Käsittämättömän funky runoilija — Olli Ahvenlahden killeribändi sai The Poetin lentoon

Olli Ahvenlahti (kuva: Klaus Elfving)

Olli Ahvenlahti, 21.9.2022, G Livelab Tampere

Aina toisinaan näkee niin kovan keikan, että siitä on pakko kirjoittaa, vaikkei sellaista etukäteen suunniteltu. Näin kävi Olli Ahvenlahden kanssa Tampereen G Livelabissa.
Kyse oli Ahvenlahden The Poet -albumin (1976) esityksestä, joka ylitti odotukseni komeasti, vaikka minulla olikin varsin hyvä käsitys esitettävästä musasta ja osasin ylipäätään odottaa miellyttävää kokemusta.

Olli on tehnyt viisaan valinnan siinä, että hänen nykyinen loistava kvintettinsä vetää homman täysin puhtaana, toisin sanoen ehdottoman lyhentämättömänä 70-luvun funk-jazzina. Jos modernien elementtien vanhaan musiikkiin lisääminen hyvin usein toimiikin mainiosti, niin joskus on parasta pysyä tyystin alkuperäisessä, koska sellaisena esitys todella erottuu nykymeiningistä. Tämä oli malliesimerkki juuri sellaisesta tapauksesta.

Se, että kyseessä oli vasta toinen keikka tästä aiheesta tällä virityksellä, panee ällistelemään mille tasolle peli saattaa vielä nousta, kun nyt jo ajauduin ekstaasiin. Yhteissoinnin lämpö oli sitä luokkaa, että kylmänä päivänä sen äärellä voisi lämmitellä.

Maestro itse käsitteli Fender Rhodesiaan ihailtavan rennolla varmuudella. Hän avasi keikan kertomalla rakkaasta instrumentistaan. Vehje on yksi kahdesta alkuperäisestä, jotka 70-luvun alussa Suomeen saatiin. Olli jopa vaati hetken hiljaisuutta, jolla kunnioitettiin paljon nähnyttä soitinta. Ihan syystä: sen sointi on niin omanlaisensa, karismaattinen ja ajattomasti cool.

Bändiä ei voi tarpeeksi kehua. Erinomaisen tasapainoinen joukko koostuu huippumiehistä ja se kuuluisa soittamisen ilo suorastaan roiskui yleisön päälle joka äijästä. Olli antoi rutkasti soolotilaa kaikille tasapuolisesti ja jumpe, että jätkät käyttivät sen kauttaaltaan upeasti. Verevät ja idearikkaat purkaukset seurasivat toistaan, ja kun teemoihin palattiin, niin useamman kerran yllätyin iloisesti siitä, että torvien (Joonatan Rautio: tenori; Jukka Eskola: trumpetti) riffittelyssä oli paikoin hyvinkin afrikkalainen kierre. Molemmilla puhaltajilla oli myös sooloissaan todella maukkaat soundit.

Se perimmäinen niitti, joka tajuntani laajensi, oli kuitenkin niin yhteis- kuin yksilösoitonkin huikea funkius. I mean seriously! Nyt puhutaan siis Meters/James Brown -tason synkopoinnista. Erikoispapukaijamerkki pitää ojentaa rumpali Jaska Lukkariselle, jonka komppaus ja aika pitkätkin soolot kulkivat siihen malliin, että niille ei kerta kaikkiaan kukaan täyspäinen voi sanoa ”ei”. Meillähän on nykyään lukuisia maailmanluokan rumpaleita, mutta tämän näytön perusteella sanoisin, että Jaska on Suomen Zigaboo Modeliste.

Pohjalinjat hoiteli Ville Herrala sähköbassolla niin funkysti, että lietsoisin häntä käyttämään tuota instrumenttia useamminkin. Yleensähän Ville keskittyy kontraan. Jälki oli herkullisen pelkistettyä, mutta ikään kuin salaa melodista.

Kiihkeimmät hetket kuultiin usein toistuneissa jaksoissa, joissa rytmisektio tai toisinaan Lukkarinen yksin kiritti jotakin solistia. Näissä kolmioissa ja kaksioissa herrojen vuoropuhelu kävi aina vain intensiivisemmäksi ja funkiness-mittarini karkasi laittomille lukemille. Kun miksauskin oli totaalisen kohdallaan, niin pienimmistäkin nyansseista pystyi nauttimaan.

Kaikki yllä kerrottu takasi sen, että vaikka kyse oli selkeästi 70-lukuisesta meiningistä, illan sydän ei ollut ollenkaan nostalgiassa. Se tapahtui nimenomaan once upon a time called Right Now!

Maailmallakin sämplättyyn Granma’s Rocking Chairiin päättyneen albumin läpimenon jälkeen bändi uhkasi poistua lavalta, mutta aplodit olivat niin ankarat, että Olli heitti peliin vielä yhden The Poetin aikaan säveltämänsä levyttämättömän biisin.
Se oli yhtä kuranttia kamaa kuin koko muukin setti ja pani miettimään, josko maestrolla olisi laatikossaan muita vastaavia. Jos ei ole, niin ei muuta kuin kynä savuamaan. Bändi on niin killeri, että olisi sulaa hulluutta jättää tämä tähän.

Kannattaa pitää mielessä, että funk does not only move, it can also remove… aches, stiffness, bad vibes, all kinds of nasty shit. Ja täysipainoinen jazz, jota voi tanssia… kyllähän se on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas idea.

Jussi Niemi