Viljandi Folk Music Festival
Viljandi, Viro
26.–29.7.2018.
Teksti ja kuvat: Matti Komulainen
Nelipäiväinen Viljandi Folk Music Festival kokosi eteläiseen Viroon ison joukon kotimaisia ja vierailevia perinnemusiikin tähtiä. Paahtavassa helteessä väkeä tanssittivat muun muassa maailmaa valloittava Trad.Attack!, tuaregirockin komeetta Bombino, bluegrass-combo Curly Strings, Balkanin vaskitornado Kadrievi Orkestar, etnotekno-ohjus Oopus ja kanadalaistrio The East Pointers. Suomea Viljandissa edustivat Antti Paalanen, Kiharakolmio ja Pekko Käppi, joka esiintyi Jouhiorkesterin lisäksi duona kanteletar Mari Kalkunin kanssa.
Alueella saattoi törmätä myös viralliseen ohjelmaan kirjaamattomiin musisoijiin, joista nuorimmat olivat nippa nappa kouluikäisiä. Sävelilmaisu on paikallisille mitä ilmeisimmin jo äidinmaidossa imetty elämäntapa.
Viljandi Folk Music Festivalin päälavat sijoittuvat keskiaikaisen linnan raunioihin.
Musiikin ohessa tapahtumaan sisältyi erilaisia työpajoja soiton ja laulun opetuksesta instrumentinrakennukseen. Lapsille oli runsaasti omaa ohjelmaa nimikkolavasta lähtien – juniorifolkkareita vanhempineen näkyikin yleisössä runsaasti läpi pitkän viikonlopun.
Festivaalin päälavat on pystytetty jylhälle mäellä, jossa on yhä nähtävissä keskiaikaisen linnan jäänteitä. Raunioiden liepeillä sijaitsevat lisäksi Viljandin Kansanmusiikkikeskus konserttisaleineen sekä amfiteatterimainen Laululava.
Estradeja samoin kuin monenmoista lähiruokaa- ja juomaa tarjoavia palveluja on lisäksi ripoteltu noin 18 000 asukkaan kaupungin pihoille ja aukioille.
Bombino on Saharan tuaregirockin maailmantähtiä Tinariwen ja Imarhamin hengessä.
Kaikki on lähellä. Esimerkiksi tapahtuman alkuperäinen synnyinsija, juuri avattu Park Hotel, sijaitsee toimintojen leikkauspisteestä: niin linnavuoren keikoille kuin kaupungin estradeille sieltä kävelee viidessä minuutissa. 1980-luvun lopussa Viljandi-folkin vetäjä Ando Kiviberg samanhenkisine ystävineen opiskeli nimenomaisessa rakennuksessa operoinneessa kulttuurikoulussa ja snsimmäisinä festarivuosina pytingin olutravintolassa järjestettiin konsertteja.
Tänään se sopii festivaalivieraan tukikohdaksi, sillä kun päivä on täysi, lepo on taattu. Folkkarien äänentoisto on nimittäin toteutettu fiksusti. Lavat eivät soita keskenään kilpaa. Lisäksi PA on suunnattu niin, että yleisö saa sen mitä pitää mutta saundi ei vuoda ympäristöön. Äänenpaine oli niin ikään hallittu: vaikka esimerkiksi festivaalin desibelihirmut Trad.Attack! ja Metsatöll tykittivät estoitta, korvatulppia ei kaivannut – huoneessakaan.
Tyylien kaleidoskooppi
Festivaaliohjelma peilasi koukuttavasti perinnemusiikin moni-ilmeisyyttä. Esiintyjiä riitti tyylispektrin laidasta laitaan, samoin kuin eri puolilta maailmaa. Makedonialainen Kadrievi Orkestar oli Viljandin nimekkäimpiä tuontiartisteja. Oktetin vaskigroove oli iskussa pari vuosikymmentä Emir Kusturican Time of Gypsies -soundtrackin (1988) hittien jälkeenkin.
Balkanilaisten unza unza -rymistely oli sitä itseään. Kuuden vasken ja kahden lyömäsoittajan kehittämässä ”Romska Orientalna Musikassa” soi vaikutteita koplan kotimaan lisäksi Serbiasta, Kreikasta ja Turkista. Pauhu panikin väen polkkaamaan hiostavasta helteestä huolimatta.
