Tavoitan Jinjer-solisti Tatiana Shmaylukin pitkältä kiertueelta Etelä-Amerikasta. Vahvalla aksentilla puhuva käheä-ääninen laulaja sanoo huolettomasti viihtyneensä kyseisellä kiertueella erityisen hyvin.
– Matkustamme täällä lentäen, eikä se ole hullumpaa, koska tällä tavalla meille jää peräti vapaapäiviäkin, hän vertaa perinteiseen bussimatkustamiseen.
– On kyllä ihan hullua, että pihalla voi olla auringossa 50 astetta, mutta kun menee sisälle, siellä on ilmastointi täysillä, tuulettimet katossa ja lämpöä noin nolla astetta. Se on vaarallista laulajalle. Myös valvominen ja juhliminen voi olla vaaraksi, mutta pystymme silti vetämään jokaisen keikan sadankymmenen prosentin voimalla.
Jinjer on aina kiertänyt ahkerasti. Bändi on soittanut lukemattomissa maissa, eivätkä ukrainalaiset ole välittäneet siitä, onko keikkapaikka viimeisen päälle kunnossa tai miten paljon yleisöä on mahdollisesti tulossa.
Lähtiessään kymmenen vuotta sitten maailmalle Jinjer otti useita riskejä: pienen itäeurooppalaisen metallibändin ei ole helppoa lyödä itseään läpi Euroopassa, eikä varsinkaan Amerikassa.
Yhtyeelle maalailtiin mielikuvia, että Amerikassa jokaisella kaduntallaajalla on ase povarissa ja haulikko kainalossa. Tatiana hymähtelee todetessaan, että jos bändi olisi uskonut puheisiin, se ei olisi ikinä lähtenyt mihinkään.
– Samaa tapahtuu kaikkialla. Joskus olimme Australiassa ja postasimme kuvan ihanalta, rauhalliselta rannalta. Saimme heti kymmeniä kommentteja, että äkkiä karkuun sieltä, tuo on vaarallinen paikka ja teidät tapetaan.
– Olin aina valmis ottamaan riskejä. Isoja ja pieniä. Olen halunnut soittaa kaikkialla, enkä ole todellakaan miettinyt, onko backstagellä suihkua, hukkaako lentoyhtiö laukkuni tai onko keikkapaikalla paras mahdollinen PA. Otan asiat niin, että heittäytymällä joka päivä täysillä tähän ”rock’n’roll-elämään” voi kokea uskomattomia asioita.
Musteen paino
Hetkessä elämisen periaate ei ole muuttunut sen jälkeen, kun juttelin Tatinan kanssa viimeksi. Syksyllä 2019 Jinjer oli Meksikossa, ja heti puhelun kärkeen laulaja harmitteli naureskellen krapulaansa ja tokaisi, että heillä nyt vain on tapana ottaa kaikki irti jokaisesta päivästä.
Tämän asenteen taustalla on se, että Tatiana ja koko Jinjer kasvoivat Ukrainassa. Maa on ollut aina epävakaa, eivätkä bändiläiset ole ottaneet asioita itsestäänselvyyksinä.
– Totuimme ajattelemaan, ettei huomista välttämättä ole, Tatiana toteaa.
– Ensimmäiset keikkamme, jokainen kokemamme asia, kaikki tekemämme levyt ja kiertueet ovat olleet meille työvoittoja. Teemme jokaisen albumimme kuin se olisi viimeisemme. Kuin tämä kaikki voisi loppua milloin vain.
Ehkäpä juuri siksi Jinjer on myös musiikillisesti poikkeuksellisen rohkea tapaus. Jos mieli tekee, se sotkee moderniin metalliinsa reggaetä ja jazzia, eikä bändi halua Tatianan mukaan pidätellä itseään.
– Monet häpeävät niin paljon sitä, mitä haluaisivat oikeasti tehdä, että he jättävät sen tekemättä, hän sanoo.
Jinjer haluaa, että sen kappaleissa on juoni. Se ei mieti perinteisiä kappalerakenteita tai sitä, mitä metallissa saa ja ei saa tehdä. Kun Tatiana saa kappaleet käsiinsä, ne on sävelletty siten, että ne voisivat toimia jopa instrumentaalisina.
Lopputulos on läpeensä kiinnostava, mutta Tatianalle rooli sanoittajana tai laulusovittajana ei ole helppo.
– Minulta kysytään usein, miten ihmeessä kirjoitan näille levyille, ja voin sanoa rehellisesti, etten tiedä itsekään.
– Kaikki riippuu täysin siitä, mitä elämässäni on tapahtunut, mitkä asiat merkitsevät minulle sillä hetkellä eniten, millaisella mielialalla olen, mitä maailmalla tapahtuu ja miten sisälläni kiehuu.
Uutta Duél-albumia kirjoittaessaan Tatiana eristi itsensä ulkomaailmasta. Laulaja vuokrasi pienen talon, muutti sinne viikkokausiksi, kaivoi esille kaikki muistiinpanonsa muutaman vuoden ajalta ja ryhtyi tutkimustyöhön.
