–Se on tietty tunne, jolle ei ollut olemassa sanaa. Piti siis keksiä oma.
Nojatuolissa istuu Tuomas Holopainen, Suomen kansainvälisesti menestyneimmän yhtyeen perustaja, biisintekijä ja kosketinsoittaja.
Hän muistelee Nightwishin uuteen albumiin Yesterwyndeen johtanutta prosessia ja sitä, kuinka levy sai nimensä.
– Tuntui, että siinä pitäisi olla joku yest- tai yester-tyyppinen alku. Sitten Troy (Donockley, yhtyeen multi-instrumentalisti) heitti, että miten olisi Yesterwynde. Ei siis ”wind”, vaan nimenomaan ”wynde”. Tajusimme, että sehän on siinä.
”Wynde” on muinaisenglantia ja tarkoittaa tuulta. Albumin kansikuvassa purjevene seilaa pitkin spiraalimaisena katoavaa kellotaulua. Ennen nimen ja kansikuvan julkistamista Google ei löytänyt yhtäkään osumaa hakusanalla ”yesterwynde”.
Yesterwynde on Nightwishin kymmenes pitkäsoitto.
Tänään Holopainen on antanut haastatteluita aamusta lähtien, ja ennen promopäivää järjestettiin ennakkokuuntelu Finnvoxin studiolla Helsingissä. Siellä on tehty myös levyn bändinauhoitukset.
Orkesterit ja kuorot sovitettiin ja nauhoitettiin tuttuun tapaan Lontoon filharmonisen orkesterin kanssa Abbey Roadilla.
Holopainen itsekään ei ollut kuunnellut levyä alusta loppuun sitten viimekeväisten masterointien.
– Oikein tuoreelta ja hyvältä se kuulosti. Siitä tuli helpottunut olo. Että tästä tuli tismalleen sellainen kuin pitikin, hän sanoo.
Levyllä on kuultavissa tutut Nightwish-elementit. On herkkiä melodioita ja popahtavia kertosäkeitä, jotka sekoittuvat akustiseen tunnelmointiin ja toisaalta murjoviin kitarariffeihin sekä jylhiin kuoro- ja sinfoniasovituksiin. Parhaimmillaan kappaleissa on yli kuusisataa erillistä raitaa.
Albumin kaksitoista kappaletta kuulostavat Nightwishin omallakin mittapuulla hiukan keskimääräistä pidemmiltä. Ensimmäinen singlejulkaisu Perfume Of The Timeless oli kestoltaan pontevat kahdeksan minuuttia.
Holopainen sanookin, että kyseessä on kenties eniten kuuntelukertoja vaativa Nightwish-julkaisu. Viestejä ja merkityksiä on kätketty pinnan alle ja lyriikoita, rytmityksiä sekä melodisia yksityiskohtia sommiteltu entistäkin tarkemmin.
– Kyseessä on konseptilevy, jossa kaikki palaset loksahtavat toisiinsa. Kansitaide, sanoitukset, musavideot ja kaikki on mietitty hyvin tarkkaan, että ne muodostavat eheän kokonaisuuden.
Soundimaailmaltaan ja yleistunnelmaltaan levy kuulostaa myös hivenen aiempaa kokeilevammalta ja raskaammalta. Jostain syystä mieleen nousee myös adjektiivi ”cool”.
– No nyt tuli uusi määritelmä, Holopainen sanoo ja naurahtaa. – Ainakin sana progressiivinen on toistunut palautteissa usein.
– Olen kuullut, että tämä olisi meidän synkin ja pahaenteisin levy, ja myös että optimistisin. Joku sanoi, että ei ollut tarpeeksi raskas ja joku että olipa raskas… Ihmiset vain kuulevat asiat eri tavalla. Mutta tuo cool oli kyllä ihan uusi termi.
Nightwishin levyillä on aina kuljettu tunnelmasta toiseen, ja musiikillisten sävyjen kirjo on usein laaja jo yhden kappaleen sisällä.