Liikunnallisessa mielessä paikallisten poikien Zetod oli sekin sähikäinen, joka fuusioi musiikissaan Kaakkois-Viron Setumaan traditiota rockvaikutteisiin 15 vuoden soittokokemuksella. Meilläkin kiertueillaan piipahtanut kuusikko linkitti ikiaikaiset sukulaiskansan leelot ja muut kulttuurimuodosteet tähän päivään räjähtävän energisesti.
Paikkallisten poikien Zetod villitsi kansaa helteessä.
Zetodin voimahahmoista kitaristi, laulaja ja lauluntekijä Jalmar Vabarna vaikuttaa myös Trad.Attack!-triossa. Se veti linnavuorelle festivaalin sankimman yleisön kuulemaan Kooreken kaltaisia hittejä. Vetovoimaa kasvatti se, että Vabarna ja hänen vaimonsa, Trad.Attack!:ssa monenmoiset soittimet säkkipillistä munniharppuun hoitava Sandra Vabarna olivat saaneet esikoisensa vain muutama päivä aiemmin.
Isot tunteet nosti pintaan myös Curly Strings. Virolaista perinnettä bluegrassiin ujuttava trio soitti erikoiskeikan, jolla se toi esiin laulunkirjoittajia sekä videoinserteissä että vierailevina solisteina. Euroopan unionissa käynnissä oleva lainsäätämisprosessi kun vaikuttaa heikentävän yksittäisten toimijoiden etuja isoihin monikansallisiin yhtiöihin nähden.
Hienoja hetkiä oli muun muassa, kun kolmikko sai rinnalleen Estonian Voicesin – yhdessä heistä muodostui todellisen virolainen superyhtye.
Yleisö osallistui skottibändi Hó-rón keikkaan tanssillisin aktiviteetein.
Bombinon tuaregi-meininki vei ajatukset puolestaan Saharan eteläpuoliseen todellisuuteen. Nelikko tuotti Tinariwenin ja Imarhanin kaltaista kitaraorientoitunutta piiskausta, josta korva poimi tamasheqin kielellä riimitellyn lyriikan tuoman eksotiikan rinnalle tuttuja elementtejä.
Nigeristä tulevan bändin laulaja-kitaristi Goumour Almoctar ammensi ulosantiinsa yhtä lailla bluesin sinispektreistä kuin jimihendrixmeistä – tilutus kiihtyi välillä niin, ettei silmä ehtinyt rekisteröidä sormituksia. Asennekin oli kohdallaan, kun habaa esiteltiin ilo edellä.
Kiinnostavan kattauksen tarjosi myös hollantilainen puhallinorkesteri Koninklijke Harmoniekapel Delft, jonka solisteina kuultiin kokeellisista musiikkiprojekteistaan tunnetun Cätlin Mägin oppilaita. Ison puhallinorkesterin mahtava dynamiikka sekä settilistan tyylitajuinen yhdistelmä bigbändsaundia ja luomuperinnettä toimi napakasti. Oli vuorossa lattarivakio tai perivirolainen kansansävelmä, työstö koukutti Laululavan porottuksessakin.
Kadrievi Orkestar todisti räjähtävällä keikallaan, että balkanilainen vaskigroove on voimissaan pari vuosikymmentä Emir Kusturican Time of Gypsies -soundtrackin hittien jälkeenkin.
Tuoreelta kuulosti niin ikään Oopus. Öisellä palokunnantalon pihalla tamppasi suuri joukko elektronisen tanssimusiikin ystäviä persoonallisin askelluksin. Mari Meentalo hallitsi perinnesoittopelit säkkipillistä huiluihin ja munniharppuun, joiden rekisterit miksattiin Johannes Ahunin psy-ambient-teknopulsseihin.
Setin lumon sinetöi Aleksander Sprohgis, jonka livevisuaalit, lasertouhut sekä kolmikon keskellä pyörivän valohimmelin ohjaus muodostuivat soinnin veroiseksi elementiksi. Burning Manissakin esiintyneen trion veto säväytti niin soonisesti kuin esteettisesti.
Meditatiivista leijuntaa
Viljandissa pääsi myös chillaamaan. Mari Kalkun on jäänyt mieleen ideoistaan, jotka ovat kaartuneet puhdaspiirteisestä kansanmusiikista kokeellisiin projekteihin elektro- ja hiphop-ulottuvuuksissa.
