Keikkaraportti: Jean-Michel Jarre teki Helsingin Jäähallista lasertemppelin, josta yleisö poistui endorfiinihumalassa

Jean-Michel Jarre
Jäähalli, Helsinki
31.10.2016

Teksti ja kuvat: Sami Turunen
Katso kattava kuvagalleria jutun lopusta!

Jean-Michel Jarre edustaa monelle varttuneemmalle elektronisen musiikin ystävälle jotain käsittämättömän suurta, mystistä ja lähes jumalallista hahmoa. JMJ on alleviivatusti yksi niistä toiseen ääniuniversumiin oven avanneista pioneereista yhdessä Vangelisin, Kraftwerkin ja Tangerine Dreamin kaltaisten ikonien kanssa, jotka käytännössä loivat kyltymättömän uteliaisuutensa ja kokeilunhalunsa myötä täysin uuden genren silloiseen musiikkiteollisuuteen 1970-luvulla.

Nämä aikaansa edellä käyneet syntikkavelhot mahdollistivat sen, että meillä on nykyään eletronisessa musiikissa lukuisia alatyylejä aina kaupallisesta edm:stä ug-raveihen. Tuolloin konemusiikkia tehtiin massiivisista laitteista kymmeniä piuhoja ja sähkövirtoja säätelemällä.

Vaikka pilvenpiirtäjien kokoinen show oli puristettu kompaktiin akvaariokokoon, loivat laservalot ja 3D-efektein koristellut led-seinät tunneaallon, jonka vietäväksi oli helppo antautua.

Sekvenssereitä ei alkutaipaleella vielä tunnettu, joten muun muassa luupit piti leikata ja liimata käsin nauhalle ja pyörittää toisten soundien kanssa päällekkäin masterille. Työtä oli eksponentaalisesti enemmän kuin nykyään, jolloin soundipankkeja ja rytmejä voidaan muovata sekunneissa ja biisejä voi idean tullen säveltää ja miksata suoraan jopa kännykällä.

Jean-Michel Jarre aloitti maailmanvalloituksensa tasan 40 vuotta sitten legendaarisen Oxygéne-albuminsa myötä. Kotiinsa rakentamassaan studiossa äänitettyä merkkiteosta on myyty maailmanlaajuisesti yli 12 miljoonaa kappaletta. Yhteensä Jarren levyjä on myyty yhteensä päälle 80 miljoonaa.

Ranskalainen visionääri tunnetaan myös 1980-luvun alussa alkaneista, toinen toistaan massiivimmesta ja visuaalisuutta äärimmäisyyksiin puskevista ulkoilmakonserteista maailman metropoleissa. Hän oli myös Kiinassa yksi ensimmäisistä länsimaisista artisteista, jonka äänitteitä sai myydä vapaasti kansalle – varmasti pitkälti sen takia, että hänen musiikkinsa oli abstraktin instrumentaalia eikä altistanut pahoille ajatuksille.

Siirtykäämme tähän päivään. JMJ:n neljäs vierailu Suomessa aiheutti etukäteen erittäin vahvan, kaksijakoisen tunnetilan: toisella olkapäällä pomppi järjettömän innostuksen vallassa lapsena C-kasettaja puhkikuluttanut syntikkadiggari ja toisella ajattelijapatsaan asennossa epäilijä, joka mietti, riittivätkö Helsingin Jäähallin puitteet kattamaan megalomaanisista elämyksistä tunnetun miehen tulevaa näytäntöä.

Jäähallissa koettu show jätti muistijäljen. Jarren musiikki on aina onnistunut kuljettamaan kuulijansa toisiin universumeihin ja tuonut heille ison sylillisen hyvää oloa. Niin myös tälläkin kertaa.

Yleisö oli täysillä mukana ensimmäisistä tahdeista lähtien ja poistui lasertemppelistä vahvassa mentaalisessa endorfiinihumalassa.

Vaikka pilvenpiirtäjien kokoinen show oli puristettu kompaktiin akvaariokokoon, loivat laservalot ja 3D-efektein koristellut led-seinät tunneaallon, jonka vietäväksi oli helppo antautua.

68-vuotias Jarre oli vedossa ja pomppi yhtä viriilisti kuin nuoremmat usb-dj:t god-moodissa edm-festareilla.

Mestari liikutti ja leijutti niin kokeneempaa analogikansaa kuin nuorempaa reivaajaakin puolitoistatuntisen keikan ajan. Väliin mahtui muutamia välispiikkejä, joissa konemusiikin kummisetä osasi ottaa yleisönsä ja sai erittäin lämpimän vastaanoton.

Electronica-setin aikana kuultiin, kuinka Jarre loihti ääniaaltoja monenlaisilla laitteilla vanhemman polven analogilaitteista uudempiin syntetisaattoreihin. Maestro tarttui muutaman biisin ajaksi myös sähkökitaraan, pad-keyboardiin ja legendaariseen laserharppuun.

68 vuoden ikään ehtineellä avantgardistilla oli mukana soundia tuottamassa kaksi perkussionistia, jotka vastasivat myös vocodereista. Mr. Jarre itse oli vedossa ja pomppi yhtä viriilisti kuin nuoremmat usb-dj:t god-moodissa edm-festareilla.

Keikan jälkeen huomasin pyörittäväni Spotifystä Jarren discografiaa useamman päivän ajan. Syntikkagurun tuotannon kertaaminen olikin pitkästä aikaa todella paikallaan ja ihmettelin, miten edellisestä kuuntelusta olikin vierähtänyt niin pitkä tovi.

Jään innolla odottamaan Jean-Michel Jarren seuraavaa tuotantoa. Vielä kun pääsisi jonain päivänä todistamaan Jarren ja Vangelisin yhteiskeikkaa, niin universumissa olisivat planeetat poikkeuksellisen hyvin linjassa.

Jarre Helsingin Jäähallissa:

The Heart of Noise, Part 1
The Heart of Noise, Part 2
Automatic, Part 2
Oxygène 2
Circus
Web Spinner
Exit
Équinoxe 7
Conquistador
Oxygène 8
Zero Gravity (Above & Beyond Remix)
Souvenir de Chine
Immortals
Brick England
The Architect
Oxygène 4
Glory
Équinoxe 4
The Time Machine

Encore:
Oxygène 17
Stardust
Quatrième Rendez-Vous