison.

– Olen tuntenut Jingisonin yli 20 vuotta. Hän tuo uuteen tuotantoon omat vaikutteensa, kun hän saarnaa chichewan kielellä ja järjestää meille muitakin ääniä omasta kokemuspiiristään. Kyse ei ole samanlaisesta kokeilusta kuin esimerkiksi David Byrnen ja Brian Enon My Life in the Bush of Ghosts -albumilla. Siinä muusikot käyttävät ironisoiden itselleen tuntemattomien saarnaajien ääniä.

The Silverin musiikillisia välineitä Englund kommentoi:

– Ei minulla ole mitään konemusiikkia vastaan, mutta The Silver ei edelleenkään käytä syntetisaattoria tai edes koskettimia ja rumpukoneita. Suurin osa sampleistakin perustuu omiin nauhoituksiin.

Soundcloud-sivustolta löytyi aikaisemmin myös kappaleet Pamodzi ja Simutimvera, mutta ne vedettiin pois, koska yhtye ei ollut niihin tyytyväinen. Soundi ehti kuitenkin kuulla laulut.

The Silverin uudessa tuotannossa on kuultavissa sama meluisa pohja, mikä teki 40 vuoden takaisista levyistä kysyttyjä keräilyharvinaisuuksia. Uusissa kappaleissa kuuluvat kuitenkin Englundin uudet musiikilliset kiinnostuksen kohteet ja elämänvaiheet.

”Ilman näkemystä noise surkastuu pelkäksi puuhasteluksi. Digitaalinen teknologia on tehnyt noisesta nörttien ajanvietettä.”

– Ilman näkemystä noise surkastuu pelkäksi puuhasteluksi. Digitaalinen teknologia on tehnyt noisesta nörttien ajanvietettä. Noise ja punk ovat sekä vanhan että uuden The Silverin ytimessä, mutta melusta ei kasva mitään, jos sitä ei vie eteenpäin jokin näkemys. Suicidella rockabilly soi radikaalisti uuden ilmaisun taustalla, The Silverillä dnbnoise, trip hop, acid jazz, soul, soukous, dub ja reggae.

– Muut kuin musiikilliset vaikutteet ovat myös tärkeitä. Asuin varsinkin 90-luvulla paljon Manchesterissä ja Malawissa. Molemmat jättivät musiikilliset jälkensä, vaikka tie antropologian kansainväliselle huipulle vaati aikaa ja vaivaa. Sekä noise että antropologia koettelevat merkitysten rajoja ja kykyä omaksua itselle vieraita vaikutteita. Siksi ehkä tärkein sysäys oli yhteistyö malawilaisen Jenifosi Jingisonin kanssa. Se toi eri vaikutteeni yhteen.

”Sekä noise että antropologia koettelevat merkitysten rajoja ja kykyä omaksua itselle vieraita vaikutteita.”

The Silverin paluu on mietityttänyt Englundia. Mitä The Silver voi olla nyt lähes 40 vuoden jälkeen? Noise-musiikki on yleistynyt ja jopa valtavirtaistunut The Silverin ensimmäisten singlejen jälkeen.

Weak Signals esittää oman näkemyksensä noisesta menneisyyden ja tulevaisuuden puristuksessa. Siihen on samplattu naurua vanhan The Silverin Do You Wanna Dance? -versiosta ja tulevaisuuden pohdintaa sekä chichewaksi että suomeksi. Lähes 40 vuotta jatkuneen hiljaisuuden jälkeen tuntui pakottavan tärkeältä ilmaista näkemys ajankulusta – ja heikoista signaaleista melun alla.

The Silverin tulevaisuudesta kysyttäessä Englund vastaa:

– The Silver ei ole koskaan ollut ”bändi”, joten on turha odottaa siltä bändien suunnitelmia. Koko comeback-idea on vastenmielinen. On todennäköistä, että Jenifosi Jingison häipyy kuvasta jossain vaiheessa niin kuin teki ”Steve Mink”.

– Ehkä tämä on tulevaisuutta, ehkä ei.

Kuuntele: The Silver Soundcloudissa

Lisää luettavaa