Festariraportti: Rockcock kuuluu kaikille – Kuopiolaisfestivaali sanoin ja kuvin

Rockcock, Väinölänniemi, Kuopio, 28.7.2017

Vesa Siltanen

Teksti ja kuvat: Vesa Siltanen

Rokkikukko kiekui Kuopiossa tänä vuonna jo viidettätoista kertaa. Meikäläiselle tämä oli kuitenkin ensimmäinen vierailu näillä kinkereillä. Visiittini jäi nyt vain yhden päivän mittaiseksi, mutta siihenkin mahtui monipuolisesti artisteja kuumimmasta radiopopista kasari- ja ysärinostalgian kautta thrash metaliin.

Sateisesta eteläisestä Suomesta usean tunnin matkaamisen jälkeen Kuopioon saavuttaessa aurinko paistoi mukavasti festivaalitunnelmaan johdattaen. Myöhemmin synkät pilvet kuitenkin peittivät taivaan ja pientä vesitippaakin saatiin niskaan, mutta ei niin paljoa että olisi sadetakkia pitänyt kaivaa laukusta. Iltaa kohti pilvetkin alkoivat kaikota auringon laskiessa mailleen. Ilma oli kuitenkin lämmin eikä tarvinnut polttaa naamaansa paahteessa.

Aikataulusyistä johtuen perjantain ensimmäiset esiintyjät jäivät näkemättä, mutta niistä kaikki on tullut jo aiemmin tänä kesänä nähtyä ja hyviksi todettua. Battle Beast piti Tuska-festivaaleilla täyttä telttalavaa kämmenellään ja Kaija Koo viihdytti puolestaan Tammerfesteilla. Stam1na taas toimii aina kuin junan vessa päivästä ja paikasta riippumatta.

”Rokki kuuluu kaikille, kuten festivaalin slogan kuuluu.”

Saavuin ihmettelemään menoa Jenni Vartiaisen kerätessä Rantalavan edustalle suuren joukon ihmettelijöitä ja mukana laulavia ja tanssivia. Vartiaisen joitain kollegoitaan hieman hillitympi esiintyminen luottaa hyppimisen ja pomppimisen sijaan laulajan lavapreesensiin sekä biiseihin, joista osa toimii hyvin, osa ei niinkään.

Päälavalla esiintyneen Sannin kävi spiikkaamassa sisään Sakari Kuosmanen, jonka olemus ja jutut olivat yllättävän piristäviä ja erilaisia joka festareilla muuten niin tyypillisiin ja geneerisiin ”onko hyvä meininki, iso käsi esiintyjälle”-juontajiin verrattuna.

Mutta eipä tänne juontajia olla tultu katsomaan vaan artisteja, joista tosiaan päälavalle kapusi kovassa huudossa oleva Sanni. Sanni oli kerännyt Stadionlavalle todella ison yleisön, jonka ikäjakauma kulki oikeasti lapsista vanhuksiin. Rokki kuuluu kaikille, kuten festivaalin slogan kuuluu. Tai no, miten paljon Sanni nyt sitten on sitä rokkia, mutta kuitenkin.

Sanni, Kuopio Rockcock 2017

”En ihmettele, miksi Sanni vetoaa suureen yleisöön, mutta itse en vaan koe samaa huumaa.”

En ihmettele, miksi Sanni vetoaa suureen yleisöön, mutta itse en vaan koe samaa huumaa. Osassa biiseistä on potentiaalia ja ideaa, mutta lopullinen toteutus tökkii. Ja myönnetään että yksi asia, joka itsellä hankaa vastakarvaan, on juurikin Sannin laulutyyli – asia, josta tämä laulaakin yhdellä uusimmista kappaleistaan. Sannin bändi ja lavakokoonpanoltaan rumpuja ja samplereita myöten hyvin samankaltainen Vesala uppoaa meikäläiseen paremmin.

Pienen huilitauon jälkeen kävin pikaisesti tarkistamassa Klamydian nykykunnon ja toteamassa sen pysyneen yhä vaan ennallaan. Eipä siihen oikein voi muuta lisätä!