Kansanmusiikkikeskuksen isossa salissa kuultiin tuoreen Ilmamõtsan-albumin materiaalia vibrafonisti-rumpalin sekä luomuhenkisten livevisuaalien kera. Kalkun itse vastasi laulun lisäksi kanteleesta ja harmonikasta.
Bluegrass-combo Curly Strings ja Estonian Voices -lauluyhtye muodostivat hetkeksi todellisen virolaisen superyhtyeen.
Kalkunin lauluääni lumoaa, samoin dynamiikan taju. Hiljaisuus ja tila olivat konseptissa yhtä oleellista kuin soitetut sävelet. Leelosta ja vastaavista perinnetyyleistä ammentava ilmaisu hiljensi. Konsertti olikin folkkarien hypnoottisimpia.
Debi Gogochurebi synnytti kuuntelijassa vastaavan meditatiivisen olon. Georgialainen sisaruskvartetti näytti vuosisatojen takaisen ritarilinnan muurinlohkojen keskellä kuin jostain muusta todellisuudesta pudonneelta.
Mariam, Ketevan, Tamar ja Manana Gogochuri eivät tuntuneet esiintyvän vaan vain kertovan tarinoita omasta maailmastaan. Välittömyys, luonnollisuus ja rentous välittyivät sen myötä myös linnavuoren huipun täyttäneeseen yleisöön. Neliääninen, perinnesoittimin säestetty musiikki olikin harmonioineen eräänlaista terapeuttista soulia.
Hollantilainen puhallinorkesteri Koninklijke Harmoniekapel Delft yhdisti voimansa Cätlin Mägin oppilaista kootun folk-ryhmän kanssa.
Ülemakstud Rentslihärrad ylensi sekin mieltä. Tarmo Noormaa ja Metsatöllistä tuttu Lauri Õunapuu loivat musiikkinsa lauluin ja haitarein. Vierailijoina kuultiin lisäksi omaa jälkikasvua sekä nuoria pelimanneja.
Särmä toi hetkittäin mieleen Poguesin, onhan Õunapuun baritonissa hieman vastaavaa riehakkuutta ja kuviakumartamatonta naturalismia. Vieläkin vahvemmaksi muodostui pohdiskeleva vire, joka kulminoitui Rafael ”Rafu” Ramstedtin kirjoittamassa Rosvo-Roopessa. Tauno Palon ja Tapio Rautavaaran levyttämän balladin virolaisessa versiossa ryöväri seilasi Saarenmaan vesillä mutta tuli yhtä lailla vangituksi kultaisin kahlein.
Vastaavaan mielentilaan johdatti Lepaseree. Meelika Hainsoon ääni vangitsi, samoin trion tatsi yhdistää musiikissaan vahvat juuret tähän hetkeen.
Suomi hyvin esillä
Suomalaisartisteista Antti Paalanen sai lämpimän vastaanoton yleisöltä paitsi soolona myös Kiharakolmion kanssa.
Nimensä mukaisesti jälkimmäinen nelikko veti levottomia ralleja tiukalla tatsilla koukuttaen yleisön röhömeiningin ja pokerin kontrastillaan palokunnantalon pihalla. Yleisö hörötteli ja eli mukana, eli polkkakoneen konsepti toimi yli kielirajojen nasevien ja monimielisten juontojan ansiosta. Ilmankos soitto kannusti paikallisia tanssivirtuooseja polkkaamaan setin loppuun saakka.
Metsatöllin Lauri Õunapuu (vas.) ja Tarmo Noormaa eli Ülemakstud Rentslihärrad eläytyi muun muassa Rosvo-Roopen vaiheisiin.
Johanneksenkirkossa musisoi vuorostaan Jouhiorkesteri. Kolmen sahaajan kokoonpano yhdisti voimansa ensimmäisen kirkkokeikkansa lopuksi virolaisen Puuluupin kanssa, tuloksena hetkittäin demonisesti mörisevää jouhikkojyystöä.
Siihen oli varauduttu, sillä talon oma edustaja alpakassaan siunasi tilaisuuden ennakkoon virallisin menoin – ihan kai tavan ja varmuuden vuoksi. Niin tai näin, tunnelmasta kehkeytyi häkellyttävän harras.
Mari Kalkun (vas.) yllätti monitaiteellisella showllaan Viljandissa.
