Viime syksynä käväisin Göteborgissa haastattelemassa The Halo Effectin porukkaa ja arvuuttelimme paljon sitä, onko niin sanottua melodeathin Göteborg-soundia olemassa ja jos on, mikä se soundi ihan tarkalleen ottaen on.
Pyöriteltyämme ajatusta pitkään, tulimme siihen tulokseen, että Dark Tranquillity, In Flames, At the Gates ja monet muut tuon ajan nuorisotalojen kaveribändit elivät niin tiiviisti yhdessä, että tietynlainen melodiakieli eli kaikkien bändien varhaisilla levyillä, mutta todella nopeasti samaan lokeroon laitetuksi tultuaan bändit halusivat muuttua.
Myöhään keskiviikkoiltana The Halo Effect on täyteen ahdetun Tavara-aseman lavalla ja ihan tietyssä kohdassa huomasin hymyileväni sille, että TÄMÄ on Göteborg-soundia. Juuri tällainen melodia. Ja juuri näin soitettuna.
Kappale oli viidentenä soitettu Detonate, jonka duurimelodia on niin Göteborgia kuin vain ikinä voi olla.
Juuri tällaiset melodiat yhdistettynä raivoisaan metallisuuteen ovat se yhdistelmä, jotka ovat tehneet Göteborg-bändeistä niin isoja juttuja maailmanlaajuisesti, ja tänäkin päivänä uudet ihmiset löytävät nämä samat bändit.
Tänä samana iltana Tavara-asemalla sitä melodiakieltä pystyi ihan kirjaimellisesti vertailemaan bändiin, joka soittaa melodeathia, mutta ei ole lainkaan Göteborgista kotoisin, vaan täältä meiltä Suomessa.
Bloodred Hourglass on muuttunut koko ajan tarttuvammaksi ja melodisemmaksi bändiksi. On pakko myöntää, että bändi oli minulle vuosikausia eräänlainen ”melkein, muttei ihan” -tapaus, eli levyt olivat kyllä hyviä, mutta se ihan viimeinen lopullinen latinki jäi uupumaan. Se latinki löytyi yllättävällä tavalla How’s the Heart -albumilla (2023).
Tuo melodisesti turboahdettu levy oli kuuden kappaleen voimalla pääosassa myös Tavara-asemalla ja samalla kun nautin bändin entisestään parantuneista sävellyksistä, huomasin myös joukon live-voiman saaneet yhä enemmän ytyä ja bändi oli täysin oma itsensä, eroten täysin myöhemmin esiintyneestä The Halo Effectista.
Bloodred Hourglassin melodiakieli on suomalaisempi ja vaikka melodiaa tulitetaan sekä duurissa että mollissa, ei siinä ole aiemmin mainittua Göteborg-melodeathin makua nimeksikään. Tämä on Bloodred Hourglassille vahvuus, sillä se kuulostaa nyt uusimpien levyjensä myötä vain itseltään ja villitsee yleisönsä omalla särmällään.
The Halo Effect olisi hyvinkin voinut olla vanhojen partojen kädenlämpöinen harrastusprojekti tai nostalgiaa, jossa bändi toisintaisi 90-luvun Göteborg-reseptiä saavuttamatta noiden kulta-aikojen laatua. Toisin kävi. Keikka vain vahvisti käsitystä siitä, että The Halo Effect on ihan oma bändinsä, jolla on oma soundinsa ja vaikka bändin jäsenten historia kuuluu kappaleissa ja siinä kuuluisassa melodiakielessä, bändin resepti mausteineen on ihan oma.
Laulaja Mikael Stanne on jo yksinään niin karismaattinen ja tunnistettava hahmo, että hänen johtamanaan keikka olisi saattanut tuntua Dark Tranquillityn esiintymiseltä eri kappaleilla. Toisin kävi tämänkin seikan kanssa. The Halo Effectilla ei ollut käytössään mitään ylimääräisiä visuaalisuuksia, ei poikkeavia valoja, eikä mitään muutakaan ylimääräistä, jolloin bändi luotti sataprosenttisesti törkeän tarttuviin ja ilmeikkäisiin melodeath-kappaleisiinsa.
Stannen takana lavalla ei tapahtunutkaan mitään alleviivatun räväkkää, vaan The Halo Effect teki bändinä täsmälleen sen mitä pitikin kuin suuren elämänkokemuksen viisastamana. Jos kappaleet ovat näin hyviä, ei tarvitse yliyrittää kuin nuorena tai pönöttää vaivaantuneesti paikallaan. The Halo Effect otti rennosti, piti hauskaa ja bändi nautti ihan aidosti siitä mitä se tekee, eikä tilanne muuten ole aina ollut sama kaikkien Göteborg-bändien loputtomilla kiertueilla.
Suurin yllätys illassa ei ollutkaan se, ettei The Halo Effectin setissä ollut yhtään huonoa kappaletta tai miten suurella energialla bändi ja varsinkin Mikael Stanne esiintyivät, vaan se miten tupaten täynnä Tavara-asema oli. Myös tiistain Tavastian-keikka Helsingissä oli loppuunmyyty. En todellakaan odottanut, että bändi vetää tuvat täyteen.
Totta kai The Halo Effectissa on isojen bändien ex-jäseniä ja kaksi levyään ovat olleet mainioita, mutta nämäkään asiat eivät aina takaa sitä, että edes vaikkapa melodeath-yleisö löytää tässä mitassa uuden yhtyeen. Nyt paikalla oli jopa tiistai- ja keskiviikkoiltoina niin hullaantunutta väkeä, etten itsekään voinut kuin myhäillä The Halo Effectin puolesta.
Stannen huudattaessa yleisöä tuntui kuin olisi ollut viikonloppukeikalla, eikä suomalaisesta arkikeikkojen passiivisuudesta ollut tietoakaan. The Halo Effect vaikuttaa tehneen niin perkeleellisen hyviä kappaleita, että ne ovat löytäneet kuulijansa todella nopealla tahdilla ja meininki oli kuin juurikin Göteborg-bändien kulta-aikoina.
Tämä ei olisi mahdollista, jos bändillä ei olisi omaa juttua. Mikä tahansa perus keikka ei kiinnostaisi näin paljon. Tänä iltana The Halo Effect osoitti, että Göteborg-soundi on todellakin olemassa ja että se iskee syvälle ihmisiin kuin veitsi.
Teksti: Aki Nuopponen
Kuvat: Timo Isoaho