– Ainahan meidän musiikissa on olleet ne ääripäät läsnä, Holopainen toteaa. – Mukana on akustista balladiosastoa ja sitten sitä hevirytkettä.
Yesterwynden ensimmäiset sävelet syntyivät noin kolme ja puoli vuotta sitten. Levyn nimeä ei tosin vielä tuolloin ollut olemassa, eikä juuri muitakaan suuntaviivoja. Elettiin vielä korona-aikaa, ja keväällä 2020 julkaistun Human Nature -albumin maailmankiertue oli siirretty hamaan tulevaisuuteen. Melkein kaikki muukin tuntui olevan jäissä.
– Kaikki oli peruttu, ei ollut mitään tekemistä. Ajattelin, että käytetään nyt hyväksi tämä kalenterin tyhjeneminen.
Albumi valmistui samalla metodilla kuin ennenkin. Holopainen sanoittaa ja säveltää kappaleet mahdollisimman valmiiksi yksin ja tekee demot kosketinsoittimien äänitysohjelmistolla.
– En käytä mitään tietokoneita tai muita ulkoisia laitteita. Soitan kaikki raidat koskettimilla ja päälle kitaraa sen mitä osaan, Holopainen kertoo.
– Vuoden päivät siinä rustailin noita kahtatoista biisiä. Sitten ruvettiin fiilistelemään bändin kanssa, että mihin suuntaan niitä viedään.
Holopainen kuvailee bändin harjoittelu- ja työskentelytapaa ”hyvin immersiiviseksi”. Kappaleita treenattiin tutussa ympäristössä, partion ylläpitämässä Röskön leirikeskuksessa Kiteellä.
– Me ollaan aina oltu vanhan liiton bändi siinä mielessä, että ollaan vietetty hyvin paljon aikaa oikealla treeniksellä.
Bändi vietti Röskössä yhteensä kolme kuukautta, joiden aikana kappaleet hiottiin valmiiksi.
– Bändin jännite pysyy paremmin yllä, kun ollaan koko ajan siinä samassa ympäristössä. Harjoitusten jälkeen voi keskustella biisien teemoista ja mennä yhdessä saunomaan sen sijaan, että lähdettäisiin vain kotiin tai baariin. Tuommoista kolme kuukautta, niin kyllä se kuuluu musiikissa.
Albumin julkaiseminen tai vastaanotto eivät enää jännitä. Holopainen ei käytä sosiaalista mediaa tai seuraa esimerkiksi julkaisujen ympärillä pyöriviä nettikeskusteluja.
– Ei minua jännitä. Jännittävin hetki on aina se, kun esittelen kappaleet bändin muille jäsenille.
Varsinkin lyriikoita ja niiden sovittamista melodiaan on hiottu Troy Donockelyn kanssa. Englantia äidinkielenään puhuvana hän näkee detaljit.
– Bändin kanssa me käännetään kaikki kivet, kokeillaan erilaisia sointukäännöksiä, harmonioita ja melodioita. Mietitään pitäisikö foneettisesti jotakin muuttaa, onko jossain sanassa liikaa ässiä… Semmoista loputonta vaihtoehtojen puntaroimista, kunnes jossain vaiheessa se löytää muottinsa.
Aika, muistot, katoavaisuus, yhteys menneisyyteen sekä olemassaolon ihmeellisyys ovat Yesterwynden keskeisiä teemoja. Albumi jatkaa edellisten julkaisujen – Endless Forms Most Beautiful (2015) ja Human Nature (2020) – sarjaa, joka juhlistaa luontoa, evoluutiota, tieteen saavutuksia ja ihmiskunnan parempia puolia.
”We are their heir, dust on their palm / we are because of a million loves / we are the perfume of the timeless / last sighs on a deathbed”.
Ensisinglen kertosäkeeseen tiivistyy albumia innoittanut oivallus siitä, kuinka suuri etuoikeus olemassaolo on. Holopainen toivoo, että jos levyltä saisi mukaansa yhden ajatuksen, se olisi juuri kiitollisuus olemassaolosta.