Puuluupin mukaantulo konsertin lopussa vielä kasvatti sävyskaalaa entisestään. Pekko Käppi kiitteli hänkin erikoista tilaisuutta, samoin kuin kirkon hienoa akustiikkaa.
Loppurutistus auringon polttopisteessä
Käppi nousi kollegoineen ja maanmiehineen lavalle vielä päätöspäivänä. Suomalaiset oli nimittäin kutsuttu mukaan Viljandi-folkin perustajiin kuuluvan ja tapahtumaa yhä vetävän Ando Kivibergin vuotuisiin päätössoittajaisiin linnavuoren huipulle.
Jouhikkomestarin duokeikka Mari Kalkunin kanssa oli harvinaista herkkua. Kimppa toimi kuitenkin jouhevasti, sillä kaksikkoa yhdistää into kokeilla rajoja ja hakea uusia lähestymistapoja.
Pekko Käpin Jouhiorkesteri yhdisti voimansa ensimmäisellä kirkkokeikallaan virolaisen Puuluupin kanssa, tuloksena hetkittäin demonisesti mörisevää jouhikkojyystöä.
Muutoin talenttitihentymässä estradille astuivat säkkipillin hallitsevan isännän rinnalle muun muassa Georgian Debi Gogochurebi, Curly Strings, Cätlin Mägi sekä Ülemakstud Rentslihärrad, Seltsidaamid ja Lapsed, eli Tarmo Noormaa, Lauri Õunapuu ja kaksikon vaimot ja lapset. Pelimannikokoontumiseen kehkeytyikin sukujuhlan kaltainen ilmapiiri.
Päätöspäivän muita kohokohtia olivat The East Pointersin ja Metsatöllin keikat. Kanadalaistrio on menestynyt niin Pohjois-Amerikan kuin Atlantin tämän rannan areenoilla. Banjo-kitara-viulu-yhdistelmä taipui niin tiheään tikkaukseen kuin maltilliseen tunnelmanrakennukseen. Yhteistä nimittäjää haettiin tulkitsemalla David Bowien Heroes kelttiläisin askelmerkein.
Metsatöll puolestaan livahti lavalle aluksi ikään kuin täydentämään harmonikkaryhmää Lõõtsavägilased. Poikien ja heidän opettajansa paljepelit tekivät kuitenkin syystä tilaa konkariorkesterille.
Metsatöll jakoi lavan nuorten pelimannien kanssa keikkansa aluksi.
Kun Metsatöll sai viimein lavan yksin haltuun, intensiteetti kihahti tappiin festivaalin tämänvuotisen ”täyttä vauhtia”-teeman mukaisesti. Bändi takoi folk metaliaan parinkymmenen vuoden praktiikan tuomalla varmuudella, johon ei ollut mitään lisäämistä. Metallin ja kansanmusiikin yhdistelmä kipinöi.
Lauri Õunapuun säkkipilli, kannel, huilut, munniharppu ja muut pelimannivermeet ovat olleellinen osa kokonaissointia ja natsaavat saumattomasti Markus Teeäärin lauluun ja kitaransahaukseen sekä basisti Raivo Piirsalun ja patteristi Tõnis Noeveren tykittämään orgaanis-dynaamiseen pulssiin. Täysi kentällinen lauloi ja eli mukana perheen pienimmistä lähtien.
Metsatöllin tolkusta meiningistä on inspiroitunut moni. Viljandi-folkissa rokkasi uhmakkaasti esimerkiksi Nikns Suns, huilulla ja säkkipillillä maustettu raskaasti jyräävä pumppu. Sekin sai kansalta vakuuttavasti vastakaikua.
Tämänvuotinen Viljandi Folk Music Festival kokosi yhteen hieman reilut 30 000 kävijää. Myös Viron Woodstockiksi kutsuttu soittojuhla järjestetään seuraavan kerran 25.–28.7.2019.
Oopus miksaa etnoa teknoon tanssittavasti. Kiharakolmio hersytti isojen poikien lauluillaan yli kielirajojen. Ando Kiviberg on vetänyt jo 26 Viljandi Folk Music Festivalia. Pekko Käppi ja Mari Kalkun ottivat lavan haltuun duona VFMF:n päätöspäivänä. VFMF:n promoottori Ando Kiviberg kokosi päätöspäivänä suuren joukon perinnemusiikin tähtiä yhteisesiintymiseen. The East Pointers tapasi fanejaan keikan jälkeen.
