Viinaa ja amfetamiinia moottoripyöräklubin tiloissa – Sólstafir-keulakuva muistelee Suomen-reissuja päätään puistellen

Ville Pirinen

Islantilainen Sólstafir nähdään Suomessa jälleen kahdella keikalla tammikuun lopussa. Timo Isoaho jututti yhtyeen laulaja-kitaristi Aðalbjörn ”Addi” Tryggvasonia Soundiin 11/22. Yhtyeensä alkuaikoina innokkaasti lätrännyt muusikko kertoo artikkelissa muun muassa raitistumisestaan. Lue katkelma haastattelusta alapuolelta.

Í Blóði Og Anda ilmestyi kauppoihin lopulta vuonna 2002. Pankki ei varsinaisesti räjähtänyt.

– Kiinnostuneita ei juuri näkynyt. Homma oli kaikin puolin aikamoista kitkuttelua, ja olimme jossain vaiheessa lyömässä viimeistä lappua Sólstafirin luukulle. Mutta sitten jotakin kummallista tapahtui, ja saimme sovittua ensimmäisen esiintymisen ulkomaille. Keikka tapahtui Kööpenhaminassa, ja paikalle tuli Spinefarmin alamerkkiä Spikefarmia tuolloin pyörittänyt Sami Tenetz. Keikka oli sen verran mieleenpainuva, että hän päätyi kiinnittämään meidät Spikelle. Vaikuttikohan asiaan yhtään se, että Gummi hajotti lainasettinsä keikan päätteeksi?

– Pian pääsimme esiintymään myös Suomeen, ja se oli tietenkin melkoinen reissu. Mukanamme ollut teknikko oli jo lentokoneessa helvetinmoisessa kännissä, ja hän alkoi sitten heitellä mauttomia kommentteja stuerteille. Typeryyksien laukominen meni sen verran pitkälle, että koneen kapteeni päätti kutsua poliisit lentokentän tuloportille. Olisihan se ollut aikamoinen sisääntulo uuteen maahan, jos meidät olisi viety saman tien putkaan, mutta niin pitkälle ei kuitenkaan menty. Onnistuimme nimittäin puhumaan itsemme ulos tilanteesta. Jälkikäteen voi sanoa, että reissun alku hieman hämäsi, sillä mehän rakastuimme Suomeen jo tämän ensimmäisen vierailun aikana. Suomalaiset ovat hyvällä tavalla helvetin outoja, mutta niin olemme mekin – ja juuri siksi me pidämme toisistamme!

Tuohon aikaan ei todellakaan jäänyt epäselväksi, että Sólstafir-ryhmälle maistuvat niin alkoholi kuin muutkin nautintoaineet. Sinä päätit kuitenkin lopettaa nämä touhut jo kauan sitten.

– Vuoden 2023 loppupuolella tulee kuluneeksi kymmenen vuotta edellisestä drinkistä. Kun minulle vielä maistui, muistan säälineeni esimerkiksi absolutisteja. Että tuo kaveri ei juo koskaan, miten tylsää hänen elämänsä onkaan. Niin, onhan se todellakin hirveää, kun et pakkomielteisesti tuhlaa kaikkia rahojasi viinaan ja huumeisiin!

Kerro hieman enemmän raitistumisestasi.

– Vierailin Skálmöldin keikalla Harpa-konserttitalossa Reykjavikissä marraskuun lopulla 2013. Menin paikalle hyvissä ajoin, ja aloin tintata takahuoneessa viskiä ja kokaiinia. Kun sitten nousin lavalle, olin tietenkin aivan kamoissa. Myöhemmin illalla päädyin tekemään typeriä juttuja erään naisen kanssa baarin vessassa. Joku sitten tunsi jonkun, ja tarina kulkeutui tyttöystäväni korviin jo seuraavana päivänä. Kiistin kaiken krapulaisin silmin, mutta hän ei uskonut minua. Sitten nostin panoksia, ja lupasin lopettaa ryyppäämisen ja sekoilemisen. Peli oli kuitenkin jo menetetty, ja hän lähti.

– Samaan aikaan olimme aloittamassa Ótta-albumin (2014) nauhoituksia, ja muutin studion tiloihin joulu- ja tammikuun ajaksi. Vaikka olisin voinut ryypätä, pysyttelin koko session ajan kuivin suin. Sama linja jatkui myöhemminkin. Kun takana oli vuoden verran selväpäisyyttä, tajusin löytäneeni uuden elämäntavan. En enää halunnut palata siihen harhaiseen ja rahat nielevään todellisuuteen, jossa joudun valehtelemaan läheisilleni, kärsimään mielenterveysongelmista ja niin edelleen.

– Viimeiseksi jäänyt humalainen Suomen-reissu oli ihan kuvaava. Teimme muutaman keikan rundin syksyllä 2013, ja kierros päättyi Helsinkiin. Menimme jatkoille jollekin moottoripyöräklubille, ja vedin viinaa ja amfetamiinia seuraavaan aamupäivään asti. Siitä oli perkeleen kiva lähteä lentokentälle… Niin tosiaan, kaipaanko tällaisia juttuja? Enpä varsinaisesti!

Teksti: Timo Isoaho
Lue koko haastattelu Soundista 11/22.