Synninpäästö laulajalle – Fear Factory | 7.11.2015 Unioni-festivaali, Helsinki

Kuvakaappaus YouTube-käyttäjän TrulyStucker videosta.

Sosiaalinen media muistuttaa edellisestä Fear Factory -keikastani kuluneen prikulleen kolme vuotta. Juhlahumun sijaan takaraivossa jyskyttää musertava pettymys samaisten vuosien takaa, jolloin Devin Townsendin lämmittelijä veti – valtaosin laulajansa Burton C. Bellin alisuorituksen valossa – maton paikalle saapuneiden konemetalliystävien alta.

Edellisestä Unioni-sisäfestivaalista ei sentään niin kauaa ole, vaan ensimmäiset kinkerit juhlittiin reilu vuosi takaperin. Tuolloin jengiä oli ainakin ensimmäisenä päivänä niin maan perkuleesti, että jopa kapasiteetin ylityksestä huhuiltiin. Nyt sen sijaan Circuksessa on väljää. Vaikka kävijämäärä näyttäisi illan edetessä kasvavan, ei tarvitse kuin kävellä takaseinän baaritiskille huomatakseen lavan edustan luoman illuusion.

”Vaikka kävijämäärä näyttäisi illan edetessä kasvavan, ei tarvitse kuin kävellä takaseinän baaritiskille huomatakseen lavan edustan luoman illuusion.”

Itse olen paikalla lähinnä pääesiintyjän takia, mutta olisinko valmis maksamaan kaikkine ennakkoluuloineni esityksestä 36 euroa? Epäilen, ja niin luulen tehneen monen muunkin saapumatta jättäneen keikkavieraan. Lauantai-illalle oli buukattu neljä eri kohderyhmän esiintyjää: Fear Factorya ennen kuultiin A.R.G.:n setämies-thrashia, Sonic Syndicaten metalcorea sekä Swallow The Sunin jurnutusta, joista varsinkaan viimeisin ei herätä allekirjoittaneessa minkäänlaisia tuntemuksia.  Toki kuulijoiden kaikkiruokaisuuden varaan voi jossakin määrin rakentaa, mutta eritoten lauantai-illan kattaus on kovin kummallinen. Veikkaan, että viime vuoden yleisöryntäys johtui osaltaan löyhistä, mutta sopivasti iltaa yhteen sitovista musiikillista teemoista.

Viimeisimmällä albumillaan vakuuttanut Sonic Syndicate on kieltämättä kiva nähdä ensimmäistä kertaa elävänä, mutta kun lavaa tuijottaa hetkosenkin pidempään, soittajien virkeästä liikkeestä huolimatta mielen valtaa surkuhupaisuus. Nelimiehisessä kokoonpanossa on totta tosiaan jäljellä yksi jäsen kuusipäisestä, alun perin kahdella laulajalla toimineesta kokonaisuudesta. Kuutisen vuotta vokalistin tonttia hoitanut Nathan J. Biggs on lavaeleineen yksi yhteen hyvä ystävänsä Soilworkin Björn Strid, joten liikettä löytyy mutta muoviselta maistuu.

”Jollakin, hyvin mahdollisesti teknisellä, ilveellä Bell suoriutuu lauluistaan mainiosti.”

”This is Demanufacture!” Illan pääesiintyjän teemana on tämän kertaisella visiitillä polkaista käyntiin klassikkoalbuminsa kaksikymmenvuotisjuhlakiertue. Vaikka levy jotakin hyvää aikoinaan aloittikin, voi sen roolista Fear Factoryn katalogissa olla montaa mieltä. Ajatuksen kannattajia kuitenkin löytyi näiltäkin leveyksiltä vähintään permannollinen, ja (tietyissä viitekehyksissä) ikonisten raitojen vastaanotto onkin aika ajoin jopa hurmioitunut. Ja saa ollakin, sillä jollakin, hyvin mahdollisesti teknisellä, ilveellä Bell suoriutuu lauluistaan mainiosti. Ja muuten millintarkan tulituksen tapauksessa ainoan köhivän osasensa virkoaminen riittää viemään illan kunnialla maaliin.

Yhdysvaltaisbändi on viime vuosina laulajaansa lukuun ottamatta sisältänyt muutamankin variaation soittajia, ja toinen viime kerralla häirinnyt seikka liittyi basistin tonttia hoitaneeseen Matt DeVriesiin (ex-Chimaira), jonka karisma ei yksinkertaisesti täyttänyt Byron Stroudin tai Christian Olde Wolbersin saappaita. Nyt lavan vasemmalla puolella tavaramerkiksi muodostunutta mustaa partaansa heiluttaa teknometallin grand old man, Static-X:ssä melkein loppumetreille pomputellut mutta myös esimerkiksi Ministryn ja Soulflyn levyillä soittanut basisti Tony Campos. Henkilökohtaisella tasolla sen kaliiberin kaveri, että jo pelkästään tämän näkeminen olisi riittänyt syyksi saapua paikalle.

Myöntää toki täytyy, että en halunnut perustaa lopullista kantaani Fear Factoryn livekunnosta yhteen huonoon kokemukseen. Asiaa myös saattoi auttaa lukuisat huhut vokalistin parantuneesta ulosannista. Päästänkin nyt omalta osaltani bändin syvimmästä pahasta. Totesin viime kertaisen keikan jälkihöyryissä yhtyeen tehneen imagolleen peruuttamatonta tuhoa, mutta nähtävästi tehdyn saa kuin saakin… jos ei tekemättömäksi, niin ainakin lievemmäksi.

”Päästänkin nyt omalta osaltani bändin syvimmästä pahasta.”

Fear Factory on edelleen levyllä yksi maailman parhaista asioista, mutta en kyllä enää keksi, miksi tulevaisuudessa pistäisin jalkaa toisen eteen nähdäkseni yhtyeen esiintyvän. Paitsi ehkä nähdäkseni tätä iltaa monipuolisemman settilistan profiiliaan nostaneen kokoonpanon käsittelyssä. Pidätän itselläni oikeuden muutoksiin.

Sen sijaan järjestävälle organisaatiolle vinkkaisin kurkkaamaan, mitä tehtiin toissa kerralla erilailla. Silloin meni käsittääkseni yli odotusten.

Teksti: Henri Eerola

Fear Factoryn settilista:
Demanufacture – Self Bias Resistor- Zero Signal – Replica – New Breed – Dog Day SunriseBody Hammer – Flashpoint – H-K (Hunter-Killer) – Pisschrist – A Therapy for Pain – Encore: Shock – Edgecrusher – Soul Hacker – Dielectric – Martyr