Kun keikkarintama viimein on auennut, on elävää musiikkia tullut viime aikoina kuunneltua todella tiuhaan tahtiin. Taso on ollut kauttaaltaan kovaa, mutta kyllä Death Hawksin Sun Ra -veto Tampereen G Livelabissa on toistaiseksi ollut selkeä huippu. Samalla reissulla opin, että tämän loistavan idean isä on itse asiassa Matti Nives, joka oli tilannut tamperelaisilta setillisen Ra-musaa loppuvuoden 2021 We Jazz -festareille. Matille 10 pistettä ja papukaijamerkki!
Nykyään maailmalla toimii jo muutama joko suoraan Sun Rata tai hänen vahvasti innoittamaansa musaa soittava orkesteri, ja olen niistä pari nähnytkin livenä. Vilpittömästi voin kuitenkin todeta, että Death Hawksin näkemys ja tulkinta on kirkkaasti parasta mitä tästä aiheesta olen kokenut, jos ei oteta lukuun George Clintonin P-funk-perhettä, joka on Ran perinnön selkeä jatke nerokkaalla street wise -twistillä.
Samantapaisessa hengessä myös Death Hawks ei ole lähtenyt yrittämään toistaa Ran maailmaa, vaan nimenomaan esittää siitä oman versionsa. Kuitenkin niin, että alkuperäisen visio ja tunnelma pysyivät tallessa. Tenho Mattila on pätevä fonisti, mutta päinvastoin kuin olisi odottanut, nyt hän aivan alkua lukuun ottamatta keskittyi koskettimiin ja tekikin niillä pahaa jälkeä.
Death Hawks soitti Sun Ra -tuotantoa Tampereen G Livelabissa 25.2.2022 (KUVA: Tomi Palsa)
Pähkinänkuoressa ilmaisten Ran biisit — jos tarkkoja ollaan, niin mukana oli muidenkin Arkestran jäsenten sävellyksiä — saivat hiukan bluesahtavamman ja groovemman olomuodon Death Hawksin käsittelyssä, ja tietenkin nelihenkisen rockbändin psykedeelinen sointi sääti vielä lopputuloksen huikeaa raikkautta ja kaikessa moderniudessaankin avaraa ajattomuutta.
Viimeistään nyt tajusi, kuinka kehittynyt ja syvä grooven taju Death Hawksilla on noin yleisesti rockkollegoihinsa verrattuna. Ja tämä koskee koko bändiä. Nelikon liki telepaattinen tiiviys oli todellisten alan miesten tasoa ja kun miksaus oli täydellinen, pienimmätkin nyanssit tulivat perille. Esimerkiksi Door of the Cosmoksen laiska mutta funky riffi oli sitä sorttia, että paikoillaan pysyminen kävi minulle mahdottomaksi. Toisin paikoin äkkäsi kerrostumia, jotka olisivat voineet olla Sonny Boy Williamsonia tai Curtis Mayfieldiä 60-luvulta.
Biiseistä puheen ollen, listalla oli muun muassa Love in Outer Space, Nuclear War ja Angels and Demons at Play.
Death Hawks soitti Sun Ra -tuotantoa Tampereen G Livelabissa 25.2.2022 (KUVA: Tomi Palsa)
Tietty suola, itse asiassa hyvinkin voimakas, tuli siitä maukkaasta ja suorastaan subversiivisesta ristiriidasta, että yleissointi oli kaikessa täyteläisessä psykedeelisyydessään aika smooth ja mellow, mutta ”helposti” nautittavan ja sensuellisti kutsuvan pinnan alla tehtiin koko ajan mahtavaa myyräntyötä, jossa kaikki kliseet olivat jyrkästi pannassa. Eräänlainen kohtelias vallankumous, kuitenkin aidolla tositarkoituksella.
Teemu Markkula lauloi tapansa mukaan vaikuttavasti, mutta veti myös pari kolme erittäin hienostuneella tavalla tajuntaa laajentavaa kitarasooloa. Niissäkin havahdun siihen ”jumaliste, tämä ei kyllä muistuta ketään muuta” -oivallukseen. Sellaista ei voi feikata, siihen joko pystyy tai ei pysty.
Olin suoraan sanoen aika järkyttynyt, kun kuulin hyvin kansoitetun keikan jälkeen jätkiltä, ettei ohjelmistoa ole suunniteltu levytettäväksi. Sitä virhettä ei kerta kaikkiaan saa tehdä! Se olisi hulluutta ja kauheaa haaskausta.
Death Hawks soitti Sun Ra -tuotantoa Tampereen G Livelabissa 25.2.2022 (KUVA: Tomi Palsa)
Sanokaa minun sanoneen: Death Hawks Play Sun Ra -albumista tulisi klassikko, josta puhuttaisiin vielä kaukana tulevaisuudessa. Tiedän, että Ra siellä jossain nyökyttelee tässä kohden päätään painokkaasti. Tässä tulkinnassa ei nimittäin matkita häntä, vaan toteutetaan hänen musiikkinsa syvintä olemusta. Space is the place!
Teksti: Jussi Niemi