Kuten Lauluja Suomesta -albumille myös Mahdottomalle yhtälölle Rautiainen kirjoitti kaikki tekstinsä itse. Ja kuten sanottu, skaala on laajentunut pelkästä tuomiopäivän odottelusta. Vaikka eipä uudenkaan pitkäsoiton tunnelma hilpeä ole.
Vaarallista ryhmää nostaa esiin ihmisen loppumattoman johtajankaipuun. Sellaisen, joka kytkee oman ajattelun pois päältä. Sanoituksissa vilahtava mestari ei suoranaisesti piilottele kohdettaan.
– Mestareita on monia, Huttunen sutkauttaa.
– Areenoilla, Raamatussa ja eikö poliittisessa elämässäkin, Rautiainen heittää. – Ennen kaikkea mielenkiintoni kohde ovat olleet uskonnolliset hegemoniset johtajat. Oli kyse politiikasta tai uskonnosta, niin suljetaan omat silmät ja otetaan joltain helvetin hyvä tarjous vastaan. Kun lähtee jonkun muun kelkkaan, niin se oma ajattelu unohtuu. Se on vaarallista. Ei kyseenalaisteta asioita. Se ärsyttää aivan helvetisti.
– Ja täytyy muistaa, etteivät nämä mestarit ole itseään mestareiksi nimittäneet. Se tulee usein hangaroundien suusta. Mä olen sen verran hölmö ihminen, että parempaa järjestelmää kuin demokratia ei ole vielä keksitty. Minä luotan siihen.
– Jos minä äänestän eduskuntavaaleissa tiettyä ehdokasta, niin en äänestä sitä siksi, että sinne tulisi 200 sellaista ihmistä. Kepulaisia ja perussuomalaisia en ole ikinä äänestänyt, mutta kaikkia muita kyllä vasemmalta oikealle. Myös SMP:tä. Tarvitaan näkemyksiä ja mielipiteitä myös toiselta puolelta. Se on erilaisten ajatusten summa, miten tässä maailmassa mennään eteenpäin.
Mahtaako politiikka olla enää sellaista? Enemmänkin tarkoitushakuista älämölöä ja toisten kampittamista netissä.
– Jos minulla olisi valtaa, niin ensimmäisenä sulkisin sosiaalisen median, Rautiainen puuskahtaa kuitenkin virne suupielessä. – Sanokaa yksi asia, mitä hyvää internet on tuonut!
– Ei tarvi jonottaa pankissa, Huttunen heittää heti.
Asia on toki monimutkaisempi, minkä Rautiainenkin hyvin tiedostaa.
– Onko näinä valemedioiden ja trollien aikakautena kykyä erottaa jyvät akanoista? Esimerkiksi ilmastokysymyksestä saat omalle mielipiteelle pitävät todisteet, oli se mikä tahansa. Asiantuntija voi olla vaikka eläkkeelle jäänyt tohtori Raisiosta, joka laskee Saimaa-askin kylkeen, että väärin laskettu kaikki.
Eräällä tv-kanavalla juuri todistettiin, että evoluutioteoria on humpuukia.
– Todella vahvaa stuffia. Oletko Astral TV:tä katsonut? Sieltä selviää, miksi sinun vessassa haisee.
– Nykyään samat suuret firmat omistavat tiedotusvälineitä ja viihdealan yrityksiä. Silloin mennään tilanteeseen, että isoin uutinen on se, kuka voitti sketsihahmokilpailun Putouksessa. Mainoksen ja uutisen raja häviää.
Yhden laulun voima
Kun Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen paluulevy Lauluja Suomesta ilmestyi 2017, ei loppujen lopuksi suurinta polemiikkia käytykään siitä, kuinka yhtye oli tullut takaisin ehdottomasta kiellostaan huolimatta. Huomion varasti albumin toinen sinkku Suomi sata vuotta.
Rautiainen luuli kirjoittaneensa ilkikurisen kappaleen siitä, kuinka taas saa hävetä suomalaisten toilailuja. Minimaalisella itsetunnolla varustettu kansa on aina ollut tunnettu siitä, kuinka se seuraa tiukasti sitä, mitä meistä muualla ajatellaan. Nyt uutiskynnyksen maailmalla ylitti suomalaisten viinaralli Viroon ja Lahdessa vastaanottokeskuksen pihalla Ku Klux Klan asussa kekkuloinut mies.
Kuten suomalaisilla yleensä, ironia muuttuu sekunneissa tragikomediaksi ja paskamyrsky oli valmis. Yhtäkkiä Rautiainen olikin nostettu kappaleen perusteella maahanmuuttopolitiikan äänitorveksi. Keskisormi saattoi nousta keikoilla yleisöstä, ja mielenosoituksellisesti käännyttiin kappaleen aikana selin bändiin.
– Turussa soolokeikkani jälkeen kamoja pakatessani tuli kolme siististi pukeutunutta kaljupäistä kaveria sanomaan ensin, että hyvä meininki, mutta sitten yksi sanoo varovasti sanoo, että voiko kysyä. Yksi sellainen pitkäaikainen fani on ollut tosi ihmeissään, että mikä tämä Suomi sata vuotta nyt on.
– Ruvetaan siinä käymään sitä tekstiä läpi. Lopputulema oli se, että ollaan ihan samaa mieltä asiasta. Siinä oli käynyt tyypillinen sosiaalisen median ongelma. Yksi vittuuntuu, kun on kuulevinaan tällaisia ja tällaisia asioita ja muut lukee sen kommentin eikä kuuntele biisiä. Ei siellä missään sanota, että tervetuloa Suomeen vaan kaikki. Ei siitä ole kysymys, vaan siitä, onko tämä se tapa, jolla me hoidetaan tätä asiaa. Sekö auttaa, että mennään ”painukaa vittuun” -paita päällä rajalle heilumaan, kun ensin on haettu viinat Haaparannasta.
– Mitään en tekisi toisin. Ihan mahtavaa, että hässäkkää oli. Mutta kun soitin sitä tuttaville ja muutamille alan ihmisille, ennen kuin siitä tuli sinkku, niin kukaan ei kuullut sitä biisiä sillä tavalla. Mikään kohun herättäminen ei todellakaan ollut itsetarkoitus.
– Mutta kyllä mulla sellainen kutina on, että meihin suhtaudutaan nyt varovaisemmin, koska me jollain tapaa jaetaan kuulijoita. Jotkut ei haluaisi nähdä meitä festareilla tämän takia. Ei pidetä hyvänä asiana, että otetaan kantaa.
Huttunen kuitenkin sanoo, että kaikesta polemiikista huolimatta Suomi sata vuotta on vain kappale muiden joukossa.
– Ei lähdetä Suomi sata vuotta -kiertueelle, lupaa Rautiainen.
Teksti: Antti Luukkanen
Lue koko haastattelu Soundista 3/20.