Livearvio: Katumankeli ja Drug Store Raid ottivat Semifinalin haltuunsa – yleisö hullaantui myös seuraleikkiin

Drug Store Raid
Drug Store Raid
Artturi Siromaa

Semifinalin torstai-ilta tarjosi viihdettä kahden pienemmän bändin johdolla.

Katumankeli, Drug Store Raid
Semifinal, Helsinki
25.11.2022

Teksti ja kuva: Artturi Siromaa

Milky Changen soittaessa Tavastian puolella seinän takana Semifinal tarjosi kahden lupaavan helsinkiläisyhtyeen, Katumankelin ja Drug Store Raidin verran viihdettä vaihtoehtoisesta ohjelmasta kiinnostuneille. Etenkin oma suhtautumiseni keikkoilla käymiseen on, että pienempien yhtyeiden yllätyksellisyys on monesti kiinnostavampaa kuin vuosikymmenten rutiinilla suorittaminen.

Illan avasi Katumankeli, joka palautti Semifinalin aikaan, kun ravintoloissa tupakoitiin sisällä ja analogisynan soundeja vaihdeltiin plugeja työntelemällä kontrollipaneelin reikiin. Timoksi esittäytynyt solisti huokui hyväntahtoista naiiviutta sekä positiivista tietoisuutta itsestään ja ympäröivästä tilasta. Tyylitietoisen, (tietysti) viiksekkään kitaristin näppejä totteli ES-335. Rolandin kulttimainen Jazz Chorus -vahvistin tulkitsi fraasit ulos varsin maukkaasti.

Mistään puulaakiporukasta ei muutenkaan ollut kyse. Musaopistous huokui Katumankelin ulosannista varsin selvästi, ehkäpä joillekin kuulijoille turhankin selvästi.

Kvintettiin kuului heidän lisäkseen sooloilun puolesta kitaran kanssa yhdenvertaisessa roolissa ollut synisti, tymäkällä Rickenbackerilla soittanut basisti sekä varsin dynaaminen rumpali. Porukka oli sonnustautunut tuulitakkeihin, turtleneckeihin ja muihin villapaitoihin. Tahallisesti tai tahattomasti yhdenmukainen vaatetus sai hymyn huulille heti yhtyeen astellessa lavalle, kuuluuhan bändin myös näyttää bändiltä. Ehkä yhtye hivenen kompastui täydellisyyteensä. Kyllä livekeikalla saa virheitä tehdä eikä soittimia tarvitse niin kovaa puristaa. Se on jopa suotavaa. 

Katumankeli julkaisi debyyttilevynsä 14. lokakuuta, ja Semifinalissa kuultiin bändin epävirallinen levyjulkkarikeikka. Yhtyeen musiikissa kuultiin kaikuja vanhasta Suomi-iskelmästä, kuten vaikkapa Ankista. Myös ripaus suomiprogea oli havaittavissa. Vähän kuin Arppaa, mutta ilman melankolisia sävyjä. Kappaleet olivat oikeastaan varsin iloisia.

Kantavana teemana livesetissä toimivat erilaiset eläimet. Se oli todella hyvä, sillä eläimet ovat mukavia. Solistin sanoituksissa oli Dave Lindholm -tyylistä kryptistä runoutta, ja taisipa jossain biisissä viittausta Isokynän suuntaan ollakin.

Kari-kappaleeseen kuului hauska leikki. Aina nimen kuullessaan piti pyöriä neliössä myötäpäivään. Kari on muuten toisinpäin Irak. Arvaatkos mitä silloin piti tehdä? Hauska leikki osallisti yleisöä hämmästyttävän hyvin, ja kaikilla oli hauskaa. Vähän kuin aikuisten piirileikki. 

Toisena yhtyeenä lavalle nousi Drug Store Raid. Soviet Hot Dog -nimellä aloittanut funkrock-yhtye juhli keikalla yksivuotissynttäreitään. Neukkuteemoista kuitenkin luovuttiin ilmiselvistä syistä ja nimeksi vaihdettiin Drug Store Raid.  

Bändin ehdottomia vahvuuksia olivat lavaesiintyminen ja laulaja-kitaristin karisma. Ruutupöksyihin, henkseleihin ja puhtaan valkoiseen kauluspaitaan sonnustautut blondihiuksinen Otto Pirttiperä tulkitsi kappaleita saarnamiehen elkein, ja välillä käytiin yleisönkin seassa julistamassa sanomaa. Tosin paatoksellinen Bowie-Nick Cave imitaatio lavapreesensissä paistoi omaan silmääni turhan paljon läpi. Kyseessä oli selvästi ensisijaisesti kitaristi, sillä komppikäsi toisti kimuranttiakin funk-rytmiikkaa oikein uskottavasti. Yksikelaisilla mikeillä varustettu Jaguar sopi tähän tarkoitukseen mainiosti.  

DSR:n kappalemateriaali oli piristävän monipuolista ja piti mielenkiinnon lähes keikan loppuun saakka. Noin tunnin setti oli silti vielä turhan pitkä. Yhtye ammensi sujuvasti niin funkista, brittirockista, surfista kuin Stoogesiltakin. Naisbasistin taustalaulut olivat hyvä oivallus ja toivat mukavasti persoonaa yhtyeelle. Surffikappaleisiin lisättiin ihanaisesti jousikaikua esikuviensa hengessä – tyylikästä. 

Omaa twistiä positiivisella tavalla yhtyeeseen toi synisti, joka suhisteli varsin leveällä kaistalla. Vaarana oli kuitenkin hieman hiljaiselle miksatun kitaran sekoittuminen synataajuuksiin. 

Kaiken kaikkiaan ilta tarjosi kaksi tasapainoista ja toisiinsa sopivaa bändiä, joita voi ilomielin suositella myös livenä todistettavaksi.