Viljandi Folk Music Festival
Viljandi, Viro
25.-28.7.2019
Teksti ja kuvat: Matti Komulainen
Neljäpäiväinen Viljandi Folk Music Festival (VFMF) kokosi yhteen reilut 25 000 kokijaa heinäkuun lopuksi. Eteläisen Viron 27. kansamusiikkitapahtumasta jäi mieleen folkin moni-ilmeisyyttä peilaavan eklektisen ohjelman lisäksi kansainvälisyys, huippuhelteet sekä yleisön spontaani osallistuminen tanssimalla ja laulamalla.
Musiikillisesti kiinnostavaa oli juuri maailmojen kohtaaminen, tämänvuotisena pääteemana kun oli tarinankerronta. Sen myötä vaikkapa paikallisten Riffarrican raskasiskuisen minimalismin ja orgaanista keijuleijuntaa tarjoilevan Duo Ruutin rinnalla kuultiin muun muassa ghanalaisen King Ayiosaban maanläheistä jytinää sekä Mongolian aroilta ponnistavaa Chooria.
Siltaa Atlantin yli rakensi vuorostaan The Heritage Project. Siinä kohtasivat virolainen bluegrass-combo Curly Strings ja kanadalaisviulisti April Verchin bändi.
Rockin ja kansanmusiikin fuusio on puolestaan inspiroinut Virossa monenlaisia bändejä Metsatöllin imussa. Zetod on Viron suurimpia yhtyeitä, ja Viljandissa se veti Kirsikkamäen lavan ympäristöön festivaalin sankimman yleisömassan. Nikns Suns on sekin jo iso nimi, mikä näkyi auliin eläytyvänä yleisönä retkueen VFMF-keikoilla. Black Bread Gone Mad on näissä puitteissa tuoreempi tulokas mutta sekin sai runsaasti huomiota.
Tapahtumaa alusta saakka organisoinut Ando Kiviberg vietti samaan aikaa 50-vuotissynttäreitään. Ne kokosivat sunnuntai-iltana juuri ennen The Heritage Projectin päätöskonserttia Kaivomäelle tämänvuotisen festivaalin koti- ja ulkomaiset tähdet lähes kaksi ja puolituntiseen yhteiseen All Stars -rutistukseen.
Ando Kiviberg on ollut organisoimassa jo 27 Viljandi-folkia.
Iso kokoontuminen intiimeissä puitteissa
Musiikki- ja kulttuuriopiskelijoiden 1990-luvun alussa käynnistämä VFMF haki ensin paikkaansa ja järjestettiin muun muassa nykyisen Park Hotell Viljandin sisäpihalla. Vaikka tänään pääkonsertit on keskitetty Viljandin keskiaikaisella linnavuorella ja sen kupeessa toimivaan Kansanmusiikkikeskukseen, VFMF kuuluu ja näkyy kaikkialla.
Reilun 17 000 asukkaan kaupungissa keikalta toiselle siirtyessä saattaa kuulla vaikkapa kotinsa ikkunalla istuvaa nuorta laulajaa, joka tulkitsee Nature Boyta bossanovana kitaralla itseään säestäen.
Satunnaisten yllätysesiintymisien lisäksi koko perheelle suunnattuun ohjelmaan sisältyi kaikkiaan 170 konserttia ja kymmeniä oheisaktiviteetteja. Tämän sai aikaan kaikkiaan 670 muusikkoa, joiden työtä avusti 250 vapaaehtoista talkoolaista.
Esimerkiksi laulupajoissa oli vetäjinä paikallisten asiantuntijoiden lisäksi tämän vuoden tähtiä, kuten ghanalainen King Ayisoba ja Sam Lee, brittiläisen alt-folkin Mercury-palkintoehdokas. Soitinkursseilla haettiin taas kullekin kiinnostuneelle omaa instrumenttia kokeilemalla. Vieraita perehdytettiin niin ikään paikalliseen perinteeseen, kuten reki-, työ- ja häälauluihin käytännön harjoitusten muodossa.
Tämänvuotisen VFMF:n ensimmäinen varsinainen konsertoija Lepaseree näytti, mitä nyky-folk on pohjimmiltaan. Energia ammennetaan virolaisesta lauluperinteestä ja kansankulttuuriin erottamattomasti kuuluvasta tanssista, jossa leikki yhdistyy kosiskeluun.
Yleisö riehaantui piireihin Lepasereen keikalla.
Lepasereen solistin ja multi-instrumentalisti Meelika Hainsoon ulosanti toi monin paikoin mieleen sukulaiskansa setujen etelä- ja kaakkoisvirolaisen runonlaulannan, samoin kuin työlauluperinteen ajalta, jolloin maatalousvoittoisen yhteiskunnan tärkein jokapaikan juhta hevosen jälkeen oli ihminen. Laululla kun kevennettiin arjen usein raskaita ja yksitoikkoisia askareita.
