Nykyajan elävää musiikkia ja vuosikymmeniä vanhaa liikkuvaa kuvaa, samassa paikassa samaan aikaan: Kaksi hienoa taidemuotoa kohtasivat viikonloppuna Tampereella Loud Silents Festival -tapahtumassa, jonka näytöksissä artistit soittavat vanhojen mykkäelokuvien päälle.
Loud Silents Festival 22.–24.4.2016 Tampere
Teksti: Karoliina Kantola
Neljättä kertaa järjestettävillä festivaaleilla näytettiin 1920–40-lukujen suomalaisia, yhdysvaltalaisia ja saksalaisia mykkäelokuvia. Skriinille heijastettiin muun muassa scifiä, kauhua sekä dokumentin ja fiktion yhdistelmää. Artisteina olivat muun muassa suomalaiset I Was a Teenage Satan Worshipper ja Khid sekä saksalainen Günter Buchwald.
Lauantai-ilta Tampereen ylioppilasteatterilla päättyi mustavalkoiseen kauhutarinaan, kun projektori alkoi pyörittää saksalaiselokuvaa Nosferatu. F.W. Murnaun ohjaama ja Henrik Galeenin käsikirjoittama mykkäelokuvaklassikko perustuu Bram Stokerin Dracula-romaaniin. Festivaalilla tämä vuonna 1922 ilmestynyt puolitoistatuntinen sai taustalleen – tai oikeastaan edustalleen – Lauri Porran ja Veli Kujalan.
Stratovariuksen basistina tunnetun Porran ja harmonikkataiteilija Kujalan yhteistyö yllätti aluksi kuin Dracula ovensuulla, mutta lopulta sopi elokuvaan kuin kulmahampaat vampyyrille. Kujala soitti neljäsosasävelharmonikkaa, joka mahdollistaa tavallista harmonikkaa hieman monipuolisemman sävelvalikoiman. Porran instrumentteja olivat guzheng eli niin sanottu kiinalainen kantele, tamburiini ja tamburiinin sukulainen pandeiro, afrikkalainen sormipiano, ja toki sähköbasso. Eri efektit antoivat vielä lisämaustetta miesten monipuoliseen keitokseen.
”Uuden ja vanhan välillä oli huvittaviakin ristiriitoja”
Mykkäelokuvan ja livemusisoinnin kombinaatio oli enimmäkseen erittäin onnistunut. Yhtäältä musiikin ja filmin yhteispeli toimi saumattomasti, toisaalta uuden ja vanhan välillä oli huvittaviakin ristiriitoja. Oli viihdyttävää katsoa esimerkiksi tahattoman koomisia kohtauksia ja näyttelijöiden korostettuja eleitä samalla kun taustalla kuului taitavaa ja uskottavaa musisointia.
Toisinaan elokuvaa seuratessa unohtui täysin, että valkokankaan edessä kaksi muusikkoa todella soitti useita soittimia. Tietyt rytmitykset ja sorminäppäilyt sopivat mainiosti kuviin, jossa esimerkiksi hevoset laukkasivat tai ihmiset juoksivat. Musiikin kaiku sekä äänenvoimakkuuden vaihtelu tukivat elokuvan suurten varjojen käyttöä ja jännittäviä kohtauksia. Jännitysmusiikki ei ollut kuitenkaan aina tyypillistä tai ennalta arvattavaa elokuvajännitysmusiikkia, mikä niin ikään oli virkistävää.
Toisaalta jos duon taidonnäytettä jäi seuraamaan hypnoottisesti pitkäänkin, muutama vampyyrikohtaus saattoi mennä ohi. Toisinaan Porra ja Kujala olivat ehkä kreivi Draculaa koukuttavampia.
Musiikin tangomaiset vivahteet, kansanmusiikin kaiku ja basson voima olivat vaikuttavia. Porran ja Kujalan mukaan he ovat säestäneet Nosferatua jo 13 vuotta sitten vastaavanlaisessa tapahtumassa ja tämänkertainen oli uusi sovitus edellisestä. Kujala naurahti, että Loud Silentsin esitystä on harjoiteltu, muttei sentään ihan näitä kolmeatoista vuotta. Vaikka melkein se siltä kuulosti.