Lappuhaalareita, ärräpäitä ja nostalgiaa – We Love The 90’s Festival 2014 | 29.–30.8. Helsinki

Monelta suunnalta on korviimme rantautunut lähiaikoina käsityksiä, joiden mukaan paraikaa on meneillään ysäribuumi. Jotensakin tämä pitänee kutinsa, sillä buumin ruokkimiseksi järjestettiin myös Tuskan ja Flow’n tantereena paremmin tunnetulla Helsingin Suvilahden alueella ensimmäinen We Love The 90’s -otsakkeella kulkenut festivaali. Kun mukana ovat niin Pandora, Mr. President, Waldo’s People ja Aikakone, mikä voisikaan mennä pieleen? Hypätäänpä hetkeksi eurodancen unohdettuun aarreaittaan!

Päivä #1 − Perjantai 29.8.

Porttien auettua ensimmäisenä festivaalipäivänä kello 15, oli moni vielä kotona tai työpaikalla ilmoja pitelemässä. Kun sade noin kello 18 paikkeilla hellitti, alkoi väkeä pikkuhiljaa valua alueen tuntumaan. Ja sitten sitä valuikin. Ja valui lisää. Moni kirosi niin Captain Jackin kuin Mr. Presidentinkin keikkojen lipumista ohi sillä välin, kun VIP-jonoa purettiin ilmeisen alimitoitetun festivaalihenkilökunnan voimin.

Onneksi Alexian keikka We Love -päästagella tarjosi jonottajille auditiivista nannaa samalla, kun yksi toisensa jälkeen auki sihautetut eväsoluet valuivat alas asiaan pääsemistä odottavien kurkuista. Puhtaasti raikunut Summer Is Crazy ja ne muut biisit irrottivat onneksi monista aivokuoren poimuihin piilotettuja tanssimuuveja pitäen näin sopivan lämmön päällä.

Sisällä festivaalialueella pääsi yllättymään siitä, kuinka paljon porukkaa nostalgis-hassuttelevaisella pohjavireellä käyntiin polkaistu festivaali olikaan Suvilahteen onnistunut keräämään. Oli äitiä, tytärtä, nutturaa ja lappuhaalaria, oli tuulipukua ja vakuutusyhtiön Janipetteriä perseet olkaimille viskanneine duunikavereineen. Vastaantulevat ilmestykset katselivat maailmaa milloin keltaisten, milloin sinisten ja milloin vaaleanpunaisten ”aurinkolasien” takaa. Kaikkialla näytti olevan vähintäänkin jeesjees-meininki.

Paitsi kalja- ja vessajonoissa. Eräs naishenkilö kertoi jonottaneensa vessaan pääsyä 40 minuuttia. Se ei tosin haitannut, sillä hätä ei ollut infernaalinen. Ja olihan ukkokin vielä kaljajonossa.

We Love The 90’s -festarin järjestäjille on annettava kiitosta varsin monipuolisesta ruokatarjonnasta kaikille lipun ostaneille avoimen ohjelma-alueen puolella. Löytyi kebabia, hodaria, makkaraperunaa, mexicolaista, lettua, muikkua, kiinalaista ja thaikkua. 2010-luvun festivaalikävijät ovat tällä sektorilla tiedostavia ja festivaalille kuin festivaalille on iso etu, mikäli tarjolle saadaan oikeasti muutakin kuin perunanakkia ja nakkiperunaa.

Propseja ropisee myös VIP-puolen parvekemaisesta pikkuloungesta, jonne sijoitetuilta säkkituoleilta käsin oli mahdollista saavuttaa juuri oikealla tavalla kermaperseinen näkymä muun yleisön yli päälavan virkaa toimittaneelle We Love -stagelle. Kovin montaa festivaalivierasta luukkumaiseen tilaan ei tosin kerrallaan mahtunut.

Perjantain hornankattilaksi osoittautui nimensä mukaisesti Kattilahallin Stara-klubi, jossa pidetyt Mr. Presidentin, Aikakoneen ja Dr. Albanin keikat lipuivat allekirjoittaneelta täysin ohi − vain, koska tien sisälle raivaamiseen olisi mitä luultavimmin vaadittu pippurikaasua. Kimpaantunutta festivaalikansaa liikehti Kattilahallin kapean kulkuaukon välittömässä läheisyydessä oletettavasti yhtä paljon kuin saunaksi jälkeenpäin tulleen tiedon mukaan lämmenneen luolan sisäpuolellakin.

