Livearvio: Ville Valon ja Agentsin show on ylistyslaulu Baddingille ja Esa Pulliaisen soittotaituruudelle

Saku Schildt

Ville Valo & Agents
Tavastia, Helsinki
16.4.2019

Teksti ja kuvat: Saku Schildt

Tehdäänkö tässä tärkeää kulttuurityötä, vai painavatko Agents ja Ville Valo Baddingin avulla helppoa rahaa? Osapuolten yhteistä projektia on tarkasteltu molemmista näkökulmista, ja kummatkin ovat perusteltuja.

Ville Valo & Agentsin Tavastian-keikan pääsyliput maksavat 65 euroa. Se on moninkertainen hinta verrattuna tavallisiin klubikeikkoihin: kevään toiseksi kalleimmat liput ovat huhtikuun lopussa kolme Tavastian-keikkaa esittävällä Paula Vesalalla, jonka konsertteihin pääsee 32 eurolla. Tavastian, The Circuksen ja Nosturin ulkomaisten vieraidenkin esityksiä pääsee yleensä seuraamaan 30–40 eurolla.

Ville Valo & Agents -albumi on epäilemättä yksi vuoden parhaiten myyvistä kotimaisista levyistä. Konseptista otetaankin kaikki irti, kun merchandise-pöydällä näkyy cd:n ja lp:n vieressä jopa albumin c-kasettipainos. Siinäpä tuulahdus kaukaiselta 1980-luvulta, kun Baddingin omia levytyksiä myytiin huoltoasemien kasettilaareista.

Projektille on kuitenkin vahvaa tilausta muutenkin kuin nostalgiamielessä. On ensinnäkin hienoa, että Rauli Somerjoen levyttämättä jääneet sävellykset tuodaan yleisön ulottuville, kuten Esa Pulliaisen alkuperäinen idea kuului. Pelkästään Orpolapsi kiurun on niin hieno kappale, että projekti on perusteltu.

Kenties vielä tärkeämpää on nostaa Baddingin tuotanto nuoremman sukupolven tietoisuuteen. Vuonna 1987 kuolleen laulajan musiikki on 2000-luvun kasvateille niin kaukaista historiaa, että on sopivaa muistuttaa, millaisia ikivihreitä Somerjoki aikanaan teki ja tulkitsi.

Tavastian-keikan perusteella tällainen kulttuurikasvatus saattaa onnistuakin. Illan yleisö oli ikäjakaumaltaan ilahduttavan laaja-alaista, kun eturivissä näkyi HIM-paitaisia nuoria naisia ja taaempana varttuneempia Agentsin ystäviä. Taisipa paikalla olla kokonaisia perheitä, joissa vanhemmat olivat eläneet murrosikänsä Baddingin aikaan ja lapset HIMin suuruusvuosina.

Agentsin ja Ville Valon kunniaksi on sanottava, että tuore projekti on kasattu huolellisesti Baddingin muistoa kunnioittaen. Kappaleet esitetään rakkaudella, ne on sovitettu huolella ja projektin yleisilme on kauttaaltaan tyylikäs.

Projektissa painotetaan nimenomaan Baddingin tuotannon kaihoisaa ja melankolista puolta. Tavastialla kuultiin vain muutama rivakkatahtinen ohjelmanumero, muuten settilista oli silkkaa sydänsurua, melankoliaa ja epätoivoa.

Poissa olivat Fiilaten ja höyläten ja vastaavat Somerjoen rockhitit. Niiden sijaan asialistalla olivat Valot, Illan varjoon himmeään, Tähdet tähdet, Kuihtuu kesäinen maa ja muut kaihossa kyllästetyt molliklassikot.

Agents ja Valo myös esittävät kappaleet kuin silkkihansikkain. Livenä tulkinta kuulostaa vielä hienovaraisemmalta kuin levyllä – esimerkiksi Kepa Kettunen soitti rumpujaan varovasti kuin olisi pelännyt niiden menevän rikki.

Huomionarvoista on sekin, että toisin kuin levyllä, keikalla yhtyeen keskeinen elementti on Valon laulun sijaan Esa Pulliaisen kitara. Ratkaisu on onnistunut, sillä niin hyvältä kuin Pulliaisen soitto levyltä kuulostaakin, vasta livenä se pääsee todella oikeuksiinsa. Mikäli et ole koskaan Agentsia lavalla nähnyt, Pulliaisen unenomaisen kauniisti helkkyvä Fender–Vox-yhdistelmä on jo yksinään riittävä syy pääsylipun lunastamiselle.

Tummaa melankoliaa uhkuva setti sai kuitenkin miettimään, miten kokoonpanon musiikki sopii festivaalikäyttöön. Ville Valo & Agents on buukattu esimerkiksi Ruisrockiin, Provinssiin ja Ilosaarirockiin, ja nähtäväksi jää, toimiiko konsepti auringossa kylpevän festarikansan edessä. Pimeässä klubiympäristössäkin keikka alkoi tuntua loppua kohden raskassoutuiselta.

Agentsin ja Ville Valon yhteistyön mittaa ei tiedä kukaan, tuskin edes osapuolet itse. Valo on maininnut kaipaavansa jo englanninkielisen materiaalin pariin, joten tuskin hänestä pitkäaikaista solistia Agentsille tulee.

Osapuolten soisi kuitenkin jatkavan yhteistyötä ainakin yhden levyn verran. Tavastian-keikalla kuultiin useita lauluja, joita tuoreella levyllä ei ole ja joista haluaisi kuulla modernin levytyksen. Esimerkiksi Pilvet karkaa, niin minäkin oli yksi illan kohokohdista.

Keikan hienoin hetki koettiin aivan viimeiseksi, ja – ristiriitaista kyllä – sillä ei ollut Baddingin kanssa mitään tekemistä.

Yleisölle tarjottiin nimittäin Agents-sovitus HIMin When Love and Death Embracesta. Tämä rakkausmetallin ikivihreä olikin muunnettu niin kauniiksi balladiksi, että olisi synti ja häpeä, jos versiota ei koskaan levytettäisi.

Vaan jos Agents ei arkaile kokeilla HIMin kappaleiden esittämistä, miksi ei vieläkään kuultu Pulliaisen sovitusta Wicked Gamesta? Voi vain kuvitella, miten hyvin HIMin läpimurtoa edesauttanut Chris Isaak -klassikko soisi Esa Pulliaisen käsittelyssä.