Teksti ja kuva: Artturi Siromaa
Pekka Nisu toi Lauhanmaa-turneensa Helsinkiin Kulttuuritehdas Korjaamolle. Lauhanmaa on varmasti yksi vuoden parhaista kotimaisista julkaisuista, joten odotin keikkaa innolla. Oli aika kaivaa kaapista kantrihengessä se parempi flanellipaita päälle ja suunnata Töölöön. Kyseessä oli Lauhanmaa-kiertueen päätapahtuma.
Nisu toi loppuunmyydylle Korjaamon Vintille keskimääräistä indieyleisöä moninaisemman katraan kuulijoita. Etenkin varttuneempaa väkeä oli paikalla huomattava määrä. Huomionarvoista oli myös yleisön valveutuneisuus Nisun musiikkia kohtaan. Lauhanmaa on saanut positiivisen vastaanoton kuulijoissa ja mediassa, mikä näkyi ahkerana yhteislauluna.
Keikan alkupuolisko meni reippaaseen tahtiin Lauhanmaata eteenpäin huristellessa. Levyn avainsoittimet viulu ja haitari kuitenkin puuttuivat livekokoonpanosta. Esimerkiksi Jotain täs on pakko tehdä -kappaleen erittäin väkevä viuluteema hoidettiin basistia lukuun ottamatta koko yhtyeen kuorohoilauksella. Se ei saanut aikaan yhtä vahvaa efektiä kuin levyllä.
Yhtyeen mentoriksi esitelty ja muun muassa Kaihon Karavaani -yhteyksistä tuttu Jiri Kuronen tuli pariin otteeseen paikkaamaan puuttuvaa haitaristia. Haitari tosin miksattiin liian hiljaiselle. Lauhanmaan live-esitys vaatii auttamatta koko keikalle viulun ja haitarin kokoonpanoon.
Tästä huolimatta kylmät väreet vyöryivät iholleni useassa kappaleessa. Levyn tarinat – ja etenkin Pekan tapa ne esittää – saavat miettimään elämää maaseudulla ainakin näin kaupunkilaisen silmin uudessa valossa. Lähikaupan tarjonta ja loputon rivi kalkkunaleikkelettä on helppo ottaa itsestäänselvyytenä.
Nisun laulua oli kaiutettu runsaasti, jopa hyvän maun rajoissa. Myös rummut kuuluivat ehkä turhankin väkevästi. Molemmat miksaustekniset seikat olen havainnut aikaisemminkin Vintillä, joten kyseessä lienevät allekirjoittaneen ja miksaushenkilön soundipoliittiset makuerot. Mutta ei kai Vintin nyt ihan teollisuushallilta tarvitse kuulostaa.
Vastapainoksi kiipparia ei kuulunut paljoakaan keikan alkupuolella, kunnes eräs valveutunut herrasmies yleisöstä sanallisti asian ilmoille.
Keikan loppupuolella Nisu kertoili tarinoita kappaleiden takaa. Juttua riitti muun muassa Nisun kotitilalla hääräävistä renkipojista “Jouneista”. Tarinat lisäsivät vuorovaikutusta artistin ja yleisön välillä, ja tällainen jutustelu on muutenkin varsin tervetullut lisä keikoille tavallisen kliseelätinän sijaan.
Lauhanmaan kappaleet ovat erinomaisia, ja niiden keskinäinen diversiteetti tulee liveolosuhteissa selkeämmin esiin kuin levyllä. Kuten Pekka on itsekin todennut, hän on löytänyt Lauhanmaan myötä oman äänensä lauluntekijänä ja sanoittajana. Toivon, että samankaltaisista aiheista kuullaan Pekka Nisu -musiikkia myös jatkossa.
Keikalla kuultiin odotetusti koko Lauhanmaa varsinaisen setin päätyttyä levyn Jatkaja-avainkappaleeseen. Tämän jälkeen yhtye suunnisti takahuoneeseen vain tullakseen takaisin raikuvien aplodien saattelemana. Encore sisälsi Papillion-levyn Soihdun kaltaisia korkeamman intensiteetin vetoja. Koko keikan päätti antaistusti Suomen kesät, osat 1 & 2 –eepos, joka oli täydellinen lopetus loistokkaalle illalle.