– Katsoin paljon historiallisia dokumentteja, luin uutisia ja tutkin sitä, millaisia elämiä muutamat itselleni merkittävät taiteilijat olivat eläneet. Lopulta kihisin outoa patoutunutta raivoa, hän muistelee.
Käytössä oli ”uusi” työkalu, jota ilman albumi tai sen lyriikat eivät kuulemma olisi sellaisia kuin ovat.
– Ostin antiikkisen hopeisen mustekynän, joka on peräisin 1800-luvun Ranskasta. Sillä oli hullun hidasta kirjoittaa, minkä myötä tuntui siltä, että jokaisella sanalla on oltava iso painoarvo, jotta sen eteen viitsii nähdä sellaisen vaivan.
– Kirjoitin kaikki levyn lyriikat sillä kynällä, ja pelkästään tuo kirjoitustapa antoi levylle pohjavireen, joka olisi ollut muuten ihan erilainen. Haastoin itseäni kirjoittamalla kappaleen päivässä, kunnes olin täysin valmis.
Tatinan äidinkieli on ukraina, mutta hän tekstittää englanniksi. Joskus kielimuuri vaikeuttaa kirjoittamista, mutta useimmiten tilanne on laulajalle otollinen, koska vieraskielisten tekstien on oltava vaikuttavia myös hänelle itselleen.
– Joskus yksi tekstirivi voi olla hirvittävän voimakas. Siksi panen usein ylös juuri tuollaisia voimakkaita sananparsia.
– Jos kappaleessa on jokin kohta, jota varten rakennetaan jännitettä ja jonka huudan niin lujaa kuin vain kykenen, se rivi ei voi olla yhtä tyhjän kanssa. Sen on merkittävä jotain. Sen on merkittävä kaikkea.
Tarkkasilmäistä runoutta
Jinjer-basisti Eugene Abdukhanov huikkaa puheluun, että Tatianan sanoitukset ovat tarkkasilmäisiä ja runollisia.
Mies kertoo opiskelleensa runoutta ja näkevänsä Tatianan lyriikassa paljon samaa suurten runoilijoiden tuotosten kanssa. Basisti lisää olevansa vaikuttunut siitä, miten visuaalisia mielikuvia laulajan sanoitukset välittävät.
Tällä kertaa Tatiana panosti aiempaa enemmän myös siihen, miten hän tekstejään tulkitsee. Laulaja myöntää rehellisesti menneensä aiemmin studioon aika puolihuolimattomasti, pahimmillaan jopa täysin valmistautumatta.
– Siinä on ollut puolensa, kun olen vain antanut mennä, mutta kyllä tämä metodi oli parempi.
Laulajan vaatimattomuus peittää alleen seikan, että hänen monipuolista ääntään on ylistetty kaikkialla Jinjerin debyytistä Cloud Factorystä (2014) alkaen.
– Nyt olin miettinyt etukäteen, mitä ja miten laulan, ja pystyin keskittymään epävarmuuden sijaan siihen, että annan tulkinnoille ihan kaikkeni. En ole ollut koskaan näin tyytyväinen siihen, miltä kuulostan levyllä.
Helppo prosessi bändin viidennen albumin äänittäminen ei silti ollut. Tatiana sanoo tunteneensa voimakkaampaa luomisen tuskaa kuin koskaan aiemmin, koska vaikeat tekstit oli pystyttävä muuntamaan lauluksi juuri oikealla sävyllä.
– Meillä on ylikorkeat vaatimukset itseämme kohtaan, mikä voi olla levyn työstämisen aikana helvetin rankkaa.
– Olen kuitenkin sitä mieltä, että musiikin tekemisen pitääkin olla rankkaa. Sen pitää olla työlästä. Kun Duél oli valmis, minusta tuntui hetken siltä, etten pysty enää ikinä tekemään yhtään musiikkia. Siten tiesin tehneeni jotain erityistä.
Tärkeintä Jinjerille on saavuttaa musiikissaan tietynlainen vapauden tunne, oikeanlainen flow: musiikin tulee kuvailla jotain sanoinkuvaamatonta.
Tatianan tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että hän antaa vaikeiden taustojensa kuulua teksteissään, mutta ne kaikkein henkilökohtaisimmat asiat piilevät rivien väleissä. Hän haluaa luoda lyriikoillaan perspektiiviä.
– Mitä enemmän kierrän maailmaa, sitä enemmän huomaan, että yhden ihmisen taivas on toisen helvetti, hän sanoo.
– Kulttuurit maailman eri puolilla ovat erilaisia, mutta ihmisyys on samaa. Kun huudan ahneudesta, vallasta ja sodasta tai henkilökohtaisista traumoista, kaikkialla samastutaan siihen, jos kirjoitan asioista tunteella.
– Uskon olevani nyt rohkeampi tekstittäjä kuin koskaan aiemmin. En ehkä kirjoita asioista suoraan niin kuin ne ovat minulle tapahtuneet, mutta kaikki se, mitä sanon, on tapahtunut eri ihmisille eri tavoin, missä tahansa esiinnynkin.