Näillä huudeilla folkia ei olekaan museoitu vaan se on jokapäiväisessä elämässä moneen mukautuvaa käyttömusiikkia ja -kulttuuria. Folk on osallistumista ja yhteistä kokemista – jopa varhaisessa iltapäivässä paahtavan auringon allakin. Triona tavallisesti toimivalle Lepasereelle kyseessä oli lisäksi erikoiskeikka, sillä koplan rumpalina vieraili monialataiteilija Reigo Ahven.
Naised Köögis vuorostaan voisi olla Viron vastine Värttinälle pienin päivityksin. Nelikon monimieliset tekstit Rakveren karvaisista karpaaseista ovat sitä itseään, beatboxingin siivittämät räpit taas viestivät, että kvartetti hallitsee perinteisen laulun ja soiton rinnalla myös urbaanit tyylit. Etua on siitäkin, että poppoon sanoittajista Kristiina Ehin on kotimaansa arvostetuimpia runoilijoita ja prosaisteja.
Toisenlaista lähestymistapaa edusti kaksikko Ülemakstud Rentslihärrad. Metsatöll-folkhevibändin Lauri Õunapuu ja VFMF:n ohjelmapäällikkö Tarmo Noormaa tanssittivat juhlakansaa pelimanniduona yökarkeloissa. Mörököllityyliin tulkittujen laulujen ja paljepelin vetovoima oli sitä luokkaa, että tanssilattialle hakeuduttiin heti äijien astuttua lavalle.
Metsatöll-folkhevibändin Lauri Õunapuu ja VFMF:n ohjelmapäällikkö Tarmo Noormaa tanssittivat juhlakansaa pelimanniduona yökarkeloissa.
The Heritage Project syntyi kuulemma spontaanista kohtaamisesta. Juurevien tyylien tutkiminen kiehtoi niin, että omilla tahoillaan arvostetut yhtyeet yhdistivät voimansa kahdessa VFMF-konsertissa. Curly Stringsin ja The April Verch Bandin vuoropuhelu toimi mainiosti virolaisten ja kanadalaisten kimppana.
Konsepti oli laajemminkin tämänvuotisen ohjelman erikoisuus. Useista paikallisista nimensä vakiinnuttaneista bändeistä ja artisteista oli rekonstruoitu kokoonpanoja, joilla tutkittiin uusia musiikillia sfäärejä tai tulkittiin uudelleen traditiota. Näistä spesiaaleista yhteenliittymistä vahvan vaikutuksen teki juuri tämä Atlantin yli kurkottava combo. Tuloksena oli rouheaa pelimannimeininkiä viuluin, kitaroin, mandoliinein ja banjoin. Yleisöä ei tarvinnut houkutella laulamaan mukana vaikkapa Curly Stringsin hittien tuoreissa sovituksissa.
Kiehtovaa sointia syntyi myös, kun Mari Kalkun astui lavalle rumpali Rasmus Puurin sekä VHK-juniorijousiorkesterin kanssa. Kalkun on kiertänyt maailmalla Islantia ja Japania myöten, viimeksi albuminsa Ilmamõtsan kanssa. Sen materiaalia oli nyt sovitettu isolle kokoonpanolle. Ratkaisu kasvatti musiikin dynamiikkaa ja loihti teoksiin uudenlaista hohdokkuutta.
VFMF:n pääkallopaikan viereisessä Johanneksen kirkossa kuultiin jälleen freesiä näkemystä folkista. Musiikkisuvun kasvatit, sisarukset Anu ja Triinu Taul, sekä hanuristi Tarmo Noormaa johdattivat kuuntelijat sävelmatkalle, jossa ikiaikaiset kaiut yhdistettiin moderniin viitekehykseen. Tilan akustiikka toimi hienosti kolmelle lauluäänelle ja laajalle valikoimalle instrumentteja säkkipillistä kitaraan ja huilusta rumpuun.
Niiden eri yhdistelmillä kehkeytyi hypnoottinen tunnelma. Laulusto vaikutti osin ennestään tutulta yleisölle – moni näytti laulavan välillä mukana tuoreita sovituksia säikkymättä.
Sisarukset Anu ja Triinu Taul sekä Tarmo Noormaa tutkivat folkia kirkkokonsertissa.
Soitellen maapallon ympäri
King Ayisoba esiintyi VFMF:lla kolmesti. Kuusimiehisen bändin meno oli diippiä etnoa ilman ilmeisiä pop-koukkuja poiketen vaikkapa Ghanan highlife- ja hiplife-tyyleistä. King Ayisoba kehitti flownsa piiskaamalla kaksikielistä kologoaan ja sylkemällä tekstiä vimmaisesti. Bändin neljä lyömäsoittajaa kehittivät syvän maanläheisen poljennon, jota täydensi Abaadongo Adontangan dorgo-puhaltimellaan hönkimä norsumainen mylvintä.