– Jos me otetaan polaroid-kuva sinusta, sinun isästä, hänen isästään ja jatketaan tätä niin kauan että kuvien pinosta tulee kuusikymmentä kilometriä korkea, niin mitä siinä 60 kilometriä korkealla olevassa kuvassa olisi? Siinä olisi kala. Ja jos yksikin ketjussa oleva linkki puuttuisi, emme olisi nyt tässä.
Havainnollistus on Richard Dawkinsilta, jonka teokset ovat innoittaneet Nightwishin kappaleita myös aiemmin.
– Ja mikä määrä tarinoita siihen ketjuun mahtuu, Holopainen pohtii.
– Mikä määrä rakkautta, surua, vihaa ja menetyksiä… Se oli järisyttävä oivallus, kun tajusin, että noinhan se oikeasti on. Että onpa käynyt huikea munkki. Yritetään siis iloita niistä muutamasta vuosikymmenestä, jotka meille on annettu. Ja tehdä mahdollisimman hyviä asioita muita elollisia kohtaan.
Yesterwyndellä on muitakin tarinoita, joita on inspiroinut sama tunne: ”koko maailman pitäisi kuulla tästä.”
Esimerkiksi Antikythera Mechanism kertoo niin sanotusta Antikytheran koneesta, antiikkisesta laitteesta, joka löydettiin laivanhylystä Kreikan saaristosta 1900-luvun alussa. Laitetta on käytetty esimerkiksi Auringon, Kuun ja muiden taivaankappaleiden liikkeiden laskemiseen noin kaksituhatta vuotta sitten. Sitä on jopa pidetty maailman ensimmäisenä analogisena tietokoneena.
– Luin sen jostain tieteellisestä julkaisusta, että tällainen vehje on löydetty sata vuotta sitten, Holopainen kertoo.
Inspiraatiota ei siis herättänyt uusin Indiana Jones -elokuva, vaikka siinä Antikytheran kone on keskeisesti esillä. Biisi oli kuitenkin tehty jo ennen elokuvaa.
– Laitteen löytyminen todisti, että me olimme jo ennen ajanlaskun alkua paljon kehittyneempiä kuin mitä oli luultu, Holopainen sanoo.
– Sama tieteen ja teknologian kehitys alkoi uudestaan vasta 1700-luvulla valistuksen aikaan. Voidaan vain spekuloida, miksi se pysähtyi ja mitä siinä välissä oikein tapahtui.
The Children Of ’Ata puolestaan kertoo tongalaisista teinipojista, jotka haaksirikkoutuivat ’Ata-nimiselle autiosaarelle vuonna 1965. He selviytyivät saarella viisitoista kuukautta, kunnes heidät löydettiin. Tapausta on luonnehdittu ”tosielämän Kärpästen herraksi”. Toisin kuin William Goldingin romaanissa, tongalaiset pojat eivät kuitenkaan jakautuneet heimoiksi tai ryhtyneet tappelemaan. Sen sijaan he tekivät yhteistyötä ja jakoivat vähät ruoka- ja vesivaransa.
– Minusta tapaus on mahtava allegoria tästä maailmasta, Holopainen sanoo. – Me voimme kyllä tulla toimeen keskenämme, jos vain haluamme.
Kappaleen taustaraidoilla kuullaan Lontoossa asuvien tongalaisten laulajien ääntä.
Tarinaan Holopaista innoitti hollantilaisen historioitsijan Rutger Bregmanin teos Humankind: A Hopeful History (Suom. Hyvän historia – ihmiskunta uudessa valossa), joka pyrkii osoittamaan ihmisluonnon ja ihmiskunnan historian valoisammiksi kuin mitä niistä on opittu ajattelemaan. Kirjassa mainitaan myös ’Atan haaksirikkoisten tapaus.
– Se on ehdottomasti parhaita non-fiction -kirjoja, joita olen lukenut. Luin sen saman tien uudestaan. Jos jokin yksittäinen teos on vaikuttanut tähän levyyn, niin se on tuo.
Teksti: Antti Rönkä
Lue koko haastattelu Soundista 8/24.