Puntalan taikayöt | 26.-27.7.2013 Puntala-rock, Lempäälä

1.8.2013 13:05

Puntala-Rock on tunnetusti punkkareiden vuoden ykköstapahtuma, mutta välitön tunnelma ja ihmisläheiset järjestelyt houkuttelevat puoleensa erilaista väkeä. Tuolla on jopa ystäväni niuho naapuri ja vieressä Lapinpolthajia diggailee taloremonttiamme tekevä sälli. Paikalla hengailee myös kirjailija Katja Kettu, joka täällä tosin tunnetaan muun muassa Confusan laulajana.

Yleisössä on runsaasti ulkomaalaisia vieraita, jotka ovat vartavasten tulleet nauttimaan monien mielestä Suomen parhaasta festarista. Paha on väittää vastaankaan. Alueella saa nauttia omia eväitä eikä olo tunnu yhtään sen holtittomammalta kuin massafestareillakaan. Päinvastoin. Vapaus on joskus ihan oikeastikin vastuuta. Se, että aikuisia ihmisiä ei holhottaisikaan, ei tarkoita että kansa samantien taantuu anarkiaan. Ei edes punkfestareilla.


(Bad Jesus Experience)

Se, että aikuisia ihmisiä ei holhottaisikaan, ei tarkoita että kansa samantien taantuu anarkiaan.

Perjantain kovin bändi oli ehdottomasti pikkulavalla rähissyt Bad Jesus Experience, joka tarjosi illan vihaisinta ja kompakteinta myllytystä. Lyhyet hardcorepurkaukset vedettiin äärimmäisen tiukasti, josta suurin ansio kuuluu karismaattiselle laulaja Sannalle. Solisti ei tainnut puhua sanaakaan välispiikkejä, mutta asiat tulivat selviksi ilman niitäkin. Tyhmempikin huomasi, että nyt ollaan sisäistetty mitä ja miten halutaan sanoa. Levyillä aavistuksenomaisesta yksioikoisuudesta ei ollut nyt tietoakaan.


(Kuudes Silmä)

Kova oli myös debyyttialbumillaan positiivista palautetta genrerajoista välittämättä saanut postpunk-yhtye Kuudes Silmä. Bändi sai päälavan haltuun paradoksaalisesti leppoisalla fiiliksellä ja törkeän korkealaatuisella biisimateriaalilla. Suotta ei ole bändin esikoisalbumia kehuttu. Esiintymisestään nautti myös kolumbialainen Infesto, vaikkei latinalaisamerikkalaiseen tapaan ollut ihan sieltä kiukkuisemmasta päästä. Kiivasta räksytystä sekin silti tarjosi hurmaavan pinkkitukkaisen laulajansa johdolla.

Levyllään mainio Death By Snoo Snoo lipsui teknisistäkin ongelmista johtuen sympaattisen kohelluksen puolelle, mikä ei tyylilajin huomioiden ollut varsinainen miinus. Hitaammissa biiseissä huomasi ajattelevansa, että 80-luvulla tätä ei välttämättä olisi pidetty edes punkina.


(Peligro)

Espanjalainen Peligro flirttaili yllättäen 80-luvun speed/thrash metalin kanssa ollen siinä vähintäänkin vakuuttava. Mutta brittiläinen Deviated Instinct oli yksiselitteisen huono. Se oli jo alunperin b-sarjaa 80-luvun lopulla toimiessaan ja tällainen keskitempoinen, raskas mutta nyanssiton jyrryytys oli ihan helvetin tylsää. Vaikutelmaa korosti mielikuvituksettomasti mörisevä laulaja. Kolhosti soittaminen voi olla myös tehokeino, minkä osoitti lakonisesti rytyyttänyt Aortaorta. Noiserock on jossain mikrokosmoksessa taas trendikästä, mikä ei koske tätä jo vuositolkulla omilla ehdoillaan puurtanutta, ikävän aliarvostettua yhtyettä.