Saimmepahan poloiset sentään raitista ilmaa. Onneksi isommilla Findance– ja We Love -stageilla omat settinsä myöhemmin tempaisseet Günther ja E-Type saivat tunnekuohun vallassa kärvistelleen ysärikansan sulamaan näpeissään illan päätteeksi. Läheisyys − jota muuten todella riitti − lämmitti elokuun pimenevässä illassa.

Päivä #2 − Perjantai 30.8.

Ensimmäisen festaripäivän käytännön järjestelyihin kohdistuneen nuivahkon palautteen jäljiltä sekä henkilökunnan että bajamajojen määrää oli lauantaina lisätty. Kello viiden korvilla meininki paikan päällä olikin aivan toinen kuin ensimmäisenä päivänä. Paitsi että toiminnan sujuvuutta oli tehostettu, oli paikalla vielä tässä vaiheessa myös lukumääräisesti huomattavan vähän vieraita. Näin, vaikka ei edes satanut. Kenties perjantain tungos oli pelästyttänyt osan paikalle aikoneista. 

Sitten JS16 laittoi menemään Kattilahallissa (jee sisällä!):

E-Roticin tanhutessa Findance-stagella:

 

Kas näin.

Kaiken tämän ohessa kuulin eräältä mediakuvaajalta tarinan siitä, miten hän ei perjantaina Kattilahalliin kertaalleen uskaltauduttuaan ollut päästä jatkamaan hommiaan lainkaan.

Lauantaina henki kulki paremmin, eikä vessaan pääsyä tai virvokkeitakaan joutunut ohjelma-alueella odottelemaan inhimillistä muutamaa minuuttia kauempaa. Sen sijaan VIP-puolella sekä vessaan pääsy että myöhemmin myös ruuan saanti olivat toisenakin päivänä astetta suuremman työn takana. Onneksi ohjelma-alueella oli mistä valita.

Kuuden jälkeen We Love -stagella omaa pläjäystään käynnisteli Modern Talking -huippuvuosiensa jälkeen soolojakin julkaisseen Thomas Andersin Modern Talking Bandiksi nimetty nostalgialinko. Yhden festivaalin uskollisimmista fanikatraista lavan etuselle kerännyt rykmentti pani jalalla koreasti, vetäen puoleensa myös yhdet ilmapikkuhousut. Valitettavasti ne kuitenkin tipahtivat toisen, vain muutamaa kymmentä senttiä edempänä omaa neliömetrin aluettaan naarasleijonan lailla suojelleen naisfanin olkapäälle.

Hausmyllyn startatessa keikkaansa Kattilahallissa vähän ennen iltaseitsemää, oli tilanne oviaukolla jälleen totutun tursuava.

Perjantain päättäneen E-Typen ohella yksi festivaalin odotetuimmista artisteista lieni ruotsalainen Pandora, jonka edesottamuksia seuraamaan oltiin kuuleman mukaan saavuttu ainakin Turusta asti. Kinkerit päätti muhkean sirkusteemaisen shown ympärilleen rakennuttanut DJ Bobo saaden loputkin kulmaukset Suvilahden tantereesta tömisemään.

Iltakahdeksan jälkeen harva alueella jaksoi enää repiä harmonikkaansa edes siivottomasti pitkin asfalttia lojuneista muovituopeista. Eittämättä kaivatun tapahtuman luoma yhteisöllisyys lämmitti festivaalikansaa, jota saatiin lopulta paikalle peräti 23 000 yksilön edestä. Vuoden päästä on luvassa kakkoskierros. Paremmalla varautumisella tässä on hyvät ainekset muutaman kesän menestystarinalle.

Kirkkonummelaisen Sepon sanoin: ”Onhan täällä tätä säätöä ollut, jonoja ja sellaista. Mutta mikäpä tässä, hyvää porukkaa ja käteistä vyölaukussa. Eihän tänne oo valittaan tultu vaan naattimaan!”


 

Teksti ja kuvat: Eero Tarmo