Tähän kohtaan voisi sanoa muutaman sanasen itse festivaalialueesta, joka tuntui tällaiselle ensikertalaiselle jotenkin oudolta. Rockcockin alue on kompakti, mutta silti esimerkiksi Puistolavan sijainti oli pieni mysteeri. Lähes heti sisääntuloporttien läheisyydessä sijainnut lava jäi ainakin itselläni tyystin huomaamatta ensimmäistä kertaa sisälle astellessa. Muutenkin opasteet olivat hieman puutteelliset ja taisi festivaalin nettisivuillakin ollut aluekartta olla virheellinen, sillä itse en ainakaan löytänyt millään yhtä karttaan merkittyä vesipistettä. Onneksi ei ollut seksihelle eikä vettä tarvinnut juoda litratolkulla, mutta silti asia hämmensi.

Lisäksi tämän piilossa olleen Puistolavan viereen oli laitettu joku motocross-temppurata, jossa ajeltiin jopa silloin, kun lavalla soitettiin. Söi hieman fiilistä, kun vaikkapa Dingo tunnelmoi Kulkuri ja kaunotar -balladia ja vieressä moottoripyörät pärisevät ja surisevat.

Dingo, Kuopio Rockcock 2017

”Neumannin kitaralla ei kyllä ollut mitään virkaa.”

Tästä saadaankin oiva aasinsilta seuraavaan esiintyjään eli paluukeikoilla festivaaleja kiertävään Dingoon, jota odotin hieman pelonsekaisin tuntein. Suurin kysymys oli tietysti Neumannin äänen kunto ja täytyy sanoa, ettei siinä ollut mitään valittamista. Sen sijaan Neumannin kitaralla ei kyllä ollut mitään virkaa. Monissa aiempien keikkojen arvioissa on puhuttu teknisistä ongelmista, jonka vuoksi kitarasta ei kuulu mitään, mutta kyllä se on miksaaja, joka skeban pitää lähes äänettömänä! Enkä kyllä ihmettele, sen verran haparoivalta ja erikoiselta Nipan kitarointi ainakin näytti, että olisi mennyt turhan progeksi jos siitä olisi vielä kuulunutkin jotain.

Muu bändi soitti sen sijaan tiukasti, vanhat klassikot upposivat hedelmälliseen maaperään ja yleisö lauloi antaumuksella mukana. Tosin jossain välispiikissään Neumann kysyi, sopiiko tehdä seuraavaksi hyppy 90-luvulle, johon yleisö vastasi kuorossa ”EI”. Nauratti.

Tässä vaiheessa iltaa allekirjoittanut piti hieman taukoa ja käväisi haistelemassa tunnelmaa festivaalialueen ulkopuolella ennen illan päättävää Megadethia, jota ennen muuten nähtiin päälavalla Antti Tuiskun spektaakkeli. Melkoinen tyylisuunnan muutos siis. Megadeth erottui muutenkin tyylillisesti päivän annista Stam1naa ja pikkulavan suurelle yleisölle tuntemattomia bändejä lukuunottamatta. Tästä huolimatta Megadeth-paitoja näkyi runsaasti siellä täällä. Perjantain festaripaitojen top kolme taisikin olla: 1. Iron Maiden, 2. Megadeth, 3. muut.

Megadeth, Kuopio Rockcock 2017

”Soittopuoli Megadethilla on aina ollut hallussa, mutta Mustainen ääni on viime vuosina ollut paikoin todella kammottavaa kirskuntaa.”

Lopulta varttia vaille puolenyön päräyttivät Dave Mustaine ja kumppanit lavalle. Soittopuoli Megadethilla on aina ollut hallussa, mutta Mustainen ääni on viime vuosina ollut paikoin todella kammottavaa kirskuntaa. Kuopiossa laulukin onneksi kulki ja soittimien virettä oli laskettu laulamista helpottamaan. Joidenkin hittien kohdalla tämä sävellajin muutos hieman pisti korvaan, mutta ei liian häiritsevästi. Joskus tällainen vireen tiputtaminen saa biisit kuulostamaan ”löysiltä”, mutta ei Megadethin kohdalla.

Yhtyeen setti läpileikkasi melko tasapuolisesti koko yhtyeen uran ja sisälsi myös muutamia viimeisimmän Dystopia-albumin biisejä, jotka istuvat hittien sekaan sujuvasti. Hangar 18:lla käyntiin polkaistuun settiin mahtui paljon keikkavakioita She-Wolfista Symphony of Destructionin ja Peace Sellsin kautta encorena soitettuun Holy Wars… The Punishment Due -klassikkoon. Suuria yllätyksiä ei iltaan mahtunut, mutta kyllä tämäkin kelpasi, varsinkin kun yhtye tosiaan oli nyt paremmassa iskussa kuin viime näkemällä.