(Nollanollanolla)

Perjantain pääesiintyjä oli 80-luvulla lyhyen aikaa toiminut Nollanollanolla. Bändi oli kirjaimellisesti linkkinä Laman kaltaisen suoran punkin ja tuohon aikaan päätään nostaneen ensimmäisen aallon goottirockin välillä. Oletettavasti vain väliaikaisen paluun tehnyt 000 myös kuulosti siltä, sillä setissä oli hyvinkin erilaisia biisejä molemmilta laidoilta. Edesmenneen Jore Vastelinin korvannut Klaus Edvards täytti keulakuvan saappaat hyvin ja vielä vähemmän teki mieli kyseenalaistaa alkuperäisten sällien uskottavuutta. Bändistä henki vielä vuosien hiljaiselon jälkeen oikeanlainen ylpeys ja ylväys. Vähän samaan tapaan kuin Lamalla, jonka Epe Kronholm kävi lavalla luikauttamassa klassisen, mutta jo pienoista inflaatiota kärsineen punk-klassikon Turpa kiinni ja nussi.

Toisen päivän parhaista vedoista vastasivat Ruotsipunkin 80-luvun rähinäosastoa 90-luvun alun melodisempaan suuntaukseen keskenään sotkenut Civil Olydnad, koko festarin väkivaltaisimmin teutaroinut jenkkibändi Coke Bust ja Pää Kiin kanssa hiljattain split-ep:n julkaissut Lapinpolthajat. Sillä olisi muutakin pohjaa isompaan suosioon, sillä sen verran tarttuvia yhtyeen parhaimmat biisit kuten Terveisiä Berliinistä, Nyrkillä kasvatettu poika tai Pakko päästä bailaan ovat. Lisäpisteitä hillittömästä alkunauhasta, jolla kuultiin kyynelehtivää Timo T.A. Mikkosta.


(Lapinpolthajat)

Mielenkiintoista oli nähdä myös Diskelmä, joka tuntuu jakavan mielipiteet keskeltä poikki. Bändin elämäntapasekoilu on herättänyt pahoja viboja, vaikka bändi lavalla kehotti pysyttelemään kohtuudessa. Alkuillaksi kovan yleisömäärän kerännyttä Diskelmää myös digataan. Siitä todisteena porukka hoilasi biisien sanoja mukana tehokkaammin kuin bändi itse. Nimestään huolimatta yhtye on aivan muuta kuin Discharge-vetoista hardcorepunkia. Soolokitaristi pukkasi meinaan aivan huikeaa Iron Maiden -harmoniaa minkä kerkesi. Bändi oli oiva osoitus, että vanhaa heviä ja punkia pystyy sekoittamaan myös kuuntelijaystävällisesti. Basistin kirveen muotoinen instrumentti sopi kuvaan paremmin kuin hyvin.

Koska isoja rahoja ei liikutella, tarjoaa se myös vapautta tehdä mitä huvittaa. Ja kuten viime vuodet ovat osoittaneet, kävijät luottavat Puntalaan.

Rattus-kitaristi Jaken uusi bändi Ahneus ei sytyttänyt, vaan oli jotenkin väärällä tavalla totinen. Joko yhtye kyllästyi yleisön välihuuteluun jo kättelyssä tai sitten bändi ei koe livetilannetta omimmaksi alueekseen. Agrotóxico oli brasilialaiseen tapaan jumalattoman aggressiivinen, mutta puudutti loppua kohden. Huikeasti parempi se silti oli kuin japanilainen Clown, joka maan hardcoreperinteeseen nähden oli mykistävän löperöä kuultavaa. Perinneheavyn ja punkin huonot puolet oli onnistuttu löytämään samaan pakettiin. Timmin 82-hardcoren perintöä vaalivan Kieltolain aikaan oli raportoijan pakko poistua Lempäälän yöhön, mutta todistajalausuntojen mukaan pääesiintyjä, brittiläinen anarkopunkyhtye The Mob oli ollut kova.

Puntala-Rockin järjestäjien ei varmasti itse ole sitä tarvinnut edes ääneen sanoa, mutta yksi kunnioitettava piirre tapahtumassa on se, että vaikka tarjolla olisi tunnetumpiakin punkbändejä, kunkin vuoden esiintyjälista kasataan oman pään mukaan. Koska isoja rahoja ei liikutella, tarjoaa se myös vapautta tehdä mitä huvittaa. Ja kuten viime vuodet ovat osoittaneet, kävijät luottavat Puntalaan. Turhaan ei Pojat-yhtye uudella levyllään laula Puntalan taikaöistä.

Lisää luettavaa