Sekstetin läsnäolo vakuutti muutenkin. Energia oli raivokasta, polyrytminen ja kerroksellinen jytinä taas pystyi haastamaan kenet tahansa moderneissa urbaaneissa genreissä. Pulssi tarttui jopa yleisömassan takaosan pikkutenaviin, jotka tamppasivat siinä kuin isommatkin kuuntelijat ilman käskyä.
Biiseistä My Friend, My Friend oli kunnianosoitus King Ayisoban varhaiselle tukijalle, ystävälle ja soittokumppanille, hiplife-tähti Terry Bon Chakalle, joka kuoli vuonna 2003 liikenneonnettomuudessa. Teos Wicked Leaders taas tarkentui Afrikan yhteen ydinongelmaan, ahneisiin yksinvaltiaisiin, jotka ryöstävät rikkaudet ja ajavat nuoret pakoon Eurooppaan. Kiiltokuvamaisen folkloren sijaan King Ayisoba ilmensi rujoa todellisuutta lauluin, joiden toivoisi ottavan tulta ainakin yhtä laajalti kuin Bob Marley 1970-luvulla.
King Ayisoba tarjoilee ghanalaista saundia maanläheisesti.
Sam Lee muistetaan paitsi vuosien takaisena Mercury-palkinnon nominaattina, myös musiikistaan, joka ammentaa Britteinsaarten vaeltavien heimojen kulttuurista. Jopa vuosisatojen takaiset laulut ilmentävät suullista kertomaperinnettä, jota Lee on tuonut esiin ansiokkaasti.
Livenä idea kuulosti yllättävän tutulta laulaja-lauluntekijämateriaalilta, johon yhtyeen viulisti ja kontrabasisti toivat miellyttävää akustista lämpöä. Kiertolaisten kansanperinteen vaalinnan ohessa Lee liputti ympäristönsuojelun puolesta. Hänen mukaansa britit ovat häpeällisen piittaamattomia kuluttamisensa seurauksista ja tuhoavat samalla uhanalaisten eläinlajien habitaatteja.
Kiinan Choor kuljetti vuorostaan yleisön Sisä-Mongolian ruohotasangoille, joiden traditiosta oli suodatettu erikoislaatuista fuusiota. Orkesteri yhdisti soinnissaan monikerroksisia lauluharmonioita isoiskuiseen poljentoon. Soitossa oli niin paljon puhtia, että etnoimmat jousi- ja kieli-instrumentit tuntuivat hukkuvan tasaiseen pauhuun. Ulkoisesti, etenkin tarkkaan harjoiteltujen koreografioidensa samoin kuin eksoottisten asuvalintojen johdosta, ryhmä toi yllättäen mieleen Gogol Bordellon.
Varsinaista tarinankerrontaa VFMF:lla edusti TUUP (The Unprecedented Unorthodox Preacher), alias Godfrey Duncan. Guyanalaissyntyinen ja Britanniassa varttunut Duncan ammensi lapsuudessa kuulemistaan kertomuksista, säestäjänään huilisti Keith Waithe. Tarinat siitä, miten linnut saivat värinsä, ja miksi pitää välttää kuuntelemasta merenneitojen laulua täysikuulla, hiljensivät katsomon. Kaksikko vakuutti myös taidoillaan luoda kerronnan taustaksi sademetsän äänimaailma ihmisäänellä ja muutamalla instrumentilla.
Kahden TUUP-esityksen lisäksi Keith Waithe liittyi vielä VFMF-karonkkaan kymmenien muiden artistien kanssa Ando Kivibergin kutsumana. Isäntäväen supliikissa korostui kielellinen ulottuvuus, kansainväliset vieraat taas todistivat musiikin toimivan kaikki rajat ylittävänä universaalina kommunikoinnin välineenä.
Viljandi Folk Music Festival sai alkunsa nykyisen Park Hotell Viljandin tiloissa. Sieltä on vain harppaus nykyiselle festivaalialueelle kaupungin linnamäelle.
Festarivieraita perehdytettiin keikkojen lomassa paikalliseen perinteeseen, kuten reki-, työ- ja häälauluihin käytännön harjoitusten muodossa.
The Heritage Projectissa kohtasivat Curly Strings ja The April Verch Band.
Raskasta poljentoa folkiin miksaava Nikns Suns hyppyytti yleisöä +29°C-helteessä.
Mari Kalkun soitti VFMF:lla ison kokoonpanon kanssa.
Sam Lee veti VFMF:n Kaivolavan ympäristön täyteen.
Choor toi Viljandiin tuulahduksen Kaukoidän soinneista Mongoliasta Kiinaan.
TUUP eli Godfrey Duncan vei sademetsien hämäriin spoken word -sessiossaan.
VFMF on koko perheen juhla, johon junioritkin osallistuvat.
Viljandi-folkin promoottori Ando Kiviberg kokosi festivaalin lopuksi yhteen koti- ja ulkomaisia tähtiä vastaten itse säkkipillin ohella kontrabassosta eri kokoonpanoissa.