NMC19 – Nordic Metal Cruise
M/S Viking Grace
9.–10.2.2019
Teksti ja kuvat: Henri Eerola
Järjestyksessään toinen Nordic Metal Cruise hulluteltiin helmikuun toisena viikonloppuna. Nimensä mukaisesti ainoastaan pohjoismaisista metallibändeistä koostunut esiintyjäkaarti tarjosi musiikkia moneen makuun.
Vaikka lievä sillisalaattimaisuus näytti ensi alkuun paperilla kohtalaiselta riskiltä, risteily myytiin hyvissä ajoin loppuun. Katsojamäärien puolesta jokainen neljästä esiintyjästä näytti kiinnostavan maksanutta yleisöä tasaisen varmasti. Merkittävä saavutus ja myös hieno muistutus siitä, ettei tapahtuma aina vaadi jättinimiä menestyäkseen.
Koska risteily oli metallisen viitekehyksen rinnalla aivan tavallinen reittimatka Tukholmaan ja takaisin, ei interiööri tarjonnut musiikkia ja mustanpuhuvaa yleisöä ihmeempiä krumeluureja. Huomasinkin alkuun pohtivani merille lähdön perimmäistä funktiota, sillä nythän tapahtuman selkein lisäarvo olivat yökerhossa soitetut keikat, jotka olisi yhtä lailla voinut toteuttaa perinteisessä klubiympäristössä.
Kaikilla oli kaikesta päätellen kaikki hyvin, eikä 23 tunnin aikana ilmennyt yhtä ainoaa kertaa, jolloin kanssamatkustajan takia olisi joutunut mielensä pahoittamaan.
Pian kuitenkin kävi ilmi – metallikansan jälleen pistäessä parastaan –, että matkaan lähdetään musiikin lisäksi ilmapiriin takia. Kaikilla oli kaikesta päätellen kaikki hyvin, eikä 23 tunnin aikana ilmennyt yhtä ainoaa kertaa, jolloin kanssamatkustajan takia olisi joutunut mielensä pahoittamaan.
Risteilyn varsinainen ohjelma koostui neljästä keikasta, joista kolmen soittoaika poikkesi perinteisistä maissa totutuista ajankohdista. Riippunee täysin allekirjoittaneen virastoaikapäivärytmistä, mutta kello yhdeltä yöllä aloittaneen Enslavedin veto jäi vaille toimittajan huomioita inhimillisen energiapuutteen vuoksi.
Tätä ennen lavalle nousi mikkeliläinen Bloodred Hourglass, jonka kolmen pitkäsoiton pituinen transformaatio on tarkoittanut matkaa Pantera-henkisestä punaniskametallista suuntaan, joka on tehnyt sitä yhden tämän hetken mielenkiintoisimmista ja monipuolisimmista korinabändeistä.
Lavalta hyökynyt äänivalli oli sinänsä vaikuttava, mutta omaa identiteettiään edelleen etsivä miehistö tyytyi lähinnä millintarkkaan työskentelyyn. Live-elämyksen lisäarvo jäi nyt muodostumatta.
Törmäsin lauantai-aamuna osaan Omnium Gatherum -soittajia, ja vaikka kello neljä iltapäivällä oli kuulemma soittoaikana yhtyeelle ensimmäinen laatuaan, ei sillä kuusi tuntia myöhemmin ollut juurikaan merkitystä. Itse asiassa yökerhon täydeltä ihmisiä sai kunnian todistaa jopa valmiiksi korkeilla OG-standardeilla mitattuna ylivetoa keikkaa.
Tein tovi takaperin Tavastialla huomion, joka vahvistui nyt Love Boat -intron siivittämällä keikalla entisestään: laulaja Jukka Pelkosesta on vuosien vieriessä kuoriutunut maailmanluokan showmies, joka osaa pitää sopivasti kielen poskessa. Herra ei vedä hommia läskiksi, mutta kevyttä koomikon vikaa hänestä löytyy, joten mies sopii kuin nakutettu perinteisiä kuolohevin standardeja venyttävän yhtyeen keulille.
Kymmenen pisteen albumin tovi sitten julkaissut Omnium Gatherum on muiltakin osin elämänsä vedossa, eikä tämän hetken parhaasta melodeath-orkesterista ole juuri kysymystäkään.
Esiintyjien kansalaisuuksista norjalaisten ja suomalaisten jälkeen oli ruotsalaisten vuoro, kun kuuden korvilla lavalle nousi Evergrey, jonka viimeisimmästä Suomen-keikasta on vierähtänyt jopa neljä vuotta. Vieläkään ei göteborgilaisia saatu mantereelle asti, joten henkilökohtaisesti viimeinen niitti laivareissuun johtaneeseen päätökseen tuli melodisen metallin mestarien mukanaolon varmistuttua.
Elokuussa 2014 niin sanottuun klassisimpaan kokoonpanonsa palannut yhtye on sittemmin julkaissut kolme aivan suvereenia kokopitkää albumia, joten jo pelkästään näiltä löytyvien kappaleiden kuuleminen elävänä kutkuttivat etukäteen niin vietävästi.
Kaiken tämän päälle todettakoon, että kahdeksan vuoden takainen Evergrey-keikka, jota itse asiassa lämmitteli muuan Omnium Gatherum, jätti äänimaailmansa puolesta viljalti toivomisen varaa. Kuinka ollakaan, jälleen kerran äänimies päätti vääntää nupit kaakkoon, jonka myötä yhtyeen materiaalia ennen kuulemattoman yleisönosan oli varmasti hankalaa hahmottaa sitä kevyen ja raskaan vuoropuhelua, johon koko Evergreyn identiteetti perustuu.
Keikka oli silti hyvä, ja lievästä pettymyksestä huolimatta minua tuskin saa pidettyä pois paikalta, kun seuraava mahdollisuus nähdä Evergrey aukeaa.
Reissuun on aina kiva lähteä, ja mikäs sen hauskempaa jos matkan ohjelma on makunystyröitäsi hyväilevä. Näin oli henkilökohtaisesti asian laita eritoten sunnuntain suhteen, ja jos mistä Nordic Metal Cruise kävi taas hyvästä muistutuksesta, niin on varmuudella yksi musiikinystävien joukko, johon voi aina luottaa.
Jututtamaani baarimikkoa lainatakseni: ”Verrattuna normaaliin risteilyyn tämä on paljon helpompaa ja hauskempaa”.